Chilen koululaiset ryhtyivät ajamaan oikeuksiaan ja selättivät niin poliitikot kuin median.

On toukokuu ja uusi vallankumous Chilessä on alkanut. “Los Pingüinos”, pingviinit, joina mustavalkopukuiset koululaiset tunnetaan, saivat aikaan maan suurimman opiskelijaliikehdinnän yli 30 vuoteen.

Viimeksi vuonna 1972, sosialistipresidentti Salvador Allenden valtakaudella, koululaiset ovat saaneet aikaan yhtä suurta liikehdintää. Allenden aikana koululaisten painostus johti opetusministerin eroon, mutta 1973 alkanut ja 17 vuotta kestänyt Pinochetin diktatuuri lannisti kaiken muun poliittisen toiminnan lisäksi myös koululaiset.

Nyt vallassa on jälleen sosialisti, maaliskuussa valittu Etelä-Amerikan ensimmäinen naispresidentti Michelle Bachelet ja pingviinit ovat uudestaan liikkeellä. Bacheletin vaaliohjelma maalaili suuria muutoksia koulutusjärjestelmään, mutta lupauksia ei ole lunastettu.

Muutokset eivät olisi edes resursseista kiinni, sillä maan suurimman vientituotteen, kuparin, hinta on nousussa. Kupari on arvokkaampaa kuin vuosiin ja valtiolle virtaa rahaa. Koulutuksen sijaan Bachelet on päättänyt sijoittaa ylimääräiset varat pahan päivän varalle kasvamaan korkoa.

Chilessä vastuu koulutuksesta vaihtui diktatuurin aikana valtiolta kunnille, jotka voivat myydä kouluja eteenpäin kenelle tahansa peruskoulun päättäneelle.

Kouluja tuetaan verovaroin, mutta omistajilla on oikeus kerätä lisäksi lukukausimaksuja ja valita oppilaansa. Järjestelmä on hyvin epäoikeudenmukainen ja kärjistää entisestään kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Lukukausimaksujen lisäksi peruskoulun päättökoe PSU, Prueba de Selección Única, ylioppilastutkintoa vastaava loppukoe yliopistoon hakemista varten, on maksullinen.

Hallituksen esitys nostaa nyt noin 30 euroa maksavan kokeen hinta kaksinkertaiseksi oli yksi keskeisimmistä tekijöistä koululaisten vastarinnassa. Vaikka köyhin viidennes oppilaista ei kokeesta joudukaan maksamaan, koululaiset vaativat samaa etua kaikille.

Suurta vastustusta aiheuttivat myös opiskelijahintaisten bussimatkojen rajoitusehdotukset: hallitus ehdotti opiskelijahinnan rajoittamista kahteen matkaan päivässä, kouluun ja takaisin. Koululaispassista, jolla opiskelijahinnan saa, pitää maksaa muutaman euron perusmaksu sitä hakiessa.

Koululaiset vaativat perusmaksun poistamista ja rajoittamattomia matkoja. Köyhimmille opiskelijoille vaadittiin täysin ilmaisia bussimatkoja, sillä päivittäinen kahden bussimatkan maksaminen on monille oppilaille este päästä kouluun.

Koululaiset haluavat muutoksen myös sotilashallinnon viimeisenä päivänä julistamaan koululaislakiin, joka yksityisti koulutusjärjestelmän sekä painotti opetuksen vapautta – käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa riittävän varakas voi perustaa koulun ja ohjata opetusta mielensä mukaan.

Hallitus ei reagoinut koululaisten mielenilmauksiin ja pieni pingviiniryhmä kyllästyi odottamaan.

Ensimmäiset koulut otettiin haltuun toukokuun alkupuolella. Oppilaat tunkeutuivat yön turvin kouluihinsa, sulkivat ovet ja kasasivat ovien ja porttien eteen pulpetteja, joilla estettiin asiattomien sisäänpääsy.

Väkivaltaa ei haltuunotoissa käytetty, ja poliisikin tyytyi seuraamaan nuorten toimia maltillisesti sivusta.

Oppilaat eivät päästäneet ketään kouluihin sisään ilman kutsua tai todistusta koulun oppilaisiin kuulumisesta. Ruokalan varastojen loputtua ulkopuolelle jääneet toverit lähtivät kaduille purkkien kanssa kerjäämään ruokarahaa ja sisällä olevat pitivät linnaketta pystyssä.

Ikkunoihin kiinnitettiin julisteita ja ulkoseinille ripustettiin valtavia banderolleja, joissa vaadittiin hallitusta puuttumaan koulutuksen epäkohtiin.

Jo muutaman koulun haltuunotto sai hallituksen ryhtymään neuvotteluihin. Opetusministeri Martín Zilic lupasi keskustella koululaisten kanssa, mutta vain niiden, joiden koulut eivät olleet haltuunotettuja.

Ministerin kommentti närkästytti koululaiset ja seuraavana yönä kouluja otettiin haltuun useita kymmeniä lisää. Ilmiö levisi pääkaupunki Santiago de Chilestä koko maahan. Myös monet yliopistot sulkivat ovensa, muun muassa Chilen suurimman ja vanhimman yliopiston, Universidad de Chilen, päärakennus otettiin haltuun solidaarisuudesta koululaisten liikettä kohtaan.

Protestoivat koululaiset saivat suojan yliopistojen kampuksilta, johon poliiseilla ei ole oikeutta tunkeutua.

Koululaiset olivat toisiinsa yhteydessä nykyaikaisin keinoin: internet, chatit ja blogit pitivät nuoret ajan tasalla kautta maan. Koululaisten edustusto kokoontui Santiagossa, jokaisesta koulusta lähetettiin edustaja ja kokoukset toimivat täysin demokraattisesti.

Hallituksen ehdotuksista, haltuunottojen jatkamisesta tai yleislakon järjestämisestä neuvoteltiin kokouksissa ja demokraattisen äänestyksen tuloksista ilmoitettiin internetin välityksellä niin koululaisille kuin lehdistöllekin.

Liikkeen johdossa olevat nuoret kohtelivat lehdistöä kuin taitavat poliitikot, ilmekään ei värähtänyt kysymysten tulvasta tai lehdistön edustajien valtavasta määrästä huolimatta.

Koululaiset vakuuttivat lehdistön lisäksi myös hallituksen, joka muutaman viikon lakkoilun jälkeen suostui neuvotteluihin. Koululaisten edustajat neuvottelivat koulutuksesta tasavertaisesti ministerien kanssa, ja pingviinit alkoivat saada vaatimuksiaan läpi.

Neuvotteluja tuettiin maanlaajuisilla lakoilla 30. toukokuuta ja 5. kesäkuuta, joista ensimmäiseen osallistuivat koululaisten lisäksi vain korkeakouluopiskelijat, jälkimmäisessä olivat mukana opiskelijoiden lisäksi myös opettajat ja erilaiset järjestöt.

Kansallisen lakon yhteydessä järjestettiin mielenosoituksia ympäri maata. Ne muuttuivat viime aikojen tapaan hallitsemattomiksi. Polttopullot lensivät, omaisuutta hajotettiin ja ryöstettiin, poliisia kohti hyökättiin – ja poliisi hyökkäsi takaisin.

Kyynelkaasua ja vesitykkiä ei säästelty. Poliisin väkivaltaiset otteet saivat osakseen suurta arvostelua, joka johti siihen, että poliisin erikoisjoukkojen komentaja joutui eroamaan virastaan. Bachelet ja koululaisedustajat tuomitsivat yhteen ääneen mielenosoitusten väkivaltaisuuden.

Painostus hallitusta kohtaan oli niin voimakasta, että se joutui tekemään suuria myönnytyksiä. Bachelet aloitti lupaamalla 137 miljoonaa dollaria koulujen kunnossapitoon, ilmaisen ruokailun lisäämiseen ja loppukokeiden maksuttomuuteen, mutta tämä ei pingviineille riittänyt.

Koulujen ovet pysyivät suljettuina ja opiskelijat niiden sisällä jatkoivat protestiaan. Lopulta – lähes kuukauden taistelun jälkeen – koululaiset tyytyivät hallituksen 15 kohdan esityslistaan ja lopettivat lakon.

Suurin saavutus lienee se, että vastaisuudessa vain rikkain viidennes joutuu maksamaan PSU-kokeesta. Lisäksi hallitus lupasi kasvattaa koulutuksen määrärahoja. Koululaispassista tulee ilmainen. Matkasta pitää edelleen maksaa, mutta matkojen määrää ei rajoitettu.

Kaikille chileläisille taataan myös oikeus laadukkaaseen koulutukseen riippumatta taloudellisesta tilanteesta. Uudistuksen toteutuminen edellyttää muutosta Pinochetin koululaislakiin.

Lain muutoksen myötä pyritään myös vähentämään koulujen omistajien valtaa, tulevaisuudessa oppilaita ei saisi enää syrjiä taustasta johtuen eikä erottaa mielivaltaisesti.

Opiskelijat saivat myös lisättyä paikkojaan presidentin perustamaan arviointikomiteaan, jossa määritellään chileläisen koulutuksen tila.

Koululaisten edustajat olivat tyytyväisiä saavuttamiinsa voittoihin, mutta taistelu jatkuu vielä. Liike sai niin suurta kannatusta, että sitä ei heidän mukaansa voi jättää hyödyntämättä.

María Jesús Sanhueza, yksi koululaisedustajista, totesi sanomalehti El Mercurion mukaan, että koululaisliikehdintä ei suinkaan loppunut lakon myötä, vaan lakon päättyminen aloitti toiminnan seuraavan vaiheen. Nyt pidetään huoli siitä, että suunnitellut muutokset eivät jää vain lupauksiksi.

Kaisa Väkiparta