Piiskaa medialle

Suomessa mediatalot voivat paksusti mutta toimittajat huonosti.

Suomessa julkisuus pelaa, virkamiehet puhuvat ja korruptio on maltillista verrattuna vaikkapa Tansaniaan. Kaikki ei ole silti hyvin:

”Mediatalot tekevät kovia voittoja irtisanomalla toimittajia ennätystahtiin. Voitot jaetaan osinkoina omistajille, ja toimitukset kuihtuvat”, tykittää journalismin alhoa ruotiva kirja.

Ennen oli paremmin: ”Mediayhtiöiden omistajat olivat vielä 1990-luvun lamaan asti vastuullisia ja reiluja: suurin osa voitoista meni investointeihin ja työntekijöiden palkkoihin. Työn hyötysuhde oli Kalevan 1,24:stä Sanoman 1,40:een”, toimittajat Juha Honkonen ja Jussi Lankinen kirjoittavat kirjassaan Huonoja uutisia.

Viime vuonna monen mediatalon hyötysuhde oli lähempänä kahta: ”Jos luku on kaksi, lehden työntekijät tuottavat yhtä toiminnan pyörittämiseen menevää euroa kohden toisen euron omistajien taskuun”, Honkonen ja Lankinen selittävät.

Mediatalot siis voivat taloudellisesti paksusti, mutta toimittajat huonosti. Silti toimittajat näköjään sietävät omistajien voitonhalua vuosi vuodelta paremmin, vaikka kiirettä piisaa ja levikki laskee. Vai onko joku kuullut toimittajien työtaisteluista?

USA:ssa kolmannes toimittajista on menettänyt duuninsa 2000-luvun alun jälkeen. Suomessa tullaan perässä.

”Vielä kymmenen vuotta sitten taustatyöt juttua varten sai tehdä hyvin ja rauhassa, nykyisin se on harvinaista luksusta”, kirjoittavat Honkonen ja Lankinen.

”Hesarin levikki laski 4,5 prosenttia vuonna 2011. Äkkiseltään se voi kuulostaa vähältä, mutta jos sama tahti jatkuu, ei lukijakunnasta ole paljon jäljellä parinkymmenen vuoden päästä”, he jatkavat.

Laskeva levikkikierre alkaa siitä, kun lukijat saavat riittävästi uutisia ilmaiseksi netistä, eivätkä enää maksa printtilehdestä. Mainostajat taas karkaavat lukijoiden mukana. Sanomalehden omistajat potkivat journalisteja kortistoon, jutut vähenevät ja laatu kärsii.

”Jäljellä olevat lukijat huomaavat tämän ja kokevat, etteivät saa enää rahoilleen vastinetta. He lopettavat tilauksensa. Kierre on valmis.”

Myös juttujen määrä on laskenut, ainakin jos katsoo Hesarin printtilehteä.

”Vuoden 2002 juhannusviikolla Helsingin Sanomissa oli yhteensä hieman yli tuhat juttua. Kymmenen vuotta myöhemmin lehti julkaisi vastaavalla viikolla peräti 306 juttua vähemmän”, Honkonen ja Lankinen väittävät.

Honkosen ja Lankisen mukaan määrä on laatua. Heidän näkemyksensä allekirjoittaa moni: aamun lehden kyllä ”lukee paljon nopeammin kuin joitakin vuosia sitten”.

Tämä voi kyllä johtua myös siitä, että vuonna 2012 jutut on jo luettu netistä.

Informaatiota, sosiaalista mediaa, blogeja ynnä muuta on tarjolla yhä enemmän, mutta se ei ole lisännyt mediatalojen moniäänisyyttä. Netissä ”Helsingin Sanomilla, Ylellä ja MTV3:lla on yleensä lähes samat uutiset sivuillaan”, Honkonen ja Lankinen toteavat.

Printtimedian tulevaisuus on vielä synkempi. Ennustusten mukaan ”suurin osa Yhdysvaltojen suurista sanomalehdistä lopettaa printtiversionsa julkaisun viidessä vuodessa eli viimeistään 2017.”

Tulevaisuus on Honkosen ja Lankisen mukaan ipadeissa ja tableteissa, jotka saattavat pelastaa kaupallisen ja maksullisen journalismin.

Heidän mukaansa sanomalehdet ovat jo menettäneet alle kolmekymppiset, mutta siltikään mediatalot eivät satsaa kunnolla sähköiseen journalismiin, vaikka tilausta olisi.

”Me osaamme lukea lehtiä, jotka tekevät suurella vaivalla ja huolella kiinnostavaa journalismia. Näistä me jopa maksamme. Vielä toistaiseksi myös Kuukausiliitteestä ja sunnuntaisivuista. Mutta kuinka kauan?” kysyi syyskuussa alle kolmikymppinen bloggari Veikko Eranti (http://bit.ly/OQ7iDS).

Myös Honkonen ja Lankinen vaativat mediatalojen omistajilta ”ryhtiliikettä” ja ”riutuvan” journalismin pelastamista. He näyttävät uskovan, että mediatalojen omistajat olisivat mukana journalistisista eikä taloudellisista syistä.

”Kriittisellä, tutkivalla journalismilla ja skuupeilla voidaan tehdä voittoa tulevaisuudessakin”, Honkonen ja Lankinen huhuilevat mediatalojen omistajille.

Tähän kiteytyykin Huonoja uutisia -pamfletin ristiriitaisuus. Se haluaa kriittisiä, tutkivia ja puolueettomia uutisia maailmassa, jossa median omistajien päämääränä on tahkota voittoa. Eikö olisi sama odottaa pankeilta sitä, että niiden intohimo olisi rakentaa ihmisten koteja eikä tehdä voittoa?

Voihan olla, että journalismia tekevätkin tulevaisuudessa vain ne, joilla ei ole voitontekemisen pakkoa: ”Esimerkiksi britannialainen laatulehti The Guardian on säätiöomisteinen ja tekee jatkuvasti tappiota”, Honkonen ja Lankinen muistuttavat.

He nostavat hattua myös Ylelle, joka ”on yksi harvoista suomalaisista mediayhtiöistä, jolla on yhä rahkeita kunnianhimoiseen tutkivaan journalismiin ja joka tekee sitä”.

Juha Honkonen & Jussi Lankinen, Huonoja uutisia. Into 2012. 130 s.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Lahen Luomu ja Luonto 2018
Helsinki liikkuu