Pohjoisen elokuvan vimmaa

Virpi Suutarin ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti kertoo Suomeen palanneiden naisten tarinaa: kotimaassa kohdattua syrjintää, pilkkaa ja vaiettuja muistoja.

Elokuva Auf Wiedersehn Finnland – hyvästi Suomi. Sadat suomalaisnaiset lähtivät Lapin sodan puhjettua syksyllä 1944 saksalaissotilaiden mukana kotimaastaan. Virpi Suutarin ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti kertoo Suomeen palanneiden naisten tarinaa: kotimaassa kohdattua syrjintää, pilkkaa ja vaiettuja muistoja.

Dokumentin päähenkilöitä ja kertojia ovat matkan tehneet, nyt jo 80-vuotiaat naiset. Vasta kuusikymmentä vuotta paluunsa jälkeen he ovat valmiita jakamaan tarinansa.

Auf Wiedersehn Finnland -elokuva valmistuu juuri sopivasti marraskuun alkuun Rovaniemen Arktista Vimmaa -elokuva- ja mediafestivaaleille. Festivaaleilla esitetään ja tehdään tunnetuksi pohjoismaista elokuvaa ja lappilaisten elokuvantekijöiden uutta tuotantoa.

Rovaniemeläislähtöisen Suutarin dokumentaarinen elokuva on aiheeltaan festivaaleille mitä parhain. Suutari nähdään Rovaniemellä festivaalin vieraana. Ohjaaja-käsikirjoittaja esitelmöi dokumenttielokuvan tekemisestä lappilaisille elokuvantekijöille ja tuotantoyhtiöille suunnatussa koulutuspäivässä. Tilaisuudessa kuullaan ohjaajan kokemuksia Auf Wiedersehn Finnland -elokuvan vaiheista.

Lapin sodassa Suutaria kiinnostavat kotirintaman tapahtumat, ihmiskohtalot ja selviytymistarinat. Dokumentin keskiössä ovat tavalliset ihmiset ja arkiset asiat.

Arktista Vimmaa -elokuva- & mediafestivaali 4.–8.11.2009 Rovaniemellä.
www.arktistavimmaa.org

Satu Hyvönen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *