Psykopaatin epätoivo

Hedonismin, turtuuden ja sadismin kolmiyhteys kulkee punaisena lankana koko Bret Easton Ellisin tuotannon läpi.

Bret Easton Ellis on monelle yhtä kuin Amerikan psyko, kuuluisin teoksensa. Sukellus juppiajan kylmyyteen aidon psykopaatin näkökulmasta onkin edustava ote Ellisin tematiikasta. Hedonismin, turtuuden ja sadismin kolmiyhteys kulkee punaisena lankana koko kirjailijan tuotannon läpi.

Ellisin uusin, vielä suomentamaton Imperial bedrooms, kuitenkin muistuttaa, miten paranoia ja kärsimys ovat mahdollisia tunnekylmällekin.

Amerikan psykossa joukkomurhaajan pelko kiinnijäämisestä on keskellä kaikkea väkivaltailoittelua lähinnä Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovin parodiaa. Imperial bedroomsin alkoholisoitunut käsikirjoittaja onkin jo lähempänä aidosti traagista häviäjää.

Imperial bedrooms on paluu joukkoon hahmoja, jotka Ellis esitteli jo ensiteoksessaan Alta nollan: rikkaita kalifornialaispentuja, jotka ajelehtivat kohti aikuisuutta 1980-luvun Los Angelesissa vähäisen motivaation kuluessa huumeisiin ja pinnallisiin ihmissuhteisiin.

Nyt Alta nollan -teoksen tapahtumista on kulunut 25 vuotta. Päähenkilö Clay elättää itsensä käsikirjoittajana New Yorkin ja Hollywoodin väliä lentäen. Paluu länsirannikolle käynnistää uudelleen vanhat kuviot elokuvaväen ja entistäkin vaarallisempien rikollistuttavuuksien kanssa.

Pian Clayllä on pakkomielteinen suhde lahjattomaan näyttelijäkaunottareen, jonka ilmeinen tavoite on vain edetä filmiurallaan reittä pitkin. Hyväksikäyttö on kuitenkin molemminpuolista. Clayn fetissiksi paljastuu Hollywoodin tähtitarjokkaiden epätoivo.

Kuten Ellisin aikaisemmat teokset, Imperial bedrooms esittää itsekkään hyötymisen kaiken kanssakäymisen keskeisenä motiivina. Kehys on vain entistä lähempänä tyylipuhdasta trilleriä.

Silmitön väkivalta on nytkin läsnä mutta aina pienen etäisyyden päässä: nimettömänä pelkona uhkauksissa, varjostajissa, nettiin ilmestyvissä videoissa Clayn tuttavien kidutusmurhista.

Pelko kuitenkin purkautuu Ellisin paljastaessa vähitellen Clayn oman luonteen sadistisuuden. Samalla monet päähenkilön kokemista kauhuista alkavat näyttäytyä banaaleina väärintulkintoina. Todella vaarallisiinkin suhteisiin löytyy lopulta käytännölliset ratkaisut.

Pelko on Clayn tarinan käyttövoima. Sen ehdyttyä on Ellis vain tullut mutkan kautta lähtöpisteeseen: täydellisen unohduksen reunalla rimpuilevia hahmoja, jotka vain yrittävät tuntea jotain. Epätoivo vain on syvempää.

Bret Easton Ellis: Imperial bedrooms. Picador 2010. 178 s.

Tapani Möttönen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *