Perusoikeuksia rikottiin

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut moitteet Tampereen poliisille kaupungissa kesäkuussa 2008 tapahtuneista rauhanaktivistien kyseenalaisista kiinniotoista.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut moitteet Tampereen poliisille kaupungissa kesäkuussa 2008 tapahtuneista rauhanaktivistien kyseenalaisista kiinniotoista.

Päätöksessään apulaisoikeusasiamies kirjoittaa, että ”yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen tehokkuus ei saa ylikorostua perusoikeuksien kustannuksella”.

Kansainvälistä asekauppaa ja Suomen valtion osuutta siinä vastustaneessa tapahtumassa 11 toisiinsa kahliutunutta ihmistä tukki kaksi Patria-konsernin toimistorakennuksen sisäänkäyntiä.

Heidän lisäkseen putkaan päätyi kolme henkilöä, jotka olivat seuraamassa tapahtumaa, kommentoimassa sitä tiedotusvälineille sekä valokuvaamassa. Kolmikkoa ei syytetty mistään rikoksesta. Heitä pidettiin kuitenkin putkassa yhtä kauan kuin kahliutumiseen osallistuneita.

”Pelkästään sitä seikkaa, että henkilö kuuluu johonkin aktivistiryhmään, ei voida käsitykseni mukaan pitää riittävänä perusteena hänen kiinniotolleen”, Pajuoja linjaa.

Pajuoja sai lausuntonsa valmiiksi maaliskuun alussa. Seuraavana päivänä ulkoministeriön edessä Helsingissä järjestettiin Naton vastainen tapahtuma, jossa poliisi pidätti kansalaistottelemattomuutta harjoittaneiden lisäksi tapahtumaa sivusta seuranneita. Myös Helsingin kiinniotot johtanevat kanteluun oikeusasiamiehelle.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu