Pinkiksi värjätty miehitys

Israelilaisjärjestö Aguda kertoo auttavansa vainottuja palestiinalaishomoja. Palestiinalainen queer-aktivisti pitää tarinoita propagandana.

”Fun, Free and Fabulous” Tel Aviv is a Gay City, where you can walk anywhere hand in hand, share a romantic dinner and even pick up a waiter/waitress.”

Näin matkailuesite markkinoi Tel Avivia turisteille – eikä turhaan. Tel Avivin maine homoystävällisenä lomakohteena tunnetaan kaikkialla maailmassa. Aurinko paistaa ja hiekka polttaa varpaita. Ruskettuneet turistit siemailevat cosmopolitaneja hiekkarannalla, ja yökerhot ovat auki aamuun asti.

Mutta vain muutaman kymmenen kilometrin päässä ovat Israelin armeijan ylläpitämät tarkastuspisteet ja muuri, jonka takana aukeaa toinen todellisuus.

”Israel on loistava paikka olla homo! Meillä on oikeus palvella armeijassa ja adoptoida lapsia. Homoja ei vihitä Israelissa, mutta jos solmii avioliiton ulkomailla, se rekisteröidään virallisesti täälläkin”, Israelin vanhimman HLBT-järjestön Agudan kansainvälisistä suhteista vastaava Sharon Jegerman kertoo ylpeänä.

Jegerman kuitenkin painottaa, että järjestöllä riittää vielä tehtävää, koska monet ennakkoluulot vaikuttavat homoseksuaalien elämään.

”Israel on ristiriitaisuuksien maa. Toisaalta valtiomme on moderni demokratia, toisaalta se on konservatiivinen juutalaisvaltio.”

Yksi Agudan alkuvaiheen tavoitteista oli saada Israelin armeija luopumaan homoseksuaalien syrjimisestä. Israelissa on yleinen asevelvollisuus sekä miehille että naisille, ja Jegermanin mukaan armeijan ulkopuolelle jääminen tarkoitti etenkin aiemmin käytännössä yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Homoseksuaalien syrjinnästä luovuttiin armeijassa lähes kaksikymmentä vuotta sitten.

Vuodesta 2006 Israelin armeijasta vapautuksen saanut on voinut suorittaa maanpuolustusvelvollisuutensa tekemällä vapaaehtoistyötä Agudassa. Jegerman ei kuitenkaan pidä järjestön toimintaa poliittisena.

”Me emme puhu miehityksestä tai siitä, onko se hyvä vai ei. Emme näe ihmistä israelilaisena tai palestiinalaisena, vaan yritämme auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat.”

Vaikka HLBT-yhteisön asema Israelissa on parantunut paljon, ongelmia Jagermanin mukaan kuitenkin vielä on – muurien toisella puolen.

”Palestiinalaisten homojen elämä on hyvin vaikeaa. He yrittävät paeta Israeliin, mutta Israel haluaa karkottaa heidät. Palestiinassa heidät taas halutaan tappaa, koska viranomaiset pitävät heitä Israelin kätyreinä, eivätkä islamilaiset lait hyväksy homoseksuaalisuutta.”

Jegerman sanoo satojen seksuaalivähemmistöihin kuuluvien palestiinalaisten pyytäneen Agudalta apua, eikä hän usko tilanteen muuttuvan lähitulevaisuudessa.

”Itse neuvon Länsirannalla asuvia homoja pitämään matalaa profiilia, ehkä jopa hankkimaan puolison. Ainakaan ei kannata esiintyä julkisesti tai antaa haastatteluja, koska silloin emme voi auttaa heitä.”

Kysymys seksuaalivähemmistöjen oikeuksista jo vuosikymmeniä jatkuneen konfliktin keskellä ei ole ongelmaton, eivätkä kaikki ole sitä mieltä, että israelilaiset HLBT-järjestöt toimivat myös palestiinalaisten parhaaksi.

Yksi kriitikoista on palestiinalainen queer-aktivisti Haneen Makey, joka näkee seksuaalisuuskysymyksen osana Israelin harjoittamaa propagandaa: ”Kyse on valtion rahoittamasta pink-washingista. Se on osa Israelin valtion imagokampanjaa, jonka mukaan Israel on homojen taivas ja ainoa demokratia Lähi-idässä, ja Palestiina taas on takapajuinen ja homofobinen paikka. He haluavat tehdä meistä uhreja, jotka vain odottavat Israelia pelastajakseen.”

Makey kertoo, että aiemmin monet palestiinalaisetkin osallistuivat israelilaisten HLBT-järjestöjen toimintaan.

Syksyllä 2000 käynnistynyt palestiinalaisten toinen kansannousu kuitenkin muutti tilanteen.

”Meidän piti valita, halusimmeko kulkea helppoa tietä ja elää vaaleanpunaisessa kuplassa. Päätimme kuitenkin perustaa oman organisaation, jossa emme joutuisi tinkimään palestiinalaisuudestamme.”

Organisaation nimeksi tuli al-Qaws, sateenkaari. ”Tosi laimea nimi”, Makey naurahtaa.

Al-Qawsin toiminta on ruohonjuuritason ihmisoikeusaktivismia, jossa vapaaehtoisilla on tärkeä rooli. Toimisto sijaitsee Itä-Jerusalemissa, ja Makey on järjestön ainoa palkattu työntekijä. Hän korostaa, ettei al-Qaws pyri olemaan homojen äänitorvi vaan ennemminkin keskustelunavaaja.

Al-Qaws tukee nuoria puhelinpäivystyksen avulla, järjestää homobileitä ja pyrkii edistämään seksuaalisia oikeuksia. Facebook ja Twitter ovat keskeisiä välineitä.

Järjestön tärkein tehtävä on heteronormatiivisen hierarkian haastaminen. Se on vaikeaa yhteiskunnassa, jossa seksuaalisuus ylipäänsä on tabu.

”Me emme kuitenkaan väitä omistavamme seksuaalisuutta. Ikävä kyllä, jopa äidilläni on seksuaalisuus.”

Makey kiertää puhumassa pinkwashingista myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja kehottaa ihmisiä liittymään boikottiin. Hän on erityisen ylpeä pinkwatchingisrael.com-sivustosta, jolla on paljon seuraajia. Makey pitää myös blogia omalla nimellään eikä salaile seksuaalisuuttaan.

”En menisi puhumaan lesboudestani al-Aqsan muftille, mutta hän ei olekaan kohderyhmääni.”

Aguda ja al-Qaws maalaavat keskenään hyvin erilaiset kuvat homoseksuaalien tilanteesta Palestiinassa. Agudalla riittää esimerkkejä vainoa kokeneista:

”Jokin aika sitten kaksi tyttöä jäi kiinni rysän päältä. Kaksisataa ihmistä seurasi miekkojen ja keppien kanssa, kun tytöt juoksivat israelilaisten sotilaiden luo pyytämään apua. Lain mukaan heidät olisi pitänyt lähettää takaisin, mutta sotilaat kieltäytyivät. Nyt tytöt elävät Tel Avivissa.”

Al-Qawsin Makey suhtautuu skeptisesti tällaisiin tarinoihin.

”Palestiinassa ei vainota homoja. Monet nuoret lähtevät ulkomaille opiskelemaan, eikä se liity mitenkään seksuaalisuuteen. Muutamia oikeasti riskitilanteessa olevia olemme kyllä auttaneet pois Gazasta, mutta suurimmaksi osaksi näissä kertomuksissa on kyse propagandasta.”

Makey muistuttaa, ettei länsimaisesta mediasta tuttuja homoseksuaalisuuden malleja voi siirtää palestiinalaiseen yhteiskuntaan.

”Me emme hae julkista kaapista ulos tulemista tai gay pridea. Jotkut ovat ’avoimesti’ homoja, joillakin asiasta tietää perheenjäsen tai ystävä. Länsirannalla on ylipäänsä erilainen näkemys siitä, millaista on elää vapaasti. Miehitys ei erottele heteroja ja homoja, vaan koskee meitä kaikkia.”

_______________

Toinen lähtee, toinen jää

Länsirannan yliopistossa opiskelevat Ahmad ja Muhammad nauttivat kahvia yliopiston pihassa.

”Aion muuttaa ulkomaille, luultavasti Pohjois-Amerikkaan, valmistumiseni jälkeen. En sovi tänne, koska olen homo”, tietotekniikkaa opiskeleva Muhammad kertoo.

Sairaanhoitajaksi opiskeleva Ahmedkin on haaveillut elämästä Palestiinan ulkopuolella, mutta on tullut toisiin ajatuksiin.

”Elämä täällä on vaikeaa, koska homoseksuaalien oikeuksia ei pidetä tärkeinä. Haluan silti jäädä. Tavoitteenani on jonain päivänä opettaa sairaanhoitoa ja sitä kautta muuttaa asenteita seksuaalivähemmistöjä kohtaan.”

Kumpikaan pojista ei ole kertonut homoudestaan perheelleen.

”He kuitenkin taitavat tietää, etten koskaan mene naimisiin”, Muhammad naurahtaa.

Pojat tuntevat palestiinalaisen HLBT-järjestön al-Qawsin.

”Al-Qawsilla on ristiriitainen maine. Monet homot pitävät heidän toimintaansa liian poliittisena”, kertoo Muhammad.

Sitten hän hymyilee ja lisää: ”Itse asiassa tapasimme toisemme heidän chatissaan.”

Reeta Metsänen & Karoliina Suonpää

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu