Pilveä & politiikkaa

Kööpenhaminan vapaakaupunki elää ja voi hyvin.

Kööpenhaminan Christianiassa ei ole joulukuussa lumesta tietoakaan. Pyöräilijöitä saa väistellä, koiria juoksentelee kirjavasti maalattujen puu- ja kivitalojen välissä. Kauppahallissa ja leipomossa on ihmisiä jouluostoksilla. Pilvikauppiaiden Pusherstreetillä valokuvaaminen on kielletty. Julisteet ja pallokentän infoteltta mainostavat juuri päättyneen EU-huippukokouksen vastatapahtumia.

Vallatusta armeijan parakkialueesta on kolmessa vuosikymmenessä kehittynyt idyllinen tuhannen vakituisen asukkaan vapaakaupunki. Taksit suhaavat edestakaisin pääportin edustalla. Turistien lisäksi monet kööpenhaminalaiset käyvät Christianiassa ostoksilla, oluella tai muilla tavoin rentoutumassa.

”Täällä asuvilla on oma ajattelutapansa. He välittävät toisistaan. Ulkopuolisessa yhteiskunnassa ei ole aikaa sellaiselle”, nelikymppinen sairaanhoitaja Lise analysoi ja käärii sätkää Nemolandin pöydässä. Kyltit ravintolassa ja sen ulkopuolella ovat yksiselitteisiä: No hard drugs.

Christianian historiaan mahtuu intomieltä ja idealismia, kahnauksia poliisin kanssa sekä ylitsepääsemättömiltä tuntuneita vaikeuksia. Oikeistopoliitikot, lehdistö ja Pohjoismaiden tulliviranomaiset eivät ole koskaan sulattaneet itsehallinnollista yhteiskuntakokeilua.

Vuonna 1973 Naton huippukokouksen yhteydessä christianialaiset valloittivat Tanskan radion ja uskottelivat, että maassa on tapahtunut sotilasvallankaappaus. Seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäinen köyhien ja kodittomien joulujuhla. Lahjat oli varastettu Kööpenhaminan keskustan tavarataloista.

Pitkän linjan Christianian-kävijä, freelancetoimittaja Julle Tuuliainen muistaa 70-luvun puolenvälin Christianian sotkuisena paikkana. ”Nuotiopaikoilla pyöri umpihumalaisia eskimoita ja suomalaisia puliukkoja. Samaan aikaan hippiaktiivit kunnostivat rakennuksia ja rakensivat maaseutumaisemiin uusia.” Vuosikymmenen lopulla vakiasukkaat tajusivat, ettei täydellinen anarkia voinut jatkua. Kovat huumeet oli kiellettävä.

Tuuliaisen mielestä Christianian suursiivous sujui alkuperäisen suvaitsevaisuusideologian hengessä. ”Narkkareille tarjottiin mahdollisuus vieroittautua yhteisön kustannuksella, pahimmat diilerit kirjaimellisesti heitettiin ulos.”

Siivouksen jälkeen Christiania on saanut elää pitkälti rauhassa, mellakkapoliisit ratsaavat sen kauppakatuja pari kertaa vuodessa. Tanskan uusi keskustaoikeistolainen hallitus ja sen äärioikeistolainen tukija Kansanpuolue ovat uhonneet Christianian tyhjentämisellä.

”Hallitus leikkaa kulttuuria ja sosiaalipalveluja. Ne tanskalaiset, jotka rakastuvat ulkomaalaiseen, päättävät yleensä muuttaa Ruotsiin”, Lise luonnehtii.

Huippukokousta edeltävällä viikolla mellakkapoliisit kävivät toistuvasti näyttäytymässä Christianian liepeillä. Lise ei kuitenkaan usko, että hallitus yrittäisi vakavissaan sulkea Christianiaa. ”Täällähän käy enemmän turisteja kuin Tivolissa.”

Myyntikojujen t-paidoissa, pipoissa ja seinäkalentereissa kaksi hahmoa on ylitse muiden: Bob Marley ja Che Guevara. Free Tibet -kampanjalla on oma galleriansa. Täältä löytyy myös Tanskan kannabispuolueen toimisto.

Pilvenpolttelun ohella juuri politiikka on ollut aina lähellä christianialaisten sydäntä. He ovat ylpeitä terveydenhuollostaan, postistaan, ekologisesta elämäntavastaan ja yksimielisiin päätöksiin perustuvista kansankokouksistaan.

Tuuliainen suhtautuu kuitenkin skeptisesti vapaakaupungin omavaraisuuteen. ”Christiania ei ole mikään Monaco. Puolet porukasta elää Tanskan sosiaaliavustusten varassa.”

Christianian kahvilat, galleriat ja klubit, kuten legendaarinen Musikloppen, ovat tarjonneet yhden foorumin punkin, teknon, homojen alakulttuurin ja monen muun ilmiön maihinnousulle Tanskaan.

Leukailustaan huolimatta myös Tuuliainen viihtyy vapaakaupungin suvaitsevassa ilmapiirissä. ”Suomalainen huumepoliisi kuvasi radiossa Christianiaa maanpäälliseksi helvetiksi, jossa koirat ja alastomat lapset juoksentelevat. Ehkä hänen taivaassaan on tehtaita ja moottoriteitä”, tuuheapartainen mies naurahtaa.

Jani Saxell

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu