Sanan valta: Turhautumisen hetkenä ymmärrän hyvin Baader-Meinhof-ryhmän ajatuksia ja keinoja… Teemu Mäen kolumni.
Politiikkaa on usein vaikea jaksaa. Öljyn, kivihiilen ja maakaasun polttamista pitää heti vähentää voimakkaasti, sillä se on ilmastomuutoksen tärkein syy. Fossiiliset energiavarat ovat ehtymässä ja ympäristörasituksestaan huolimatta ne ovat myös hyödyllisiä. Niitä ei pitäisi polttaa, vaan käyttää muovin raaka-aineena harkiten.
Silti muutosta ei näy. Polttoaineen kokonaiskulutus kasvaa, ja yhä useampi ihminen hakeutuu asumaan omakotitaloon, entistä isompaan, entistä kauemmas työpaikoista ja palveluista. Kulutuksen vähentämisen sijaan valtio, yritykset ja kuluttajat ovat kiinnostuneempia öljyn korvaamisesta uraanilla ja energiakasveilla.
Kuitenkin tiedämme uraanivarojenkin ehtyvän pian. Tiedämme, että energiakasvit eivät pysty korvaamaan kuin pienen osan siitä energiamäärästä, joka nyt fossiilisilla tuotetaan. Tiedämme myös, mikä kiistaton ero on reilun ja epäreilun kaupan tuotteiden välillä. Ja että sillä rahalla, joka länsimaissa käytetään lemmikkieläinten ruokaan, voitaisiin järjestää puhdas juomavesi ja välttämättöminä pitämämme rokotukset kaikille niille ihmisille, joilta ne nyt puuttuvat.
Miksi yksilö ja koneisto eivät pysty helppoihin, välttämättömiin ja tehokkaisiin päätöksiin? Miksi kaupunkisuunnittelu ei pakota ihmisiä asumaan ekologisesti? Miksi pääkaupunkiseudun joukkoliikenne ei jo ole ilmaista? Miksi reilun kaupan tuotteiden markkinaosuus ei kasva räjähdysmäisesti?
En ymmärrä, miten poliitikko- ja järjestöaktiiviystäväni jaksavat tätä asemasotaa.
Turhautumisen hetkenä ymmärrän hyvin Baader-Meinhof-ryhmän ajatuksia ja keinoja. He tappoivat terroriteoillaan naurettavan vähän ihmisiä verrattuna siihen, miten monia vastapuoli nitisti sodalla ja rakenteellisella väkivallalla – ja miten tehokkaasti keskivertokuluttaja nyt riistää luontoa ja kanssaihmisiä arkisilla ostopäätöksillään.
Miksi en kuitenkaan turhautuneimmillanikaan harkitse terroristiksi ryhtymistä? Koska arvostan yksilönvapautta yli kaiken. Yksilön uhraaminen ”jonkin häntä suuremman vuoksi” on aina erehdys, sillä ihmisyksilöä suurempaa ei ole – vaikka ihmisellä on taipumus moisia kangastuksia nähdä. Jokaisella on oikeus elää, vieläpä vapaana.
Terrorismissa on huonoa myös sen tehottomuus. Strategiahan on se, että terrori-iskut yllyttävät vastapuolen, vallanpitäjät, niin ylilyöviin vastatoimiin, että väestön enemmistö nousee kapinaan. 1970-luvullakin kävi kuitenkin päinvastoin: terroritekojen kauhistelu hukutti alleen keskustelun globaaleista talous-, ihmisoikeus- ja sota-aiheista.
Miten sitten porata umpikujaan reikä?
Nauttimalla. En ole ahdistunut. Minua vain ajoittain vituttaa. Olen onnellinen, eikä se, että niin suuri osa maailman ihmisistä ei ole, estä minua iloitsemasta. Elämä on hyvää ja rajallista. Ei ihmislajin mahdollinen sukupuuttokaan tee ihmislajin historiaa turhaksi.
Filosofoimalla politiikan. Puhutaan vaihteeksi keinojen sijaan päämääristä: mitä on hyvä elämä? Joskus maailmankatsomusta on helpompi muuttaa kuin arjen käytännöllisiä mielipiteitä – jotka muuttuvat kyllä itsestään, jos niiden emä, katsomus, muuttuu ensin.
Iloitsemalla siitä, että ainakin oman elämän voi muuttaa. Asuinpaikan voi valita ja luontoa tai työläisiä riistävistä työpaikoista, palveluista ja tuotteista voi kieltäytyä. Tee tämä ja ole onnellinen – jo se antaa toisinajatteleville miettimisen aihetta.
Teemu Mäki
