Pelko teki hulluksi?

Sarjakuvataiteilija Frank Miller on vajonnut vainoharhaan: uusin teos Holy Terror lietsoo pelkoa.

Sarjakuvakerrontaa töillään mullistanut Frank Miller ilmoitti etukäteen, että hänen uusin albuminsa Holy Terror on ”puhdasta propagandaa” ja että se ”tulee loukkaamaan kaikkia”.

Tässä hän kyllä oli oikeassa.

Miller tunnetaan muun muassa siitä, että hän loi uudelleen Batman-hahmon ja siirsi sen camp-laarista myyttisiin mittoihin kasvaneeksi traagiseksi sankariksi.

Millerin uusi albumi ottaa aimo harppauksen fantasiamaailmasta todellisuuden puolelle, eikä jälki ole kaunista. Newyorkilaistaiteilijan 9/11-iskujen kymmenenvuotispäivän tietämillä ilmestyneessä Holy Terrorissa pelon politiikka on pinnassa, ja 1980-lukulaiset kommunistipelot ja muslimiterroristit menevät herttaisen sekaisin.

Lähes kymmenen vuotta työn alla ollut Holy Terror sai alkunsa Batman-tarinana, jossa sankari käy nyrkit tanassa al-Qaidan kimppuun. Projektin edetessä kävi kuitenkin selväksi, että tarinaa ei julkaistaisi. Tekeillä oli niin hullu paketti, että Batmanin oikeuksia vaaliva DC Comics vihelsi pelin poikki.

Millerin piti keksiä tarinaan uusi päähenkilö. Syntyi Fixer, joka on vain vaivoin verhoiltu Batman.

Kuinka tätä pelon lietsomaa, sekopäistä kosto- ja väkivaltafantasiaa pitäisi sitten lukea? Onko tämä hulluutta vai sittenkin parodiaa esimerkiksi 24-televisiosarjan edustamasta sadistisesta ja rasistisesta maailmasta? Islamofobiselta teos joka tapauksessa haisee.

Voiko tämän sensuuria ja poliittista korruptiota vastustaneen taiteilijan teos olla umpimielisen rasistinen? Ehkä vastaus Holy Terrorin tulkintaan löytyy albumin lopusta: teos on omistettu hollantilaiselle, vuonna 2004 murhatulle Theo van Goghille. Van Gogh tuli tunnetuksi islam-kriitikkona ja -foobikkona.

Miller ei onnistu tekemään eroa al-Qaidan ja muslimien suuren enemmistön välillä. Kaikkien muslimien rinnastaminen al-Qaidaan on yhtä fiksua kuin kaikkien kristittyjen rinnastaminen Ku Klux Klaniin. Millerin vahvan kontrastinen kerronta on aina osoittanut moraalisten valintojen lopultakin tapahtuvan harmaalla alueella. Tällä kertaa harmaata ei paletilta löydy. Muslimit ovat pahoja, siinä kaikki.

Vaikuttaa siltä, että Millerin mopo lähti keulimaan 9/11-iskujen jälkeen. Fasismi- ja totalitarismikritiikki on muuttunut fasistiseksi totalitarismifantasiaksi. Millerin epäluottamus on aiemmissa töissä kohdistunut poliitikkoihin, liittovaltioon sekä suuryrityksiin, nyt pelon kohteiksi ovat valikoituneet muslimit. 9/11-iskujen jälkeisessä maailmassa tämän voi ehkä ymmärtää. Hyväksyä sitä ei tarvitse.

Hiljattain Miller hyökkäsi sanallisesti Occupy Wall Street -mielenosoittajien kimppuun: ”Herätkää selkärangattomat kuonat. Amerikka sotii armotonta vihollista vastaan”, Miller julisti kotisivuillaan.

Pelko nostaa ikäviä puolia ihmisistä esiin ja saa aikaan rumaa jälkeä. Toivottavasti luova prosessi oli puhdistava, ja Frank voi pian aloittaa pitkän ja raskaan vaelluksen takaisin täyspäisten keskuuteen. Martha Washingtonin kaltaisille tarinoille olisi tilausta.

Frank Miller: Holy Terror. Legendary Comics 2011. 120 s. http://frankmillerink.com/2011/11/anarchy

_______________

Fantastinen menneisyys

Frank Millerin vaikutusta sarjakuvataiteelle ei voi kylliksi ylistää. Batman: Dark Knight Returns nosti ilmestyessään vuonna 1986 Batmanin camp-suosta ja käytännössä määritteli tuolloin yhdessä Alain Mooren Watchmenin kanssa aikuisille suunnatun sarjakuva-genren suunnan. 1990-luvulla julkaistu Sin City -sarja yhdisti film noirin ja tarantinolaisen väkivaltaisen valtakritiikin ennennäkemättömällä tavalla.

2000-luvulla Millerin työt ovat kuitenkin jakaneet mielipiteitä alati kiihtyvällä tahdilla. Menestyksen myötä hän on saanut enemmän taiteellisia ja kerronnallisia vapauksia, ja tämän seurauksena on syntynyt soveliaisuuden rajoja koettelevia töitä.

Vuosina 2005–2008 ilmestynyttä Allstar Batman & Robinia kritisoitiin siitä, että Batman esitettiin väkivaltaisena sosiopaattina. Kritiikki ei täysin osunut maaliin. Kai nyt ihminen on mieleltään järkkynyt, jos hän pukeutuu jyrsijätrikoisiin ja lähtee jakamaan oman käden oikeutta kaduille.

Vuosina 1990–2007 julkaistut Martha Washington -dystopiakuvaukset puolestaan kuvaavat amerikkalaisen demokratian luisumista orwellilaiseksi valvontayhteiskunnaksi. Neiti Washingtonin elämänkaaren kattava tarinakokonaisuus on inhimillisyyden ylistyslaulu.

Millerin töiden tulkinta ei ole yksinkertaista. Hänen spartalaisten Thermopylain solassa käymää taistelua kuvannutta albumiaan 300 syytettiin fasistiseksi, mutta eiväthän spartalaiset mitään kukkahattutätejä olleet. Onko fasismin näyttäminen itse fasistista? Ehkä.

Millerin puolesta puhuu myös hänen käsikirjoittamansa elokuva Robocop 2 ja sen alkuperäiseen kässäriin perustuva sarjakuva, jotka ovat kerrassaan ensiluokkaista korporaatiofasismin ja yksityistämisvimman kritiikkiä.

_______________

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Lasten Festarit 2018
Helsinki liikkuu