Pieniä ponnistuksia

Jena Six -oikeusfarssiin tiivistyy kuva nykypäivän Yhdysvalloista.

Jena Six -oikeusfarssiin tiivistyy kuva nykypäivän Yhdysvalloista. Viime joulukuussa Louisianassa Jenan pikkukaupungissa Jena High Schoolin musta opiskelija tiedusteli lupaa viettää välituntinsa koulun pihalla perinteisesti valkoisten opiskelijoiden kansoittaman puun varjossa. Seuraavana päivänä puun oksalla roikkui hirttoköysi.

Koulun henkilökunta oli haluton rankaisemaan rasistiseen uhkailuun syyllistyneitä opiskelijoita. Tämä johti levottomuuksiin, joissa ei vältytty haulikon heiluttelultakaan.

Vasta tummaihoisten opiskelijoiden hyökättyä valkoihoisen koulutoverinsa kimppuun viranomaiset puuttuivat asiaan. Pahoinpitelijöitä syytettiin murhayrityksestä aseella, joka tosin oli lenkkari, but so what. Valkoiset riitapukarit selvisivät nuhtelulla.

Internetin uutis- ja keskustelupalstat käsittelivät yhä absurdimmaksi kärjistyvää tapahtumasarjaa jatkuvasti kasvaneen tuohtumuksen saattelemana. Niin kansalaisoikeusjärjestöt, netin bloggarit, pienet puheradiokanavat kuin muusikotkin aktivoituivat. Valtamedia vaikeni visusti.

Kuukausia internetissä jatkunut rummutus poiki ensin muutaman pikkumaininnan suuremmissa medioissa ja sen seurauksena Jena lopulta läpäisi ensin kansallisen sitten kansainvälisen uutiskynnyksen.

Melkein vuoden kestänyt julkisuuskampanja näytti ruohonjuuritason vaikuttajien joukkovoiman median ohjaamisessa.

Mainiona esimerkkinä taiteilijoiden osuudesta toimii John Mellencamp, joka on amerikkalaisen uudisraivaajahengen lipunkantajia. Mellencampin Jena-kappaleen video löytyy myös hänen kotisivuiltaan ilmaiseksi ja on kaikkien katsottavana.

www.mellencamp.com

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu