Pohjoinen rivien välissä

Omakustanne-elokuvia tekevän Jo-Jo the Dog Films -ryhmän siipien suojissa on syntynyt lyhytelokuvia aina historiallisesta draamasta splatteriin.

Kun on tarpeeksi intohimoa ja ammattitaitoa, ei haaveensa toteuttamiseen tarvitse suunnatonta pääomaa. Omakustanne-elokuvia tekevän Jo-Jo the Dog Films -ryhmän siipien suojissa on syntynyt lyhytelokuvia aina historiallisesta draamasta splatteriin.

Pääasiassa Lapin sekä Pohjois-Ruotsin alueella kuvatut teokset ovat täynnä upeita maisemia ja persoonallisia ympäristöjä, jotka antavat elokuville omaperäisen leiman.

”Pohjoisuus saattaa tietenkin ilmetä rivien välistä. Mutta en minä sitä halua korostaa, haluan vain kertoa tarinoita”, kommentoi ryhmää luotsaava savolaissyntinen Joonas Makkonen. Kuten useimmat muutkin vuonna 2007 toimintansa aloittaneen ryhmän jäsenet, Makkonen opiskelee viestintää Lapissa.

Pienestä ryhmästä on kasvavassa nimekäs kokoonpano. Jo-Jon 15 lyhytelokuvasta useita on nähty festivaaleilla Euroopassa, Etelä-Afrikassa sekä Yhdysvalloissa. Kilpailuista on saatu neljä päävoittoa sekä kunniamainintoja. Erityisesti musta komedia Peto sekä kauhukomedia Bunny the Killer Thing ovat herättäneet ihailua.

Jo Jo the Dog Filmsin lyhytelokuvia Oriveden Reikäreuna-elokuvafestivaaleilla 6.-9.9.

Anna Kankaanpää

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2018
Route Couture