prinssiä odotellessa

Runoilija Marjo Isopahkala haluaisi sitoa miehet sänkyyn ja lukea heille runoja ääneen.

Tänä syksynä ilmestynyt Marjo Isopahkalan Kurpitsavaunut ei ollut aivan odotusten mukainen esikoisteos, sillä aikaisemmin lähes pelkästään kovia ja vihaisia runoja kirjoittanut Isopahkala osoitti esikoisteoksellaan kykenevänsä myös herkkään tekstiin. Kirja alkaa lapsuuteen pohjautuvilla runoilla, mutta mitä pidemmälle kirjassa pääsee, sitä vähemmän runot ovat kilttejä.

Sisältö runoihin löytyy usein runoilijan omasta elämästä, mutta valmis runo ei silti välttämättä ole faktaa nuoren turkulaisnaisen elämästä.

”Katselen lintuja ikkunasta ja seuraan niiden liikkeitä. Varikset melkein tulevat sisään. Myös käveleminen ja musiikki avaavat tunnetiloja, joista on helppo kirjoittaa, purkautua.”

Marjon runoista löytyy feministisiäkin piirteitä, mutta se ei ole itsetarkoitus. Marjo haluaa runoillaan saada ihmiset ajattelemaan ja huomaamaan ympäristön epäkohtia. Kirjan nimi on myös kannanotto. Sadussahan opetetaan Tuhkimon esimerkin kautta, miten tytön tulisi kasvaa kiltiksi, hiljaiseksi ja viehättäväksi naiseksi, kunnes prinssi – mies – saapuu ja tuo prinsessalle onnellisen tulevaisuuden.

Kun kysyn Marjolta, kenen pitäisi lukea Kurpitsavaunut, vastaus tulee heti. ”Jokaisen miehen. Sidottais vaikka vastahakoiset miehet sänkyyn ja luettais ääneen jos ei muuten.”

Useimmat lukijat ovat kuitenkin nuoria tyttöjä ja keski-ikäisiä naisia, tai ainakin ne lukijoista, jotka tulevat kommentoimaan runoja Marjolle. Pääosin palaute on kannustavaa, mutta jotkut runot koetaan liian rankkoina ja rumina. Suku on tullut ehdottelemaan oman tiensä kulkijalle milloin kauppakorkeakoulua, milloin lääkärin ammattia, eikä äiti suostu edes myöntämään, onko hän ollenkaan lukenut Kurpitsavaunuja.

Runoilijapiireissä Marjo vietti aikaansa

muutaman vuoden. Sieltä mukaan jäivät miesystävä ja parhaat ystävät. Enää hän ei koe elämän ja runouden tarkoituksenpohtimista suureen ääneen kapakoissa niin tärkeänä kuin aikaisemmin Turkuun muuttaessaan. Koko Turun undergroundhenkinen runoliike ei pahemmin kiinnosta Isopahkalaa, hän kokee sen likaa Mies, Jätkä ja Runoilija -keskeiseksi.

Pohjanmaalta kotoisin olevana Marjo on sitä mieltä, että jos asiat tehdään, niistä ei tarvitse huutaa ympäri kyliä. ”Oikeat runoilijat ovat aitoja ja ehdottomia eivätkä mielistele ja laskelmoi runoja kirjoittaessaan. Jos kerran hehkuttaa olevansa runoilija, niin menisi sitten kotiin kirjoittamaan, eikä vain puhuisi”, sanoo Marjo ja sytyttää tupakan.

Ennen joulua Marjo ei aio kirjoittaa riviäkään, vaan keskittyy muihin projekteihin, kuten runonäytelmän työstämiseen. Ennen kaikkea hän haluaa keskittyä näkemään oman päänsä sisälle.

”Kirjoittaminen tulee sitten kun teksti on ensin rakentunut päässä. Välillä on ihan terveellistä pitää taukoa.”

Marjo Isopahkala: Kurpitsavaunut. Sammakko.

Linda Jokela

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu