Poliisin tehtävä

Kun tapaa yhden sisäministerin, on tavannut heidät kaikki.

Entinen sisäministeri, sosiaalidemokraattien kansanedustaja Kari Rajamäki toimi sisäministerinä vuosina 2003–2007. Juuri silloin Euroopan sisäministereistä tuli tärkeitä. Nato valmistautui sotaan Irakissa ja sisäinen turvallisuus nousi ykkösprioriteetiksi. Lontoossa ja Madridissa räjähti. Euroopan turvallisuus oli uhattuna, terrorilainsäädäntöä kiristettiin ja poliisille annettiin uusia valtuuksia.

Suomeen terrorintorjunnan toi Rajamäki itse. Lehdistössä häntä kehuttiin tomeraksi ja jämeräksi.

Nyt haluan kysyä Rajamäeltä, milloin eurooppalaisten mielenosoittajien oikeusturva alkoi rapautua.

Lehtimyyjä Ian Tomlinson kuoli huhtikuun alussa G20-mielenosoituksessa Lontoossa. Tomlinsonin kuolema nosti kohun, koska hän oli viaton sivullinen. Tomlinson oli kotimatkalainen, ei mielenosoittaja.

Mellakkapoliisi hakkasi Tomlinsonin, joka kuoli hetkeä myöhemmin. Pahoinpitelijä oli peittänyt univormunsa tunnistenumeron, jonka on tarkoitus helpottaa valtaansa väärinkäyttävien viranomaisten saattamista vastuuseen. Numeron peittäminen ilmastointiteipillä on ollut aivan tavallista toimintaa niin Suomen, Ruotsin, Britannian kuin monen muunkin maan mellakkapoliisien parissa jo monen vuoden ajan. Tavallinen on myös poliisin piiritystaktiikka, jota Lontoossakin käytettiin: rauhalliset mielenosoittajat ajetaan tuntikausiksi pieneen karsinaan odottamaan ja kuuntelemaan ristiriitaisia käskyjä.

Poliisin tunnistenumeroleikki ja yhteenottoja synnyttävä karsinointitaktiikka eivät siis ole mitään uutta. Niistä ei kuitenkaan juuri metelöity ennen kuin nyt, kun pahaa-aavistamaton Tomlinson sai pampusta ja kuoli. Mielenosoittajien lyömistä on katsottu läpi sormien. Heidän kai ajatellaan ansaitsevan kurituksensa, vaikka siinä vähän oikeusvaltion periaatteet paukkuisivatkin.

Rajamäki vaikuttaa oikein mukavalta mieheltä. Eduskunnan kuppilassa hän vaatii saada tarjota kahvit ja kysyy, haluaisinko pullaa. Hän alkaa kertoa kiihkeistä ajoista Euroopan sisäministerien neuvostossa, kun oli lennettävä ympäri Eurooppaa tapaamassa ”Sarkozya ja Wolfgangia”, eli Ranskan silloista sisäministeriä Nicolas Sarkozya ja Saksan Wolfgang Schäublea. Euroopan turvallisuus oli uhattuna.

Rajamäen tuttavallisesti sinuttelema Wolfgang ehdotti sittemmin aika rajujakin uudistuksia Saksan lainsäädäntöön. Hän esitti muun muassa sellaista, että terroristiepäillyt saisi vangita määräämättömäksi ajaksi ja tarvittaessa laillisesti salamurhata. Joku sosiaalidemokraatti huudahti, että tuohan kuulostaa ihan poliisivaltiolta.

Minä haluan kuulla Rajamäen näkemyksen siitä, mikä mielenosoitusoikeuden asema Euroopassa on ja millä tavalla poliisin pitäisi siihen suhtautua. Rajamäki alkaa kuitenkin puhua Lontoon ja Madridin terrori-iskuista, pedofiliasta ja väkivallan torjunnasta.

Rajamäen liukkaassa siirtymässä on jotain hyvin tunnistettavaa.

Poliisi luovutti maaliskuussa sisäasiainministeriölle suunnitelman henkilöstötarpeistaan vuoteen 2020 mennessä.

”Turvajärjestelyt ovat tänä päivänä entistä haastavampia edellisten vuosien aikana tapahtuneiden terroritekojen takia”, raportissa todetaan. ”Turvajärjestelyihin vaikuttivat lisäksi myös Suomessa viime vuosikymmenen aikana lisääntyneet mielenosoitukset, joihin on liittynyt mellakkamaisia piirteitä tai laitonta toimintaa.”

Vaikka Rajamäki ja poliisiraportti osaavat erottaa terrorismin ja poliittisen kansalaisvaikuttamisen, niistä puhutaan samaan hengenvetoon ja niiden yhteydessä käytetään samoja termejä, kuten ennaltaehkäisy ja joukkojenhallinta. Molempiin viitataan levottomuuksina ja uhkina.

Keskustelu siirtyy Lontoon G20-kokouksen väkivaltaisuuksiin. Lontoon alueen poliisijohtaja Peter Smythe sanoi BBC:n Radio 4:n haastattelussa, että kaikki, jotka keskiviikkona 1. huhtikuuta liikkuivat kaupungilla, kerjäsivät ikävyyksiä. Smythe antoi ymmärtää, että mielenosoittaminen sinänsä oli poliisiin kohdistuva provokaatio.

Rajamäki sanoo, ettei ole seurannut Lontoon tilannetta tiiviisti, mutta on tietoinen siitä, ettei kaikki mennyt niin kuin piti.

”Valtaosa mielenosoittajista on rauhanomaisia, mutta joukossa on myös agitoijia, jotka yrittävät provosoida, että poliisille tulisi ylilyöntejä”, Rajamäki linjaa. ”Väkivaltaa ei saa sotkea kansanvaltaan.”

Yritän selittää Rajamäelle, että Lontoossa on nostettu lähes kaksisataa valitusta siitä, että poliisi on pahoinpidellyt nimenomaan rauhanomaisia mielenosoittajia ja ohikulkijoita. Ja että Genovassa vuonna 2001 poliisi hyökkäsi koulumajoitukseen ja pahoinpiteli ihmisiä, jotka makasivat makuupusseissa. Että Nato-mielenosoituksessa Brysselissä viime vuonna vanhoja mummoja raahattiin nippusiteissä ja että tämän vuoden Nato-mielenosoituksessa poliisi heitteli mielenosoittajia kivillä ja kranaateilla.

Rajamäki nyökyttelee.

Korostan hänelle, että internet ja brittimedia pursuaa videokuvaa ja valokuvia, joista näkee ilmiselvästi, että Lontoon poliisi lyö aseettomia ihmisiä, jotka huutavat apua. Että poliisi saartoi kahdeksaksi tunniksi tuhansia mielenosoittajia, ohikulkijoita ja uteliaita saartorenkaan sisään ilman ruokaa ja vettä. Pahoinpiteli miehen hengiltä.

Olen vihainen.

”On olemassa tiettyjä voimia, jotka haluavat suistaa poliisin tiettyjen toimintatapojen piiristä niin, että poliisilta riistäytyy tilanne käsistä”, Rajamäki sanoo.

Kari, poliisi hakkasi ihmisiä, jotka eivät tehneet minkäänlaista vastarintaa, jankutan.

”No on ehkä vähän kohtuutonta, että minä joudun vastuuseen siitä mitä Britanniassa tapahtuu.”

Sinä olit mukana luomassa uutta Eurooppaa, ajattelen. Ääneen sanon, että niinhän se vähän on.

”Lontoossa esiintyi voimakasta poliisin provosointia ja poliisin ylireagointia. Toivon, että Suomessa ei jouduttaisi tällaiselle tielle.”

”Kun valtuuksia lisättiin, korostin, että kaiken poliisin toiminnan pitää perustua lakiin ja kansan pitää tietää, että valtuuksien pitää olla uusien uhkien mukaiset.”

Rajamäki korostaa, että Suomen poliisi ei käyttäydy kuten eurooppalaiset kollegansa.

Helsingin Sanomissa oli 20. huhtikuuta uutinen, jonka mukaan Suomen poliisi selvittää voisiko se ottaa käyttöön uuden asetyypin, kranaattipistoolin. Poliisin mukaan tällaisilla aseilla voisi taltuttaa esimerkiksi väkijoukkojen seassa mellakoivia ihmisiä turvallisen välimatkan päästä. Brittipoliisilla tämä ase kuuluu jo arsenaaliin. Ase näyttää konekivääriltä. Rajamäki on lukenut saman uutisen.

”Minussa heräsi kyllä pieni ahdistus, kun näin sen aseen.” Rajamäki värähtää. ”Ei tällaisia voi joka käteen työntää.”

Jo vuonna 2007 Rajamäki sanoi julkisesti, että pelkää kovien oikeistolaisten arvojen olevan turvallisuusuhka Suomelle. Hän on tyytymätön kokoomuslaiseen sisäpolitiikkaan. Suomen nykyinen sisäministeri, kokoomuksen Anne Holmlund ehdotti huhtikuussa, että armeijaa voitaisiin käyttää myös poliisitehtävissä harvaan asutuilla alueilla.

”Miten ihmeessä Holmlundin lausunto ei herättänyt enempää meteliä? Mikä mediaa vaivaa?” Rajamäki kiihtyy. Hän ojentaa laatimansa lausunnon. ”Sotilaat kotiin ja kadulle?” sen otsikko kysyy.

”Missä demokraattisessa valtiossa sotilaat tulevat koteihin ja kulkevat kaduilla? Uskomatonta perusoikeuksien ja demokraattisen vapauden rikkomista.”

En tiedä mitä sanoisin Rajamäelle. Jos poliisille annetaan lupa hyökätä tavallisen kansalaisen ja lehdistön kimppuun, poliisin erottaa sotilaasta vain ammattinimike. Tämä on arkipäivää Euroopassa.

Muistutan, että Britannian muuttuminen poliisivaltioksi on tapahtunut työväenpuolueen mandaatilla. New Labour on hyväksynyt uudet terrorilait, joita nyt käytetään maan kansalaisia vastaan. Lontoon mielenosoitusten jälkeen tehdyt mielipidemittaukset osoittavat, että 56 prosenttia briteistä on menettänyt luottamuksensa poliisiin.

Ennaltaehkäisyn nimissä mielenosoitusoikeuteen kajotaan niin Briteissä kuin Suomessakin. On käynyt juuri niin kuin pelättiin. Kaikenlainen levottomuus ja poliittinen liikehdintä on terrorismia.

Rajamäki ottaa itse puheeksi syyskuun 2006 Smash Asem -mielenosoituksen. Rajamäki nousi otsikoihin Suomen oloissa massiivisen poliisioperaation puolestapuhujana. Smash Asemissa käytettiin ensimmäisen kerran myös Lontoossa käytettyä piiritystaktiikkaa mielenosoitusten kontrolloimiseksi. Poliisi piiritti mielenosoittajat jo ennen kuin mielenosoitus ehti alkaa.

”Tiedustelutietojen nojalla”, Rajamäki huomauttaa. ”Odotettavissa oli vakavia aineellisia vahinkoja.”

Onko tällainen toiminta järkevää, Rajamäki? Sadat ihmiset viettivät kolme tuntia piiritysrenkaan sisällä ja poliisi töniskeli myös uteliaita ohilkulkijoita. Poliisin antamat ohjeet olivat ristiriitaisia. Ihmisten käskettiin poistua, mutta käytännössä se oli mahdotonta, sillä kukaan ei päässyt poliisimuurin läpi. Tällainen toiminta ei rauhoita väkijoukkoja, vaan lietsoo vihaa.

Rajamäki kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.

”Oli ihan asiallisiakin huomioita, kuten käymälöiden puuttuminen ja muuta. Mutta poliisi toimi operatiivisesti täysin oikein ja esti aineelliset ja henkilövahingot.”

Suomesta puuttuu traditio, jossa maltilliset ja sisäsiistit ihmiset protestoisivat kansalaisvapauksien rajoittamisesta. Tai no on yksi, Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen, joka raivostui, kun poliisit pidättivät Smash Asemissa työtehtävissä toimineen Suomen Kuvalehden valokuvaajan. Lehdistönvapauteen oltiin kajottu tavalla, joka on uutta Suomessa.

Rajamäki muistuttaa, että minkäänlaisia syytteitä poliisia vastaan ei nostettu. Ja Ruokasen hermostuminen ”ei välttämättä ollut erityisen ikävä asia”, Rajamäki tokaisee viisto hymy kasvoillaan.

Nyt Rajamäen välitön huoli kohdistuu vappuun. Hän on huolissaan siitä, että muutaman vuoden takaiset EuroMayday-kokemukset toistuvat.

”Se on hirveää, että osallistuminen mielenosoitukseen saattaa leimata nuoren koko loppuelämäksi.”

Toteamme yhdessä, että monet vaikkapa EuroMaydayn mielenosoittajista ovat todennäköisesti tulevaisuuden vaikuttajia. Kansanedustajia, ehkä sisäministereitäkin. Koko länsimainen hyvinvointi ja ne arvot, joista olemme ylpeitä, on saavutettu kansalaisvaikuttamisella ja kansalaistottelemattomuudella. Työväenliikettä, jota Rajamäkikin edustaa, ei olisi olemassa, saati työläisten oikeuksia, ellei kansa olisi mennyt kadulle. Siinä on tainnut hajota useampikin ikkuna.

”Otetaanko vappuna mallia kansainvälisestä mielenosoituskulttuurista vai ei? Pidän uhkaavana sitä, että väkivalta leviää myös Suomeen. Toivottavasti me emme näe ikinä täällä Lontoon kaltaisia tapahtumia.”

Siis poliisin väkivaltaa?

”Ei, vaan mielenosoittajien. Poliisikin voi menettää malttinsa. On toivottavaa, että päreet eivät pala.”

Koko haastattelu julkaistaan Fifissä 27.4. Fifissä seurataan myös Tomlinsonin tapauksen tutkimuksia.

Voimassa 3/2008 julkaistiin artikkelit Turpiin tuli & Poliisi löi pelleä Brysselin Nato-mielenosoituksista. Voimasta 8/2007 löytyy artikkeli Auta pelko pois, väkivaltaa kohdanneiden aktivistien stressioireista. voima.fi

Susanna Kuparinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu