Pikkukaupungin utopia

Dan Hancox: Utopia and the Valley of Tears: 
A journey through the Spanish crisis. 
Amazon Kindle -kirja, 2012.

Brittitoimittaja Dan Hancox avaa kirjansa happamasti muistelemalla omaa kommunistista vaalikampanjaansa kouluvaaleissa ja etenkin George Orwellin kirjaa Katalonia, Katalonia, joka romutti nuoren Hancoxin kuvitelmat 
reaalisosialismin kauneudesta. Siitä eteenpäin sävy kääntyy koko ajan toiveikkaammaksi. Kirjan keskipisteenä ovat Espanja ja vallankumous, joihin molempiin kirjoittajalla on henkilökohtainen intohimo. Juoni on yksinkertainen. Kuultuaan huhun Marinaledan pikkukaupungin utopistisesta arjesta Hancox matkaa halki kriisi-Espanjan raportoiden näkemäänsä.

Parhaimmillaan teksti on dokumentoidessaan talouskriisiä Sevillassa. Havainnot Sevillan varastetulla Etelä-Amerikan kullalla rakennetusta arkkitehtuurista ja ympäristöstä tuovat historiallista syvyyttä ennätystyöttömyydelle ja yhä vahvalle Indignados-liikkeelle. Hancoxia hämmentää erityisesti aktivistien kärsivällisyys ja pitkänsitkeä toiminta: ”Missään muualla kuin Espanjassa ei voi olla vihainen noin rauhallisesti.”

Itse Marinaledasta kirja ehtii sanoa liian vähän. Tavataan kaupunginjohtaja Gordillo, käydään televisiostudiolla ja osuuskunnan artisokka-purkittamolla, mutta epäilykset jäävät vahvistumatta ja kumoamatta. Kaupungista poismuuttanut ”toisinajattelija” ei suostu Hancoxin haastatteluun.

Kaikki eivät tietenkään pidä Gordillosta, mutta Hancoxille ei oikein selviä, miten sitoutuneita asukkaat ovat paikkakunnan periaatteisiin: kulkeeko kaikki johtajan persoonan varassa? Toki kertomukset maanvaltauksiin liittyvistä ponnistuksista ja kärsimyksistä sekä Gordilloa vastaan tehdyistä murhayrityksistä kertovat, että ilman laajamittaista sitoutumista Marinaleda ei olisi mahdollinen.

Utopian mahdollisuus jää auki.

Joulukuun alun twitter-viestit Espanjasta kertovat, että Hancox kerää parhaillaan materiaalia perusteellisempaa Marinaleda-kirjaa varten.

Lue Sakari Laurilan reportaasi Marinaledasta sivulta 40.

Tere Vadén

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu