Tarina
Me asumme talossa. Talo on meidän omamme, niin ainakin luulen. Talossa on kaksi kerrosta, ylä- ja alakerta. Äiti ja isä nukkuvat yläkerrassa. Heidän makuuhuoneensa on viihtyisä. Käyn usein hyppimässä heidän kultapäätyisessä sängyssään silloin, kun he eivät ole nukkumassa. Myös suuri olohuoneemme on yläkerrassa. Olohuoneessa on pehmeät, ruskeat samettisohvat ja nurkassa on televisio. Televisiosta tulee aina samaa ohjelmaa. Siinä hienosti pukeutunut nainen ratsastaa ruskealla hevosella.
Minulla ei ole omaa huonetta. Kun astuu olohuoneesta pari porrasta alaspäin, saapuu minun nurkkaukseeni. Minun nurkkauksestani pääsee portaita alakertaan. Minun nurkkauksessani on vaaleanpunainen sänky, vaaleanpunainen pieni pöytä ja siihen sopiva vaaleanpunainen tuoli. Lattialla on matto, jossa on kirkkaan oransseja ja muun värisiä raitoja. Minä pidän matosta.
Kun menee portaita alas, pääsee saliin. Salissa on suuri puinen pöytä, jonka ympärillä on kuusi suurta tuolia. Lattialla on matto, jota äiti kutsuu plyysimatoksi. Äiti konttaa usein matolla ja nyppii siitä koirankarvoja ja hiuksia. Seinällä on taulu, jota isä sanoo moderniksi taiteeksi.
Salissa syödään ruokaa, joka tehdään keittiössä. Keittiössä on keltaista ja tyhjää. Siellä on vain tasoja, pöytiä, kaappeja ja helloja, joiden ääressä äiti on melkein koko päivän. Salin toisella puolella, portaiden alla on kylpyhuone. Kylpyhuoneessa on sininen amme, vessanpönttö ja laguaari. Äiti sanoo sitä lavuaariksi.
Ulko-ovi on salissa.
Olen tämän perheen ahkera äiti. Hertsileijakkaa kuinka ahkera olenkaan. En käy töissä, vaan siivoan, laitan ruokaa, hoidan kouluikäistä tytärtäni ja ulkoilutan tämän koiraa. Jos haluan rentoutua, virkkaan pöytäliinoja. Otto-spanieli on perheemme ilo, oijoi kuinka mukava koira se onkaan. Joskus hoidan puutarhaa. Minulla on siellä oma kasvimaa, jossa kasvaa salaatinlehtiä, porkkanoita ja nättejä kukkia.
Minusta elämäni on täysin tasapainoista ja onnellista. En koskaan kaipaa menneisyyttäni. Kun oli pieni, vartuin aivan samanlaisessa perheessä kuin tämä. Ehkä juuri siksi minusta on tullut näin tasapainoinen. Haluan, että tyttärestäni kasvaa samanlainen kuin minusta.
Pertin ja minun avioliitto on kunnossa. Emme koskaan harrasta seksiä. En tiedä miksi. Me emme puhu siitä. Usein tuntuu kuin jokin korkeampi taho pitäisi sitä inhottavana. En välitä edes riisuutua illalla nukkumaan mennessäni. Joskus jätän jopa esiliinan päälleni.
Mussa on jokin vikana. En koe aina ajattelevani niin kun mies. Tuntuu siltä kun mussa asuis pieni tyttö, ehkä oman tyttäreni ikänen. Tuntuu usein, että käyttäydyn liiotellun miähekkäästi eli niinku maskuliinisti aivan kun vaan peitelläkseni tätä sisäistä vikaani. Jylisen turhan äijämäisellä äänellä, esitän osaavani kaiken paremmin kuin talon naisväki. Saan vihakohtauksia. Raivoon, puran kiukkuani perheeseeni ja koiraani. En koskaan käytä vyysistä väkivaltaa, mutta käyttäydyn todellisen kusipään tavoin, enkä ymmärrä minkä takia. Silloin Marja haukkuu mua kusimunaksi.
Käyn töissä tehtaassa muutaman kilometrin päässä. Työ on sen verran monimutkaista, etten välitä puhua siitä. Vaimo herättää varttia vaille kuusi kun on keittänyt aamukahvit. Kun hän ulkoiluttaa koiraa, syön aamiaista ja luen lehteä. Kaksikymmentä vaille seitsemän lähden tehtaaseen.
Tulen joskus aamiaiselle juuri kun isä on lopettamassa. En uskalla puhua isälle, koska hän on usein vihainen.
Tänään isä pakkaa eväskassiaan, kun hiivin yöpaidassa saliin. Äiti on laittanut paikalleni mehua ja kaksi vaaleaa voileipää, joiden päällä on lauantaimakkaraa ja tomaattia. Syön ne ja tassuttelen aamupesulle vessaan, jossa kaikki asiat ovat vaihtaneet paikkaansa. Kylpyamme, joka ennen oli peräseinällä, on nyt sivuseinällä. Pönttö oli ennen vastapäätä ovea, nyt se on oven vieressä ja laguaari on pöntön paikalla. En tiedä, onko tämä normaalia. Kiipeän pöntölle, koska pissahätä on kova.
Tänään jotakin on hullusti. Oikein selkäpiitä karmii. Sisällä talossa kirmaa lihava, persikanvärinen poni, jolla on monivärinen harja. Ihan totta, sellainen paksu elukka. Se rymistelee ympäriinsä ja kaataa huonekaluja mennessään. Ja kukkia, hyvä Jumala, se tärvelee kaiken mennessään. En tiedä mistä se on tullut. Huudan sille: ”Häivy, sinä senkin hullu hevonen! Sinun paikkasi on ulkona tallissa!” Joku saisi nyt pitää lemmikeistään parempaa huolta.
Ennen pitkää polle lähtee pihalle. Luojalle kiitos. Mirjami on ollut vessassa jo useamman tunnin. Tyttö taitaa olla tulossa siihen ikään, kyllä minä nämä asiat tiedän. Olen juuri menossa koputtamaan ovelle, että hän on jo myöhässä koulusta, kun kuulen katolta kolinaa.
Pertti on kiivennyt katonharjalle ja syö siellä eväitään.
”Mitä sinä siellä teet? Eikö sinun pitäisi olla töissä?” huudan. Pertti ei vastaa.
”Oon kookeella. Koooookeella.”
Palaan takaisin sisälle. Minulla on outo olo. Tahtoisin toisenlaisen elämän. En omista edes vaatekaappia, en koskaan vaihda vaatteita. Ajatella! Mikä nainen se sellainen on? Haluan paljon kauniita iltapukuja, joissa mennä ihmeellisiin juhliin. Haluan elää villiä sinkkuelämää vakiintuneen avioliiton sijaan. Haluan tissit tämän littanan etumuksen sijaan. Haluan tiimalasivartalon ja pitkät hiukset.
Jään nojaamaan keittiön seinään. Tällä kertaa sininen poni rymistelee sisään.
En oikein osaa ajatella enää. Olen istunut tässä vessanpöntöllä monta päivää. Talosta ei kuulu enää ääniä. Joitain päiviä sitten rymisi. Isä lauloi katolla, eikä hänen äänensä kuulostanut enää pelottavalta. Se oli kirkas ja korkea kuin lapsen.
Olen Barbie. Olen ammatiltani malli. Etsin upeaa kotia, jonka voin sisustaa kaikilla rahoillani. Talo, jota olen tullut katsomaan, on liian pieni. En mahtuisi edes seisomaan suorana sen huoneissa. Kurkistan ikkunasta sisään ja näen pienen, ruman vaimon nojaamassa keittiön seinään. Hänen miehensä röhnöttää kuolleena katon harjalla. Otan heidän pienen piskinsä ja kauniit mattonsa ja jatkan matkaani. Ehkä jostakin löytyy kattohuoneisto vielä tämän päivän aikana. Suoristan jakkupukuani ja laitan pudonneen korkokengän takaisin jalkaan.
Kirjoittaja on kustannustoimittaja ja Kulttuurivihkojen toimitussihteeri, joka valmistui viime kesänä filosofian maisteriksi Tampereen yliopiston Taideaineiden laitokselta.
Heidi A. Laine
