Pikaruokaa ja politiikkaa

Lukuaika: 4 minuuttia

Pikaruokaa ja politiikkaa

Syyria avaa rajojaan, pääkaupunki Damaskos etsii suuntaansa.

SYYRIA ON VUOSIKYMMENIEN AJAN ollut yksi niistä maista, joissa johtajan kuva valvoo kansaa jokaisessa kadunkulmassa ja kaupannurkassa ja utelias taksikuski saattaa olla yhtä hyvin salaisen poliisin palveluksessa kuin vilpittömän kiinnostunut asiakkaan asioista.

Niin kauan kuin Syyrian edesmennyt ja pitkään hallinnut presidentti Hafez al-Assad oli vallassa, mielipiteiden ja politiikan rajat olivat tiukat ja selvät. Yleinen selviytymisohje niin syyrialaisille kuin ulkomaalaisillekin oli pidättyä puhumasta politiikasta tuntemattomien kanssa. Turha ottaa riskejä.

DAMASKOKSEN YLIOPISTOSSA arabian kieltä opiskelevana ulkomaalaisena ei nykyään pysty välttymään politiikan puhumiselta. Oppikirjamme on täynnä poliittista sanastoa ja aiheita. Yhdellä tunnilla opettaja kiertää keskustelun vapaus-käsitteen ympärille, toisella järjestetään luokansisäiset presidentinvaalit ja kolmannella valmistamme näytelmän oikeudenkäyntiteemasta.

Mietin, onko keskustelujen tarkoituksena saada meidät tunnustamaan mahdolliset valtion vastaiset mielipiteemme. Tai ehkä aiheiden pyörittäminen liittyy maassa virinneeseen kasvavaan keskusteluun vapaudesta ja uudistuksesta.

Yhdysvallat on viime vuosien ajan syyttänyt Syyrian hallintoa diktatuurista, terroristien tukemisesta ja sarjasta muita rikkeitä, jotka häiritsevät Yhdysvaltojen messiaanista Lähi-idän demokratisointiprojektia. Mikäli Syyria ei muuta linjaansa ja politiikkaansa, Yhdysvallat on uhannut maata sodalla ja sanktioilla.

Vähemmälle huomiolle Yhdysvaltojen retoriikassa on jäänyt se, että samaan aikaan ilmapiiri Syyriassa on muuttunut entistä avoimempaan suuntaan. Presidentti Hafez al-Assadin kuoltua vuonna 2000 Hafezin nuorin poika Bashar al-Assad on pyrkinyt vastaamaan sekä ulkoa että sisältä tuleviin liberalisointipaineisiin ja tukenut verrattain uudistusmielistä politiikkaa.

Toistaiseksi uudistukset ovat olleet lähinnä taloudellisia ja tarkoittaneet sosialistiselle mallille aikoinaan perustuneen Syyrian avaamista ulkomaisille yrityksille ja globaalille kulutuskulttuurille. Hallitus päätti muuttaa maan puoluelakia ja aloittaa varovaisen siirtymisen kohti monipuoluejärjestelmää kesäkuun alussa järjestetyssä valtaa pitävän baath-puolueen konferenssissa. Islamilaiset puolueet ovat Syyriassa kokonaan kiellettyjä myös jatkossa.

VIERAILLESSANI SYYRIASSA turistina vuonna 1998 jouduin pettymään kerran toisensa jälkeen koettaessani löytää monien paikallisten suklaamerkkien joukosta omat odotukseni täyttävää makua. Syyrian avauduttua esimerkiksi KitKat ja Bounty ovat tulleet markkinoille. Eläköön liberalismi?

Käytännössä syyrialaiset eivät ole suin päin hyökänneet länsimaisten tuotteiden kimppuun. Yhdysvaltojen hyökättyä Irakiin vuonna 2003 syyrialaiset järjestivät laajan usalaisten tuotteiden boikotin, eikä McDonald’s ole rohjennut yrittää Syyrian valloittamista. Toisin kuin suomalainen Hesburger. Hesen ensimmäinen ja ainoa Syyrian toimipiste avattiin noin vuosi sitten.

Saapuessani keskipäivällä Dummarin keskiluokkaisen lähiön Heseen olen ainoa asiakas. Tilaan ystävälliseltä myyjältä Minimega mealin. Ruokaa odotellessani kaksi naista, Hala Mahmoudi ja Zakia Said, saapuvat ravintolaan neljän lapsensa kanssa. Mahmoudi ja Said kertovat, että he olivat aluksi innostuneita Hesburgerista. Innostusta seurasi pettymys. ”Syyrialaisessa hampurilaisravintolassa hampurilaiset maksavat vain murto-osan ja ovat herkullisempia!” Hala Mahmoudi arvioi.

Heidän lapsensa pitävät Hesen ruuasta. ”Muhammed ei ole vielä ehtinyt kyllästyä näihin!” Mahmoudi vitsailee ja lisää: ”Ota sellainen kuva, josta näkyy miten pieniä nämä hampurilaiset ovat!”

Seuraavana aamuna herään pahoinvoivana ja kuumeisena ja oksentelen koko päivän. Olen juonut puolitoista kuukautta Damaskoksessa paikallista vettä ja nauttinut maan ruokaa enkä ole ollut sairaana kertaakaan. Vierailu Hesburgerissa käänsi vatsani ylösalaisin.

SYYRIALAISET, ETENKIN DAMASKOSLAISET, ovat tietoisia omasta taustastaan ja rikkaasta kulttuuri- ja ruokaperinteestään. Damaskos on maailman vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kaupunki. Vanha kaupunginosa on tunnelmallinen vanhojen rakennusten, katujen ja kujien labyrintti. Urbaanin sivistyksen juuret Syyriassa ovat pitkät, vahvat ja käsin kosketeltavissa.

Ehkä juuri siksi historiallinen Damaskos on muuttunut entistä tärkeämmäksi ylpeydenaiheeksi, kun Syyria on avautunut ulkomaailmalle. Etenkin syyrialainen eliitti ja keskiluokka etsivät pääkaupungista identiteettiään länsimaistuvan kulttuurin ja aikansa eläneen valtioideologian, arabinationalismin, tuolla puolen.

Samalla vanha kaupunki on muuttunut olennaiseksi osaksi Syyrian pettämättömän modernia nykykulttuuria. Vanhasta kaupungista on tullut Damaskoksen yöelämän keskipiste. Nuoret, kauniit ja kynnelle kykenevät damaskoslaiset käyvät alueen lukuisissa ravintoloissa, kahviloissa ja yöklubeissa näyttäytymässä ja tapaamassa toisiaan.

DAMASKOKSEN VILKAS JA PAIKOIN KOSTEA YÖELÄMÄ kertoo siitä, että Syyrian julkinen kulttuuri on ollut maallinen ja on sitä edelleen. Ääri-islamilaisten toiveiden lausuminen liian kovaan ääneen on edelleen kielletty ja vaarallista. Hafez al-Assadin valta perustui baath-puolueen arabinationalistiseen ideologiaan, jonka varjolla uskontojen väliset erimielisyydet on painettu tiukasti maton alle. Islam on maan pääuskonto, mutta yli kymmenen prosenttia maan väestöstä on kristittyjä.

Kotini kulmilla hedelmiä myyvällä militantin oloisella miehellä on viisi Kristus-aiheista tatuointia, ja paikallisessa internetkahvilassa samaan malliin tatuoidulla henkilökunnalla on tapana kuunnella islamin parjaamiseen keskittyvää radiokanavaa. Samaan aikaan myös kristinuskon vastaiset mielialat ovat nousussa. Yhdysvaltojen retki Irakissa ei ole ainakaan auttanut tässä suhteessa.

”Vahva valtio on tähän asti varmistanut, että kristittyjen asema on Syyriassa pysynyt hyvänä”, toteaa palestiinalainen kristitty ystäväni Hani Hamati, 26. Tulevaisuutensa suhteen Hani on pessimistinen. Sen sijaan, että uudet vapaudet toisivat mukanaan maallisille arvoille perustuvan demokratian, Hani pelkää, että liberalisointi johtaa ääri-islamin nousuun. Demokratia ei välttämättä tuo mukanaan niitä Yhdysvaltoja ja Israelia mukailevia kasvoja, joihin Yhdysvaltojen retoriikka Lähi-idässä näyttää perustuvan.

NOIN NELJÄ PROSENTTIA Syyrian 18 miljoonasta asukkaasta on palestiinalaisia. Suurin osa palestiinalaisista saapui Syyriaan vuonna 1948, Israelin itsenäistymisen ja palestiinalaisten katastrofin vuonna.

mainos

57 vuotta myöhemmin palestiinalaisleirit ovat muuttuneet pieniksi kaupunginosiksi. Esimerkiksi Damaskoksen eteläpuolella sijaitsevaan Yarmoukiin muuttavat monet syyrialaisetkin paremman hinta-laatusuhteen perässä. Koska Yarmoukia ei ole suunniteltu autoja ja vakituista elämää varten, siellä ei ole Damaskokselle tyypillisiä leveitä ja meluisan tunkkaisia valtateitä. Ainoaa pääkatua reunustavat lehtevät puut. Puistoja ja virkistysalueita leirissä ei tietenkään ole.

Monista palestiinalaisista on turhauttavaa odotella ratkaisua Lähi-idän konfliktiin ja seurata tilannetta sivusta. Palestiinalaista matkamuistokauppaa pyörittävien veljesten Ahmedin ja Bassamin mukaan pelkästään Yarmoukin alueelta kolme miestä on viime vuosien aikana kuollut marttyyrina Irakissa miehityksen vastaisessa taistelussa. Yksi heistä oli Bassamin ystävä Abdellrahman Jamal Omar, joka kertoi Bassamille aikeistaan lähteä Irakiin sillä ehdolla, että tämä pitäisi salaisuuden. Etenkään äidille ei saanut kertoa.

Yhdysvalloille taistelijoiden kulkeutuminen Irakiin on Syyrian rikkeistä kaikkein sietämättömin. Bassam väittää, että Syyria on pyrkinyt pitämään rajan kiinni, mutta raja on pitkä ja aavikkoinen, joten tehtävä on mahdoton. Bassam sanoo haluavansa marttyyriksi ja taisteluun. Kun kysyn, miksei hän ole jo lähtenyt matkaan, hän kohauttaa olkiaan ja hymyilee.

MODERNIA ELÄMÄÄ VIETTÄVÄ syyrialaisystäväni Lena, 23, ei juurikaan puhu politiikasta. Hänellä ei ole siihen aikaa. Aamuseitsemältä kotoa lähtevä kunnianhimoinen Lena työskentelee täysipäiväisesti kopiointifirmassa, opiskelee yliopiston loppukokeita varten ja käy kahtena iltana viikossa espanjantunnilla. Palatessaan kotiin myöhään illalla hän käy nopeasti suihkussa, vaihtaa vaatteet ja lähtee johonkin Damaskoksen vanhan kaupungin huokeammista kahviloista kavereitaan tapaamaan.

Vaikka Lena on pienituloinen, hän on hankkinut meille sunnuntai-illaksi liput Syyrian kansallisorkesterin konserttiin. Presidenttivainaan mukaan nimetty oopperatalo Dar al-Assad on pröystäilevä rakennus, mutta jokaviikkoisiin kulttuuritapahtumiin saapuva, parhaisiinsa pukeutunut yleisö ei maksa pääsylipuista penniäkään. Osa Syyrian aikaisemmista sosialistisista rakenteista on yhä jäljellä, ja muun muassa Dar al-Assadin kulttuuritapahtumat ovat täysin valtion rahoittamia. Konsertti on hieno. Mustiin pukuihin ja leninkeihin sonnustautuneen orkesterin soitto tuo yhteen sekä klassisen eurooppalaisen että arabialaisen musiikkiperinteen.

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ KYSELEN LENALTA, minä päivänä presidentti Hafez al-Assad oikein kuoli, ja pidetäänkö Hafezin kuolinpäivänä kansallisia muistotilaisuuksia. Lena ei muista päivämäärää, nauraa seuraavalle kysymykselle, ja sanoo: ”Kuule, se mies on kuollut, poissa. Ei sitä kukaan enää juhli. Piste.”

Varmuuden vuoksi päätän kuitenkin käyttää hänestä ja marttyyriksi haluavasta Bassamista salanimeä. Syyria muuttuu, mutta kukaan ei ole varma siitä mihin suuntaan, ja kuinka nopeasti.

Laura Junka

  • 9.9.2009