Pistolero, pistolero

Tyyliero ratkaisee, miksi toisen kukkarolla käyminen on hienoa tai huonoa.

Vasemmistolaisuutta ja alkukristillisyyttä yhdistää radikaali sosiaalisuuden ihannointi ja lauman ulkopuolelle ajautuneiden lampaiden rakastaminen. Mustat lampaat keräävät sympatiapisteet. Lämmintä kättä tarjotaan kapinajohtajille ja kaiken maailman kriminaaleille. Miksi? Tähän erikoiseen asenteeseen marxilainen historioitsija Eric Hobsbawn etsii selitystä rosvoja ja bandiitteja käsittelevässä tutkimuksessaan.

Hobsbawnia riivaa ajatus siitä, että ympäri maailmaa kerrotaan samankaltaisia tarinoita rosvoista. Historioitsijaa kiinnostavat etupäässä hyvät ryövärit, rosvot ”oikeuden puolustajina ja sosiaalisen uusjaon puolustajina”. Rosvo kyseenalaistaa päättömällä toiminnallaan taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen järjestyksen. Jopa niinkin, että ”historiallisesti rosvous on itse asiassa ollut hyvin yleinen kollektiivisen vastarinnan muoto”.

Vasemmistolaisia innostaa siis ajatus ylläpitää sosiaalisen ja taloudellisen uusjaon eteenpäinmenoa. Teoreettisen yhteiskuntakritiikin harrastaminen edellyttää vastinparikseen esimerkkejä oikeasta elämästä, todellisia sankareita, joiksi kelpaavat vain aidosti kaikkien auktoriteettien kyseenalaistajat ja vapaustaistelijat. Robinhoodit, donquijotet ja yksinäiset kostajat kiihottavat vasemmistolaista älymystöä siinä missä esimodernia maatalouskulttuuria, turpeeseen sidottua talonpoikaa, jonka päiväunen voi toteuttaa vain hyvä rosvo – tehdä kaiken mitä itse ei uskalla. Ristiriita on tietenkin siinä, että suurta osaa näistä surullisista hahmoista ei ole ollut olemassa.

Kaiken lisäksi rosvoihannointi on läpisovinistista. Utopistisissa päiväunissa mies toteuttaa todellista vapauttaan, joka Hobsbawnin mukaan sijoittuu tarkalleen rosvon elämän tiettyyn vaiheeseen: kariutuneen parisuhteen jälkeiseen aikaan ennen kuin uusi parisuhde luodaan. Tällöinhän tietää – hetken aikaa – mitä on todellinen vapaus ja voi räjäyttää pankin ja ratsastaa auringonlaskuun mukanaan kaikki mitä omistaa.

Hobsbawnin rosvot etsivät nimenomaan sosiaalista valtaa ja henkilökohtaista loistoa, kultaa he tarvitsevat ainoastaan välittömien tarpeiden toteuttamiseen, köyhien pelastamiseen ja poliittisten pamflettien painattamiseen. Rosvot ovat normaalielämässä epävarmoja nössöjä, mutta kun revolveri on kourassa ja pitkä musta takki harteilla, on elämän tarkoitus käsillä.

Ennen kaikkea rosvous keskeyttää kapitalistisen riistotoiminnan hetkeksi. Rosvouden poliittinen tulkinta saa korkeimman kaikunsa tietenkin anarkisteilta. Mihail Bakuninin mukaanhan ”rosvo on ainoa aito vallankumouksellinen – vallankumouksellinen ilman hienoja korulauseita, opittua retoriikkaa, taltuttamaton, väsymätön ja voittamaton, kansanomainen ja sosiaalinen vallankumouksellinen, epäpoliittinen ja vapaa kaikista säädyistä”.

Anarkistien perua on siksi myös rosvouden historiaan kuuluva pakkoluovuttaminen, joka tarkoittaa porvarien vapauttamista omaisuudestaan.

Venäjällä bolševikit rahoittivat toimintaansa pankkeihin kohdistuvilla pakkoluovutuksilla, mikä merkitsi varainhankintaa poliittiselle puolueelle.

Ilmeisesti historia on silittänyt vasemmistolaisia rosvosympatioistaan huolimatta myötäkarvaan siksi, että he ovat sentään rehellisiä. Vasemmistolainen rosvo sanoo, että tarvitsemme rahanne, koska teillä – arvoisa herra – sitä on, mutta meillä ei. Oikeistolainen rosvo taas sanoo: pommitamme maanne kivikaudelle, jotta te voisitte paremmin.

Eric Hobsbawn: Rosvot. Vastapaino 284 s.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu