Pelkoa lintukodossa

Pikku Närhi on lohduton kertomus pelosta ja pelossa elämisen kovasta hinnasta.

Pikku Närhi on lohduton kertomus pelosta ja pelossa elämisen kovasta hinnasta. Ilmapiirinsä sarjakuvateos on lainannut Edgar Allan Poen kauhukertomuksilta.

Puhekuplia albumissa on säästeliäästi – kerronta muistuttaa pitkälti mykkäfilmiä.

Vaikka tarinan lukee halutessaan nopeasti läpi, synkkää ja paikoin lähes väritöntä kuvitusta kelpaa jäädä ihastelemaan pitkäksikin aikaa. Se pitää otteessaan.

Tarinan tapahtumapaikkana on raskaan historian painama kartano, jossa ihmismäinen pikkulintu huolehtii vanhasta äidistään ja yrittää selvitä peloistaan. Näitä pelkoja ruokkii äiti, joka käyttää toiseuden pelkoa vallankäytön välineenä. Sillä hän sitoo lapsensa itseensä. Hinta, jonka äiti tästä pelolla hallitsemisesta maksaa, on kova.

Pikku Närhi kärsii pelon ilmapiiristä vähintään yhtä paljon, eikä vähällä pääse sekään ulkopuolinen, joka erehtyy apua pyytämään.

Tarina kulkee kahdella tasolla. Sen voi lukea myös allegoriana sisä- ja ulkopolitiikastamme: kartano kuvastaan Suomea ja EU:ta laajemminkin.

Pikku Närhi näyttää, mitä EU-linnoituksen ulkomaalaispolitiikka tekee meille ja muille. Saammeko katkaistua pelon kierteen? Ratkaisu vaikuttaa siihen, kuinka surullinen oman tarinamme päätös on.

Albumissa on myös selvä vihje siitä, että pelkäämämme muukalainen voi olla odottamattoman läheinen meille. Se on sama elämä meissä kaikissa, ja maailmankylän kutistuessa kukaan ei oikeasti ole muukalainen tällä yhteisellä pallerollamme.

Pikku Närhi on epäilyksettä järisyttävin kaikista tänä vuonna lukemistani sarjakuvista. Vaikka ensi maaliskuussa jaettavan Sarjakuva-Finlandian ehdokkaat eivät ole vielä tiedossa, olisin valmis ojentamaan pystin tältä seisomalta Lauri ja Jaakko Ahoselle.

Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku Närhi. Egmont kustannus 2012. 128 s.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu