splash_image.jpg

Pelasta Itä-Kongo?

Mineraalisulku on tarina boikotista, jossa kaikki menee pieleen.

Tanskalaisdokumentti Verikännykät vaatii Nokiaa tilille Itä-Kongon verisestä sodasta, jota rahoitetaan myymällä elektroniikkateollisuudelle metalleja. Ohjaaja Frank Poulsenin mielestä johtopäätös on selvä. Kongon mineraalit on asetettava boikottiin.

Verikännykät näyttää saaneen vaatimuksensa läpi jo ennen julkaisemistaan. Heinäkuussa 2010 Barack Obama nimittäin allekirjoitti lain, joka velvoittaa kaikkia New Yorkin pörssiin listautuneita yrityksiä ilmoittamaan, käyttävätkö ne Kongosta tai naapurimaista louhittuja konfliktimineraaleja: tinaa, tantaalia tai volframia.

Laki ei sisällä sanktioita vaan nojaa julkisuuspaineeseen. Se näyttää tepsivän: elektroniikkavalmistajat ovat jättämässä kauhujen Kongon.

Verikännyköiden tekijöillä on siis syytä voitonjuhlaan. On kuitenkin riski, että Itä-Kongon palaa aikaan, jolloin mitään ei valvottu ja alaa hallitsivat sotaherrojen lisäksi neuvosto-Tupoleveilla suhaavat salakuljettajat.

”On muistettava, että koko Itä-Kongo ei käy sotaa, siellä on konfliktitaskuja”, South African Resources Watchin Kongon-toimiston päällikkö Georges Bokondu korosti loppukesästä. ”Laissa on se riski, että kaikki idän mineraalit leimataan konfliktimineraaleiksi. Ensin pitäisi selvittää, millä alueilla boikotin halutaan tuntuvan, ja millä alueilla taas on ollut positiivista kehitystä, jota tulisi palkita.”

Tosiaan: Itä-Kongon viidakkojen hämärään näytti tuolloin vihdoin ilmaantuneen valopilkkuja.

Jopa Nokia, joka oli vuosikausien ajan siirtänyt vastuun tuotantoketjun valvonnasta alihankkijoilleen, oli käynnistämässä suoraa yhteistyötä tuottajien kanssa.

Brändiyritysten pako on jättänyt eettisempää kaivostoimintaa Itä-Kongoon kehittäneet hankkeet vaille rahoitusta. Jäljelle jäävät ne ostajat, joiden kukkaroa kohut eivät uhkaa: esimerkiksi autoteollisuuden alihankkijat ja kiinalaiset halpaelektroniikkafirmat, joiden nimiä kuluttajat eivät tunne.

Nokian yritysvastuujohtaja Pekka Isosomppi myöntää, että oikea ratkaisu saattaisi olla Itä-Kongoon jääminen ja kaivostoiminnan kehittäminen.

Nyt Nokia kuitenkin ilmoittaa pyrkivänsä täyteen boikottiin.

Kongo on maailman vientiriippuvaisin maa. Sen talous nojaa lähes ainoastaan kaivosteollisuuteen: Pohjois-Kivun maakunta, jossa Poulsen kuvasi Verikännykät, saa 90 prosenttia varoistaan kaivostoiminnan tuotoista.

Kongon sodan jälkeiselle jälleenrakennukselle maan tärkeimmän teollisuudenalan kauppasaarto on tuhoisaa.

Nyt näyttää nolosti siltä, että kukaan ei muistanut kysyä kongolaisilta, miten tätä Itä-Kongon pelastusoperaatiota tulisi lähestyä.

Kun belgialaisjärjestö IPIS selvitti kongolaisten kaivosalalla toimivien kansalaisjärjestöjen kantoja konfliktimineraalikeskusteluun, selvä enemmistö vastaajista vastusti Itä-Kongon metallien kauppasaartoa.

Vastaajia suututti myös, että koko kissanhännänveto käytiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa, eikä kongolaisia asiantuntijoita kuultu.

Boikottivaatimuksen yllättävää menestystä saattaa osittain selittää se, että Itä-Kongon kauppasaarto nostanee tinan ja tantaalin maailmanmarkkinahintoja ja hyödyttää näin muun muassa yhdysvaltalaisia, kanadalaisia ja australialaisia kaivosyhtiöitä, jotka saavat raaka-aineensa muualta. Itä-Kongon kuohunta saattaa myös vahvistaa Yhdysvaltain läheisen liittolaisen Ruandan otetta naapurimaansa luonnonvaroista.

Kirjoittaja on Fifin päätoimittaja.

Hanna Nikkanen: Viaton imperiumi. Like 2010. 204 s.

Verikännykät Helsingin Andorrassa 11.11. kello 17.30 & TV1:ssä 8.12. kello 22.

Hanna Nikkanen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu