splash_image.jpg

Pinochetin jälki-istunto

Kun Euroopassa suunnitellaan kouluihin lukukausimaksuja, Chilessä haluttaisiin palata maksuttomuuteen. Pinochetin luoma uusliberalistinen koulutusjärjestelmä on maailman kallein, laadultaan epätasainen & estää sosiaalisen nousun.

Kattiloiden meteli on viime viikkoina kaikunut Santiago de Chilen yössä. Kyseessä on cacerolazo, Latinalaisessa Amerikassa tyypillinen protestimuoto, jolla ilmaistaan tyytymättömyyttä vallitsevaa hallitusta kohtaan. Chilessä cacerolazot olivat yleisiä Pinochetin diktatuurin aikana 1980-luvulla ja nyt ne ovat 20 vuoden hiljaisuuden jälkeen tehneet paluun.

Kattilaprotesteilla chileläiset ilmaisevat tukensa Chilen talveksi kutsutulle toisen asteen sekä korkeakouluopiskelijoiden opiskelijajärjestöjen liikehdinnälle, jonka kehitystä koko maa on seurannut yli kolmen kuukauden ajan. Se on jo nyt demokratian ajan suurin kansalaisliikehdintä maassa.

Kaikki sai alkunsa toukokuussa tyytymättömistä korkeakouluopiskelijoista, jotka vaativat maan hallitukselta julkisia varoja korkeakoulutukseen sekä toimenpiteitä varmistamaan, että korkeakoulutus saadaan myös köyhimpien chileläisten ulottuville. Myöhemmin liikehdintään liittyivät toisen asteen opiskelijat, jotka vaativat ilmaista, laadukasta ja valtion järjestämää peruskoulutusta.

Keskeisimmäksi aiheeksi on lopulta noussut vaatimus, että koulutus ei saisi olla bisnestä. Vaatimusta tukee tutkimusten mukaan 80 prosenttia kansasta, mikä on voimakkaasti kahtiajakautuneessa Chilessä poikkeuksellista.

”Chilessä on mahdollisesti maapallon neoliberaalein koulutusjärjestelmä”, toteaa Mario Waissbluth, aihetta maailmanlaajuisesti tutkinut professori ja koulutusreformia vaativan Fundación Educación 2020 -järjestön puheenjohtaja CNN Chilen haastattelussa.

”En ainakaan tunne yhtäkään neoliberaalimpaa järjestelmää, mitä tulee ulkoisten markkinoiden sisäänrakennettuun osuuteen – ja kaiken lisäksi täysin säätelemättömien markkinoiden. Kuka tahansa voi pystyttää koulun tai yliopiston ilman pätevyysvaatimuksia. Kyseessä on markkinoiden viidakkolaki. Tähän kuuluu sokea ideologinen usko siihen, että markkinamekanismit ratkovat kaikki ongelmat.”

Järjestelmän loi maata vuosina 1973–1990 hallinnut oikeistodiktaattori Augusto Pinochet, jonka hallintokaudella tuhansia ihmisiä katosi ja kidutettiin. Pinochet loi Chileen myös ääriuusliberaalisen talousjärjestelmän Milton Friedmanin oppien mukaisesti.

Diktatuurin aikaansaannoksia olivat muun muassa suhteellisen laadukkaan olemassa olleen julkisen koulutusjärjestelmän romuttaminen ja uuden, yksityisen mallin asettaminen sen tilalle. Vaikka diktatuurin päättymisestä on kulunut yli 20 vuotta ja vallassa oli viime vuoteen asti keskustavasemmistolainen hallitus, merkittäviä rakenteellisia muutoksia ei ole tehty talous- tai koulutusjärjestelmiin. Nykyisessä perustuslaissa vapaus opetuksen tarjoamiseen on edelleen hierarkkisesti korkeammalla tasolla kuin oikeus koulutukseen.

Peruskouluja on kolmenlaisia: täysin yksityisiä, kalliita ja voittoa tavoittelevia yksityiskouluja, yksityisiä kouluja, jotka saavat valtiolta tukea, mutta joista useammat tekevät voittoa, sekä usein heikkolaatuisia ja ylikuormitettuja kunnallisia kouluja.

”Tasokokeet ovat selvästi osoittaneet, että oppimistuloksilla on suora yhteys siihen, minkälaisessa koulussa on opiskellut ja näin myös sosiaaliluokkaan. Jos on varaa maksaa, saa hyvän koulutuksen”, opiskelijaliikehdinnässä aktiivisesti mukana ollut Universidad de Chilessä työskentelevä historioitsija Jorge Olea tiivistää.

Korkeakoulutuksen tarjoaminen on puolestaan kukoistava bisnes: 15 miljoonan asukkaan maassa on 22 julkisen yliopiston lisäksi noin 60 yksityistä yliopistoa. Kaikkien tasosta ei ole takeita ja monista valmistuneita ei arvosteta työmarkkinoilla. Sekä julkiset että yksityiset yliopistot ovat maksullisia: OECD:n äskettäin valmistuneen selvityksen mukaan vuoden keskivertolukukausimaksut ovat Chilessä 3?400 dollaria ja opintolainoista maksettavat korot ovat korkeat, joten kokonaisen tutkinnon suorittamisen aikana laina voi paisua yli 50 000 dollariin.

Valtio kustantaa vain viitisentoista prosenttia korkeakoulutuksen kustannuksista. Loput lankeavat opiskelijoiden maksettaviksi. Tämä tekee Chilestä maailman kalleimman opiskelumaan BKT:hen suhteutettuna. Melkein kaikki opiskelijat valmistuvat tai jättävät opinnot puolitiehen sietämättömän velkataakan kuormittamana, ja huomattava osa ei yliopisto-opetuksen heikon laadun takia työllisty opiskelemalleen alalle.

Talven liikehdinnän aikana oppilaitoksia on vallattu. Opetus on ollut täysin seisahduksissa tärkeimmissä julkisissa ja monissa yksityisissä yliopistoissa ja vaihtelevia aikoja lukuisissa toiseen asteen kouluissa ympäri maata.

Pääkaupunki Santiagon kaduille on kerääntynyt parhaimmillaan yli 150 000 ihmistä – joista nuorimmat kymmenenvuotiaita ja merkittävä osa alaikäisiä koululaisia – sekä rauhanomaisiin että väkivaltaisiksi yltyneisiin mielenosoituksiin.

Opiskelijaliikehdintä on yllättänyt paitsi laajuudellaan, myös luovuudellaan. Opiskelijat ovat levittäneet sosiaalisessa mediassa videoita koulutuksen puolesta järjestämistään performansseista: yhdessä sadat zombit tanssivat presidentinpalatsin edessä ja toisessa velkataakka johtaa dramatisoituun massaitsemurhaan. Jeesus taas kantaa kylttiä: ”Isäni on puuseppä. Minulla ei ole varaa opiskella.”

Noin kolmekymmentä toiseen asteen opiskelijaa on ollut jo yli kuukauden nälkälakossa, ja Buinin kunnassa muutamia myös nesteistä kieltäytyneitä nuoria lakkoilijoita on viety sairaalaan.

Liike on onnistunut valloittamaan yhteiskunnallisiin aiheisiin välinpitämättömän varovasti suhtautuvat chileläiset. Karismaattiset opiskelijajohtajat ovat olleet päivittäin esillä mediassa ja erityisesti Universidad de Chilen opiskelijajärjestön puheenjohtajasta Camila Vallejosta on tullut suuri tähti: hän on saanut kymmeniä tuhansia faneja Facebookissa, mutta toisaalta myös tappouhkauksia.

Opiskelijajohtajien nelituntinen esiintyminen Chilen senaatin komitea-istunnossa elokuussa sai jopa kuivan senaatin istuntoja välittävän tv-kanavan katsojaluvut taivaisiin. Mielenosoituksiin on osallistunut vanhempia, isovanhempia, opettajia, taiteilijoita ja työläisiä.

Liikehdintä on myös inspiroinut muiden maiden opiskelijoita, jotka kamppailevat maksuttoman koulutuksen puolesta. Kansainvälisiä tukimielenosoituksia on järjestetty Argentiinasta Tukholmaan.

Chilen opiskelijaliikehdintä ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen 8. elokuuta, kun mellakkapoliisit käyttivät väkivaltaa mielenosoitusten hajottamiseksi.

”Voimankäyttö on ollut niin brutaalia ja olemme joutuneet kokemaan tilanteita, jotka aiheuttaisivat muualla maailmassa suurta kohua. Ulkoilman hengittäminen on ollut mahdotonta, koska kyynelkaasua on käytetty silmittömästi huolimatta siitä, onko lähettyvillä sairaaloita tai kaduilla käveleviä mummoja. Jopa koteihin on hyökätty, kun niistä on osallistuttu cacerolazoihin”, mielenosoituksiin osallistunut Olea kertoo.

Päivän aikana satoja kyynelkaasupommeja heitettiin yliopistoihin ja lukiorakennuksiin ja yli 500 mielenosoittajaa pidätettiin. Monet pidätetyt ovat kertoneet tiedotusvälineille poliisin hakanneen ja uhkailleen heitä poliisiautoissa. Mielenosoittajien joukkoon soluttautui poliiseja, jotka provosoivat levottomuuksia esimerkiksi heittelemällä kiviä. Amerikan valtioiden järjestön OAS:n ihmisoikeuskomitea on tuominnut poliisiväkivallan ja pyytänyt selvityksen tapahtumista.

Chilen hallituksen väkivaltainen ja toisaalta vähättelevä tapa reagoida opiskelijaliikehdintään on heijastunut sen suosion ennennäkemättömään laskuun: viimeisten mittausten mukaan enää 26 prosenttia väestöstä kannattaa presidenttiä.

Tyytymättömimpiä ollaan koulutuspolitiikkaan. Vaikka koulutuksen uudistaminen on ollut prioriteettina nykyiselle hallitukselle – mallia on etsitty muun muassa Suomen opettajakoulutuksesta – ajatus julkisesta ja maksuttomasta koulutuksesta on hallitusvallalle täysin vieras.

Presidentti Sebastian Piñera on lähinnä onnistunut lisäämään vettä mielenosoittajien myllyyn banaaleilla lausahduksilla, kuten ”kaikki haluaisimme ilmaisen koulutuksen, mutta kun elämässä mikään ei tule ilmaiseksi” sekä luonnehtimalla koulutusta kulutustavaraksi.

Opiskelijaliike on luetellut hallitukselle vaatimuksiaan ja asettanut määräaikoja, joihin mennessä hallituksen tulee antaa uusia ratkaisuehdotuksia. Keskeisenä vaatimuksena on ollut kansanäänestys koulutuksen kehittämisestä.

Opiskelijat ovat myös tarjonneet laaja-alaisen suunnitelman sille, miten uusi ilmainen koulutus voidaan rahoittaa. Kolmen kuukauden liikehdinnän jälkeen hallitus on esittänyt kompromissivaihtoehtoja, joita opiskelijat ovat kritisoineet epämääräisiksi ja rajallisiksi. On kuitenkin havaittavissa, että hallituksen antaessa enemmän myötä opiskelijoille myös opiskelijat vaikuttavat olevan valmiita neuvottelemaan järjestelmän muuttamisesta asteittain.

Liikehdinnän jatkuessa ja laajentuessa Jorge Olea toteaa:

”Uskon, että tämä sukupolvi on herättänyt monissa uskon siihen, että kaikki ei ole jo määritelty, että on mahdollista luoda ja rakentaa uudenlaista maata. Ja jos ihmiset järjestäytyvät, ottavat asioista selvää ja osoittavat mieltään, on mahdollista saada aikaan muutoksia yhteiskunnassa.”

Anni Pietarinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu