splash_image.jpg

Piikkilankanörtit

Etelä-Afrikan tietoyhteiskunta kasvaa huumemyyjien hallinnoimassa lähiössä orjien jälkeläisten käsissä.

Nyt voitaisiin olla missä tahansa Aalto-yliopiston start up -yrityksessä: kymmenkunta kolmikymppistä miestä naputtelee läppäreidensä näppiksiä. Yhdellä on kynitty irokeesi, toisen kuulokkeista pauhaa tasainen jytke, ja lähes jokaiselta vilkkuu tatuointeja t-paitojen alta. Täällä kehitetään matkapuhelinsovelluksia ja autetaan aloittelevia yrityksiä jaloilleen. Täällä innovoidaan fläppitaululle ja pelataan tauoilla pleikkaria.

Mutta toisin kuin useimmat suomalaiset nuoret yrittäjät, nämä kaverit eivät ole istuneet viittä edellistä vuotta yliopistossa. Itse asiassa viisi vuotta sitten osa heistä myi lähikaduilla metamfetamiinia ja crackia. Muutama istui linnassa.

Paikka on Reconstructive Labs, yhteisöhanke, joka aloitti toimintansa vuonna 2008. RLabs, kuten nimi paremmin tunnetaan, sijaitsee Athlonen suurlähiössä Kapkaupungissa. Miten entiset huumekauppiaat tänne päätyivät, on pitkä tarina. Joudumme aloittamaan orjakaupasta.

Mustan ja valkoisen välissä on värillinen

Viisitoista kilometriä Athlonesta, Kapkaupungin liikekeskustassa, sijaitsee Slave Lodge. Se on Itä-Intian kauppayhtiön 1600-luvulla rakentama pimeä ja kolkko kivirakennus.

Tänne kauppayhtiö toi orjia Malesiasta, Intiasta ja nykyisestä Indonesiasta. Slave Lodge oli orjien tukkutori, josta siirtomaaisännät kävivät hankkimassa työvoimaa. Nyt se on museo.

Museossa oppii sellaisia asioita, kuten miten orjat saivat nimensä uudessa asuinmaassaan. Kapkaupungin alueella oli tyypillistä nimetä orjat uudelleen sen kuukauden tai päivän mukaan, jolloin nämä ostettiin pois Slave Lodgesta. Erityisesti intialaisia nimettiin kuukausien ja päivien mukaan. Orjat aloittivat uuden elämänsä Aprileina, Decembereinä tai jopa Fridayna.

Täältä uuden elämän aloittivat myös RLabsin tietonikkareiden esi-isät.

Ennen kuin orjuus lopetettiin Kapkaupungissa vuonna 1807, yli 60 000 mustaa ja värillistä ehdittiin myydä orjiksi. Vapautuneiden orjien jälkeläisistä syntyi luokka, jota Etelä-Afrikassa kutsutaan nimityksellä värilliset. Valkoisten ja mustien vääntäessä kättä maan johdosta värilliset ovat jääneet vaille identiteettiä.

Värillisiä on Etelä-Afrikassa liki neljä miljoonaa. Suurin osa heistä asuu läntisessä osassa maata, Kapkaupungin ympärillä. Athlonessa heitä asuu yli 35 000. Luku on 70 prosenttia lähiön asukkaista. Suurin osa RLabsin tietonikkareista on värillisiä. Yksi heistä on Bradley Naidoo, jonka matkailuyrityksen idea on hiottu RLabsissa.

Kulmien crack-kundit

Naidoo on pitkä mies, joka hymyilee harvoin. Hymy kuitenkin nousee hänen huulilleen, kun hän kertoo paenneensa läheisellä kadulla yhteensä seitsemää luotia, joista yksikään ei osunut. Hän tietää luotien määrän, sillä hän keräsi hylsyt myöhemmin.

Naidoon sukujuuret ulottuvat Kaukoitään. Hänen mielestään Slave Lodgen kivilinna on kuollut museo turisteille. Oikea paikka alkaa ymmärtää Etelä-Afrikkaa on Bridgetown Athlonessa.

”Värillisinä etsimme paikkaamme tässä maassa koko elämämme. Meidän pitää alkaa ymmärtää historiaamme eteläafrikkalaisina värillisinä”, Naidoo sanoo.

Istumme RLabsin pihan ainoan puun varjossa. Eteläisen pallonpuoliskon kesä on juuri taittumassa sateiseen syksyyn, mutta aurinko paahtaa vielä. Naidoo on huolissaan alueen nuorista. Hän luettelee jengejä, jotka pyörivät alueella. On Junior Mafias, Dixie Boys, Ghetto Kids ja monia muita.

Athlonessa riittää jengeille rekrytoitavaa: joka kolmas alueen asukas on alle 18-vuotias ja yli puolet asukkaista on alle 34-vuotiaita. Nuoret miehet vailla toimeentuloa ovat aina olleet otollista maaperää jengeille. Sitä paitsi töitä ei juuri ole tarjolla.

”Täällä jengeillä on kaikki pääoma. On rahaa, aseita ja autoja. Kaikki haluavat niistä osansa.”

Naidoo tietää, mistä puhuu. Neljätoistavuotiaasta liki kolmikymppiseksi hän hustlasi näillä kaduilla crackia, pakeni poliisia ja varasteli kaupoista. Mutta lenkkarit olivat aina ne hienoimmat, eikä pikkurahasta voinut sanoa olleen puutetta.

Sittemmin kuvioihin tuli Jeesus, ja Naidoo kävi läpi tee-se-itse-vieroituksen.

”En suosittele sitä kenellekään”, hän sanoo.

Nyt Naidoo pyörittää omaa turistibisnestään. Hän kuljettaa ihmisiä lähiöissä ja kertoo jengeistä ja huumeista. Lisäksi hän tekee työtä antaakseen takaisin sen, mitä yhteisöltä otti.

”Kävin juuri puhumassa ryhmälle äitejä, jotka olivat huolissaan nuoristaan. Kerroin erityyppisistä huumeista ja siitä, miksi huumeisiin jäädään koukkuun.”

Naidoo ei ole turhaan huolissaan nuorista. Athlonen alueella tehtiin viime vuonna 1 019 huumausainerikosta. Määrä on nelinkertaistunut 2000-luvun alusta. On vaikea sanoa, onko poliisi aiempaa tehokkaampi vai tehdäänkö rikoksia todella enemmän. Varmaa on, että luvut kertovat vain osan alueen todellisesta huumeongelmasta.

Naidoo tietää syyn ongelmalle.

”Meillä on tarve kuulua johonkin, tarve saada nimeä itsellemme.”

Hän tarkoittaa Athlonen ja koko läntisen Kapkaupungin alueen värillisiä. Naidoo ei puhu pelkästään siitä, kuinka värillisten esi-isät myytiin Aasiasta Etelä-Afrikkaan. Hän puhuu myös siitä, kuinka yli 60 000 ihmistä pakkosiirrettiin kolmekymmentä vuotta sitten pois kaupungista tänne Cape Flatsiksi kutsutulle alueelle, johon kuuluu Athlonen lisäksi useita muita lähiöitä eli townshipejä.

Cape Flats perustettiin keskelle ei mitään – riittävän kauas kaupungista, mutta kuitenkin niin lähelle, että ydinkaupungin valkoinen väestö voisi käyttää värillisiä työvoimanaan. Yksi siirretyistä oli Bradley Naidoon isä Saiid Benjamin, muslimi ja malaji, nykyisen Malesian alueelta kotoisin oleva värillinen.

Saksofonit hiljenevät

District Sixin värikkäin maamerkki on Charly’s Bakery. Yltä päältä pinkiksi maalatussa talossa tehtaillaan muffinsseja, kakkuja, piirakoita ja mitä tahansa muuta niin sokerista, että EU sakottaisi siitä triplatullimaksut. Sisällä kirkuvan pinkkeihin paitoihin pukeutuneet matamit ottavat tilauksia vastaan ja koristelevat lisää verenpainetta kohottavia herkkuja. Myyjien huudot kiirivät ihmisten hälinän yli ja taistelevat lasten kiljuntaa vastaan. Tiskiltä päästyään voi vain toivoa, että tilaus meni perille.

Leipomo on kalpea muistikuva siitä, mitä tällä alueella joskus oli. Ennen kuin ihmiset siirrettiin täältä Cape Flatsin townshipeihin, täällä soi jazz. Oli tansseja ja elämää. Värilliset ja mustat asuivat samoissa kortteleissa. Sataman rahtilaiturit olivat näköetäisyydellä, minkä ansiosta töitä riitti. Koko alue oli pinkkiä, hälinää ja huutoa. Täällä asui myös Saiid Benjamin.

Sitten tuli vuosi 1966 ja ilmoitus maan valkoiselta johdolta: District Six olisi nyt valkoisten asuinaluetta. Värilliset muuttaisivat omiin kortteleihinsa Cape Flatsiin ja mustat omiinsa. 1940-luvulla aloitettua apartheid-politiikkaa ryhdyttiin toteuttamaan toden teolla.

Maailma ei huomannut. Olihan tuohon aikaan muutakin hässäkkää. Samana vuonna USA oli päättänyt lähteä demokratian airueena Vietnamiin, Lähi-idässä putoilivat pommit ja Suomessa syntyi yritysfuusiona Oy Nokia Ab.

Myös Saiid Benjamin muutti District Sixistä. Hän asettui värillisten aluelle Athloniin. Siellä ei ollut hälinää ja huutoa. Alueen rajasivat moottoritiet, ja muutaman kilometrin päässä oli lähes uusi Kapkaupungin lentokenttä.

Benjamin näki ympärillään apartheidin tukahduttamia perheitä, nuoria ilman suuntaa ja vanhuksia ilman apua. Hän ryhtyi muutaman tuttunsa kanssa auttamaan vanhuksia. He halusivat huolehtivat siitä, että kaikkien asiat olisivat hyvin. Syntyi verkosto ihmisiä, jotka tunsivat toisensa ja luottivat toisiinsa.

”Heillä oli sellaista Robin Hood -meininkiä”, Bradley Naidoo sanoo.

Ryhmän toiminta lipsui pian rikollisuuden puolelle, ja verkostosta kehittyi Athlonin kuuluisimpia jengejä. The Americans toimii nykyään Kapkaupungin lisäksi muun muassa Durbanissa ja Johannesburgissa. Jengi periytyi isältä pojalle, vaikkei Bradley Naidoo ikinä ollutkaan virallisesti jengin johtaja.

Rikollisjengin perustaminen tuskin oli Saiid Benjaminin tavoite, mutta kun verkosto on olemassa, sitä voidaan käyttää moniin asioihin. Sen tietää myös RLabsin perustaja Marlon Parker.

Mies pinkissä paidassa

Palataan RLabsin tiilitaloon, jossa verkostoituminen on iltapäivän kuumin sana. Pleikkarit ovat kiinni, eikä missään näy tatuointeja. Pieni luokkahuone on täynnä nuoria naisia. He nyökkäilevät, kun vaaleanpunaiseen kauluspaitaan pukeutunut Marlon Parker puhuu. Ja mistäpä muusta hän puhuisikaan kuin kuopiolaisesta professorista, johon hän tutustui vuosia sitten.

Hän kertoo, ettei aluksi tiennyt, mitä tuttavuudesta voisi kehittyä.

”Suhteisiin pitää kuitenkin investoida. Ne ovat sosiaalista pääomaa.”

Yrittäjyyskurssilla puhutaan tänään verkostoitumisesta. Parkeria kuunnellessa tulee mieleen rekrytointipuhe hengelliseen verkostomarkkinointiin.

”Haluan, että listaatte 50 ihmistä, joita tarvitsette. Miettikää sitten, mitä voisitte tehdä heidän puolestaan. Tilanne on sama kuin maanviljelijällä. Et voi syödä siemeniä heti, vaan panet ne maahan itämään ja saat suuremman sadon.”

Parkerin asenne on toiminut RLabsin kohdalla. Hänen mainitsemansa kuopiolainen professori oli linkki Suomeen ja ulkoministeriön Safipa- ja Cofisa-ohjelmiin, jotka tähtäävät informaatioteknologian levittämiseen kehitysmaissa. RLabs sai ohjelmien kautta 1,4 miljoonaa randia eli noin 140 000 euroa.

Parker on sanavalmis mies. Kun puhumme luokkahuoneen ulkopuolella, hän korostaa Suomen osallisuutta RLabsin kasvussa.

”Joka kerta, kun olemme kasvaneet, rahoitusta on tullut Suomesta.”

RLabs on kouluttanut nelivuotisen olemassaolonsa aikana yli neljätuhatta ihmistä. Ensimmäinen ryhmä kokoontui vuonna 2008 samaisen tiilitalon toisella puolella, jossa Bradley muiden mukana opetteli, kuinka tietokone käynnistetään. Parissa vuodessa huumeet vaihtuivat mobiilisovelluksiin ja omiin pienyrityksiin, mutta RLabsissa opetetaan yhä tietokoneen käytön perustaitoja – nyt vain muillekin kuin entisille nisteille.

Samaan aikaan kun Marlon Parker saarnaa verkostoitumisesta, Rene Parker ohjaa seinän toisella puolella iäkkäitä rouvia käynnistämään läppärin ja surffaamaan blogiosoitteeseensa. He kirjoittavat blogeja omista elämistään. Ideana on, että samalla kun naiset keskittyvät tarinankertomiseen, he oppivat tietotekniikan käytön kuin huomaamattaan.

66-vuotias Joanne Heber kirjoittaa lapsistaan kahdella etusormellaan lyhyitä lauseita. Joanne kirjoittaa ensin nimensä ja kertoo sitten, että hänellä on kolme poikaa ja yksi tyttö. Hänellä on neljä lastenlasta, joista vanhin on 24-vuotias. Pojalla on kuulemma paljon ongelmia, joita mummi yrittää parhaansa mukaan ratkoa.

Heberille lauantaiset kokoontumiset ovat paljon muutakin kuin vain nettisurffailua.

”Tämä on meille keskustelupaikka. Ja tämä on ilmaista. En minä täällä muuten olisi.”

Mummiryhmän lisäksi tiloissa kokoontuu myös ryhmiä, jotka antavat nuorille etäneuvontaa netissä. RLabsissa kehitetty Jamiix-ohjelma on otettu käyttöön myös Helsingin Diakonissalaitoksella. Jamiix perustuu sosiaalisen median chat-toimintoihin.

Ubuntu

Marlon Parker, Bradley Naidoo ja Rene Parker ovat kaikki sukulaisia. Rene on Marlonin vaimo, ja Bradley on Renen serkku. Serkusten isät perustivat The Americans -jengin Athloniin. Heidän esi-isänsä tuotiin orjalaivoilla nykyisen Kapkaupungin alueelle.

Mietitäänpä vielä hetki, mitä yhteistä Otaniemen start-up-saunalla ja Etelä-Afrikan RLabsilla on. Otaniemessä teekkareille tarjotaan tätä nykyä kursseja verkostoitumisessa. Sellaisia, joita Parker opettaa Athlonin RLabsissa. RLabsin avain menestykseen on ollut verkosto, joka syntyi luontaisesti. Sitä ei tarvinnut opettaa kenellekään.

”Tiedätkö, mitä ubuntu tarkoittaa?” Bradley Naidoo kysyy.

Hän ei tarkoita Linux-käyttöjärjestelmää vuodelta 2004, vaan paljon vanhempaa yhteisöllistä ajattelutapaa:

”Se tarkoittaa, että minä katson sinun lastesi perään ja sinä minun lasteni perään.”

Ubuntu näkyy kaikessa: Slave Lodgesta vapautettujen värillisten orjien elämässä, heidän jälkeläistensä ilossa District Sixissä ja Bradleyn isän ajattelussa apartheidin tieltä syrjäytetyissä lähiöissä. Ja viimein se näkyy tässä tiilitalossa, jossa toimii RLabs. Taloa ympäröi piikkilanka-aita, kuten monia taloja Etelä-Afrikassa. Talon edessä on kyltti, jossa lukee School of Hope.

Anna Lehto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *