Pitäkää lumppunne

Lukuaika: 3 minuuttia

Pitäkää lumppunne

Jos Malin entinen kulttuuriministeri saisi päättää, eivät afrikkalaiset enää pukeutuisi eurooppalaisten hylkäämiin rääsyihin.

Konferenssin viisisataapäinen yleisö on herätetty. Filosofian tohtori Aminata Traoré päästelee madonlukuja länsimaiden tuputtamalle modernisaatiolle ja globalisaatiolle.

Osansa saavat niin Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki kuin avustusjärjestötkin, jotka ehdoillaan estävät afrikkalaisia ratkaisemasta ongelmiaan. Eivätkä Afrikan omat johtajat ja intellektuellitkaan, jotka keskittyvät juhlimaan 50-vuotisia itsenäisyyksiä, juuri kiitosta saa.

Meneillään on Afrikan tutkimuksen konferenssin avausluento Lissabonissa otsikolla ”Onko länsimailla yksinoikeus moderniin?”

Malilaisen aktivistin ja kirjailijan ja myös Malin kulttuuri- ja turismiministerinä vuosina 1997–2000 toimineen pääluennoitsijan ansiolista on pitkä. Nykyään hän toimii muun muassa Amadou Hampaté Bâ -kulttuurikeskuksen johtajana ja Toisenlainen Mali on mahdollinen -verkoston puheenjohtajana.

Konferenssijärjestäjät povaavat hänestä jopa Malin presidenttiä. Etenkin ranskankielisessä maailmassa Traoré tunnetaan kiivaana Afrikan puolestapuhujana.

”Länsimaista tuotu talousjärjestelmä ei ole tuonut mitään hyvää afrikkalaisille”, Traoré väittää. ”Esimerkiksi Malin laajasta puuvillatuotannosta huolimatta meillä Afrikassa ei ole kutojia. Joudumme pukeutumaan eurooppalaisiin rääsyihin.”

Traoré itse ei ole pukeutunut eurooppalaisittain, vaan myös hänen värikäs asunsa viestii vaatimusta Afrikan uudesta itseriittoisesta roolista. Puhe on poeettinen ja vaikuttava, ja sitä tulkatessaan simultaanitulkit hikoilevat. Myöhemmin lissabonilaisella Buala-sivustolla avausluentoa kutsutaan jopa ”nyrkin iskuksi pöytään”.

”Afrikalla on kaikkea mitä se tarvitsee ruokkiakseen väestönsä ja myös vaurastuakseen”, Traoré muistuttaa. ”Hedelmällistä maata, kultaa, plutoniumia, öljyä ja maakaasua, yritteliäistä ihmisistä puhumattakaan.”

Yhdenlaisesta yritteliäisyydestä kertoo Traorén mukanaan tuoma taidenäyttely rakennuksen alakerrassa. Näyttelyn maalaajat ovat Malista Eurooppaan paremman elämän toivossa lähteneitä siirtolaisia mutta linnake-Euroopan varustuksiin törmänneitä, eli Espanjan Pohjois-Afrikassa sijaitsevasta satamakaupungista Melillasta kotimaahansa lennätettyjä.

Jo maalausten nimet kertovat paljon: ”Unelman lopussa” marssii apea ihmisrivistö jättimäiseen lentokoneeseen, ”Haaksirikossa” vene halkeaa keskellä merta ja ”Sodassa siirtolaisia vastaan” helikopterit ampuvat maassa lähes tikku-ukkoina pakenevia ihmisiä.

Yhdessä töistä siirtolaisten kyyneleet ryöppyävät joka puolelle. Kulkuneuvojen valtavuus yhdistettynä muihin tehokeinoihin viestii pienten ihmisten kokemuksen valtavuutta näihin koneistoihin verrattuna.

Traorén visioissa kenenkään ei tarvitsisi lähteä pakkosiirtolaisuuteen tai kuolla sairaalaan rahan puutteessa. Afrikka pystyisi hänen mukaansa helposti ruokkimaan itsensä ja nostamaan itsensä kuopasta – kunhan länsimaat lakkaisivat heittämästä multaa kuoppaamansa mantereen päälle.

Keskeinen syy Afrikan kurjuuteen on Traorén mukaan se, että ratkaisukeinot on viety afrikkalaisten käsistä monin ehdoin ja kansainvälisin kauppasopimuksin.

Esimerkiksi raaka-aineiden pitäisi länsimaisten instituutioiden sanelemien säädösten mukaisesti olla kaupan maailman markkinoilla, vaikka Afrikka tarvitsisi rikkautensa itse. Lainoittajat ehtoineen estävät kehittämästä koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa, sillä jokaisesta ratkaisuyrityksestä seuraa taloudellisia rangaistuksia.

Traoré viittaa myös siihen, kuinka maan arvon runsas kohoaminen viime vuosina on johtanut siihen, että maaseudulla perinteinen toimeentulo yhteismaata viljelemällä on uhattuna.

”Afrikan liberaalit myyvät mantereen. Afrikkalaista maata myydään nyt tuhansia hehtaareita monikansallisille ja kiinalaisille yhtiöille.”

Ratkaisuksi Traoré tarjoaa eurooppalaisten mallien sijaan afrikkalaista modernia. Tällä hän tarkoittaa sitä, että Afrikka kieltäytyy sille tarjotusta roolista maailmankylän raaka-aineen tuottajana. Sen sijaan tulisi Traorén mielestä kehittää luovia ratkaisuja – kuten aurinkoenergiaa kylissä – ja paikallista arkkitehtuuria.

Vahvistuneella Afrikalla olisi koko planeetalle paljon enemmän annettavaa kuin sen raaka-aineet.

”Afrikan rikkauksia tulee käyttää teknologiaan, joka ei hyödytä vain kourallista afrikkalaisia kuten nykyään.”

mainos

Kehityksen esteeksi esitetään monesti rahan puute, mutta monet ratkaisut eivät Traorén mukaan edes maksaisi mitään. Esimerkiksi Malissa televisio tarjoaa lähinnä saippuaoopperaa ja blingblingiä, kun afrikkalaiset tarvitsisivat tuotujen arvojen kyseenalaistamista ja yhteiskunnallista keskustelua. Se saisi kansalaiset tietoisiksi oikeuksistaan.

Eurooppalaisten käyttämät hyödykkeet ovat Euroopan oman historian tuote eivätkä välttämättä sovellu afrikkalaiseen kulttuuriin, Traoré huomauttaa.

”Afrikkalaisten ei tulisi matkia eurooppalaisia ja haluta niitä asioita, joita Euroopassa on tai joita he uskovat näillä olevan”, Traoré vaatii vedoten koulutettujen afrikkalaisten vastuuntuntoon: ”Afrikka ei tarvitse bling-bling-intellektuelleja, joiden ruumis on Afrikassa mutta pää Euroopassa, vaan vastuullisia intellektuelleja, jotka rohkeasti kyseenalaistavat tuodut arvot ja näyttävät toiminnallaan hyvää esimerkkiä.”

Traorén mielestä nyt ei ole aika juhlia itsenäisyyttä. Nyt on diagnoosin, johtopäätösten ja korjausliikkeiden aika.

”Olemme miehiä ja naisia mantereelta, jossa ihmisyys syntyi, mutta olemme menneet väärään talousjärjestelmään. Emme tarvitse länsimaista moderniutta emmekä sen kapitalismia. Ei ole ainoatakaan järkevää syytä, miksi naistemme täytyy kuolla synnytyssairaaloihin vain, koska heidän miehillään ei ole varaa maksaa”, Traoré päättää luentonsa. Aplodit ja huokaukset täyttävät salin. On yleisöpuheenvuorojen aika.

”Minkälaisena näet avustusjärjestöjen roolin kaavailemassasi kehityksessä?”, kysyy tummaan pukuun pukeutunut portugalilaisherrasmies eturivistä.

”Arvoisa suurlähettiläs, tunnet Afrikan hyvin. Mutta anna minun silti yllättää sinut”, Traoré vastaa mikrofoniinsa ja jatkaa siihen kuiskaten: ”Psssht! Emme voi puhua tästä täällä, sillä muuten meille ei enää myönnetä rahaa.”

Janne Juhana Rantala

  • 14.12.2010