Huorintekemisen sijaan kannattaa rakastaa useaa yhtä aikaa. Se on inhimillistä.

Preeriamyyrä on yksi harvoista lajeista, joka pysyy ensimmäisen partnerin kanssa koko ikänsä. Ihmiset eivät elä näin, eivät missään kulttuurissa.

Meidän kulttuurissamme puolet avioliitoista päättyy eroon, joissakin muissa kulttuureissa joissa avioeroja suvaitaan vähemmän, prostituution merkitys on vielä suurempi kuin meillä.

Kulttuurimme on siirtynyt ikuisista avioliitoista ”sarjamonogamiaan”, jossa olennaisempaa kuin partnereiden määrä on se, ettei niitä tulisi olla useita samanaikaisesti.

Sarjamonogamia ei kuitenkaan välttämättä ole ideaalinen ratkaisu. Pahimmassa tapauksessa sarjamonogamia on kyynistä laskelmointia siitä, milloin suhteen käyttöarvo on laskenut niin alhaiseksi, että on jo aika korvata se uudella.

Ja koska kiinnostus kolmansiin osapuoliin on edelleen tabu, sarjamonogaamiset suhteet voivat olla aivan yhtä valheellisia kuin suhteet, jotka väittävät olevansa ikuisia.

Avioliittoinstituutiota vastaan on hyökätty keskiajalta lähtien, mutta emme ole päässeet siitä eroon. Syy tähän on paljolti vallankumouksellisissa itsessään, emme ole pystyneet luomaan uskottavia vaihtoehtoja, jotka tarjoavat samaa turvallisuudentunnetta.

Vapaasta rakkaudesta tuli 1960-luvulla vastuuttomuuden synonyymi. Vastareaktiona sille 1970-luvun feminismi taas suhtautui seksuaalisuuteen melko puritaanisesti. Mutta monogamian ja vastuuttomuuden lisäksi on myös kolmas vaihtoehto – polyamoria.

Polyamoria (sanoista poly – monta ja amor – rakkaus) tarkoittaa useita samanaikaisia rakkaussuhteita, jotka ovat kaikkien osapuolten tiedossa ja heidän hyväksymiään.

Termin käyttö on yleistynyt 1990-luvulla, vaikka samanlaisia ideoita ja termejä on esiintynyt jo paljon aikaisemmin. Tässä artikkelissa käytän termiä ”monisuhteisuus”. Se ei ole aivan sananmukainen käännös, mutta Suomen kielessä rakkaus-sanalla on niin vahva lataus, ettei se oikein taivu uudissanojen osaksi.

Yleensä emme usko, että kahden tai kolmen lapsen vanhemmat rakastavat yksittäistä lasta vähemmän kuin yhden lapsen vanhemmat ainokaistaan. Emme myöskään usko, että yksi lapsi olisi välttämättä rakkaampi kuin toinen.

Näin ollen on aika erikoista uskoa, että rakkauden määrä vähenee, jos yhden suhteen lisäksi meillä on samanaikaisesti kaksi tai useampia, tai että ylipäänsä voisimme rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan.

Rakkaus ei ole fyysinen suure. Kaikista rakkauden geneettisistä, biologisista ja kemiallisista selityksistä huolimatta se pakenee menestyksellisesti kaikkia yrityksiä mitata itseään kvantitatiivisesti. Rakkauden luonteeseen kuuluu, että se kiistää noudattavansa mitään säännönmukaisuuksia, ja se löytyy aina sieltä, missä sitä voisi vähiten odottaa.

Miksi sitten yksi rakkaus ei olisi tarpeeksi? Joillekin yksi rakkaus ehkä riittääkin, ja jotkut eivät rakastu ikinä. Mutta jokainen rakkaus on erilainen ja ilmaantuu erilaisissa olosuhteissa – yksi rakkaus ei voi koskaan sisältää kaikkia samoja asioita kun toinen rakkaus.

Tätä voi toki olla vaikeaa ymmärtää, jos ei ole koskaan ollut rakastunut useampaan henkilöön samanaikaisesti, ja suurelle osalle monisuhteisista ihmisistä omat tunteet ovatkin tulleet yllätyksenä, kun ne on kohdannut itse ensimmäistä kertaa.

Tietysti voi yrittää pakottaa itsensä olemaan rakastamatta, samalla tavalla kuin homoseksuaali voi yrittää estää itseään rakastamasta samaa sukupuolta olevaa ihmistä, mutta tämä ei onneksi ole ainoa mahdollinen ratkaisu!

Ystävyyden ja rakkauden rajanveto on lähes yhtä keskeinen kulttuurimme draama kuin ”pettämisen” ja ”uskollisuuden” itseään toistavat näytelmät. Kuinka monta hyvää ihmissuhdetta onkaan tärveltynyt vain siksi, että ne ovat ylittäneet myyttisen ”seurustelun” rajapyykin, joka ei välttämättä tarkoita mitään muuta kuin seksiä?

Monogaamisen idean äärimmäinen kunnianhimoisuus asettaa seurustelulle usein aivan kestämättömiä vaatimuksia, jotka johtavat usein koko seurustelua edeltäneen ystävyyden kariutumiseen. Monisuhteisuus tarkoittaa rehellisyyttä, mutta ei välttämättä täydellistä omistautumista.

Vaikka osa monisuhteisista haluaa vetää selvät rajat ystävyyden ja seurustelun välille, monisuhteisuuteen liittyvä dogmeja pakeneva rehellisyyden filosofia auttaa myös löytämään sopivan välimuodon ystävyyden ja rakkauden välillä silloin, kun kumpikaan ääripäistä ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Ja miksi meidän ylipäätänsä pitäisi tehdä selkeä ero rakkauden ja ystävyyden välille?

Useampi samanaikainen kumppani ei vielä tarkoita pettämistä. Pettäminen tarkoittaa sitä, että teot ovat ristiriidassa lupausten kanssa.

Toisten osapuolten kunnioitus ja tarpeiden huomioonottaminen on monisuhteisuudessa aivan yhtä keskeisellä sijalla kuin monogaamisissakin suhteissa.

Mustasukkaisuus ei ole luonnonlaki – jotkut ihmiset eivät koskaan tunne mustasukkaisuutta.

Joskus monisuhteisetkin ihmiset voivat olla mustasukkaisia. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että on aika siirtyä monogamiaan vaan sitä, että suhteessa on ongelmia jotka johtavat turvattomuuden tunteeseen, ja jotka kaipavat selvittämistä.

Mustasukkaisuus ei ole merkki rakkaudesta sen enempää kuin sen puutteestakaan. Usein mustasukkaisuus ei myöskään ole itse ongelma vaan ongelman oire. Se kertoo turvattomuuden tunteesta, joka voi johtua aikaisemmista pettymyksistä, alitajuisista peloista tai suhteen selvittämättömistä ongelmista.

Monisuhteisuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä polygamian kanssa, koska avioliitolla ja rakkaudella ei usein ole mitään tekemistä keskenään. Monisuhteisuus ei myöskään ole ”vapaata rakkautta”, koska rakkauteen liittyy aina myös vastuuta, eikä myöskään ”vapaata seksiä” koska seksiä voi olla ilman rakkautta ja rakkautta ilman seksiä.

Monisuhteisuus eroaa myös swinger-kulttuurista, jossa monogaamiset parit kokoontuvat harrastamaan seksiä toisten ihmisten kumppaneiden kanssa. Toki monisuhteiset voivat harrastaa satunnaista seksiä suhteiden ulkopuolella, mutta tämä ei kuulu polyamoriaan sinänsä, ja osapuolet voivat myös sopia, että irtosuhteita ei harrasteta. Polyamorinen suhde ei siis välttämättä ole avoin suhde.

Monisuhteisuus perustuu monenkeskeiseen luottamukseen, joka taas perustuu kommunikaatioon – ja miksei myös sanattomaan yhteisymmärrykseen silloin kun se on mahdollista.

Jokainen suhde on ainutlaatuinen, ja luottamuksen voi saavuttaa monilla eri tavoilla. Joskus luottamuksen saavuttamisen menetelmä on lupaus ”moniuskollisuudesta”, eli kieltäytyminen suhteista monisuhteen ulkopuolella.

Itse asiassa monisuhteisuus ei välttämättä edes poissulje avioliittoja, koska avioliitotkin voi ymmärtää monella eri tavalla. Niiden ei ole mikään pakko noudattaa olemassaolevien lakien kirjainta, vaikka tietysti joissakin maissa tästä kirjaimesta poikkeaminen voi olla rikosoikeudellisesti rangaistavaa.

Avioliitto voi esimerkiksi olla monenkeskinen, tai se voi olla sitoutuminen yhteen ihmissuhteeseen ilman seksuaalista tai rakkaudellista poissulkevuutta. On olemassa valtava kirjo mahdollisia tapoja järjestää monisuhde, ja jokaisessa niistä on omat hyvät ja huonot puolensa. Mitään kaikille sopivaa yleisratkaisua ei ole olemassa.

Totta kai useamman suhteen samanaikainen hoitaminen vaatii ajankäytön suunnittelua, etteivät toiset tuntisi itseään laiminlyödyiksi.

Usein paljon suurempia ongelmia monisuhteisuudessa ovat kuitenkin ympäröivien ihmisten asennoituminen ja odotukset.

Internetistä on tullut tehokas keino monisuhteisten verkostoitumiseen, ja koko käsite on internetin ansiosta levinnyt ympäri maailmaa. Useimmille monisuhteisille internet on tietysti ennen kaikkea kanava samanmielisten ja ehkä myös rakkaiden löytämiseen.

Internetissä käydään keskusteluja siitä, kuinka voi käsitellä mustasukkaisuutta ja kertoa monisuhteisuudesta sukulaisille ja työtovereille, ja millaisia sääntöjä polyamorisissa suhteissa sitten voi ja pitää olla.

Monisuhteiset voivat törmätä viranomaisten ennakkoluuloihin, esimerkiksi lasten huoltajuuskysymyksissä, joten joskus polyamoristen organisoituminen liikkeeksi on tarpeen.

Monissa maissa polyamoristit ovat verkostoituneet muiden seksuaalista tasavertaisuutta vaativien ryhmien, esimerkiksi homo – ja biseksuaalisten ja transgender-ihmisten kanssa.

Voiko monisuhteisuus sitten olla elämäntavan lisäksi myös aatteellinen liike? Tästä monisuhteiset eivät ole yksimielisiä – vaikka vapaus, rehellisyys ja avoimuus ovat varmasti universaaleja arvoja, voi olla ettei monisuhteinen elämäntapa yksinkertaisesti sovi kaikille.

Mutta joka tapauksessa on tarpeen levittää sanaa siitä, että sarjamonogaamiset suhteet ja perhe-elämä eivät ole ainoa mahdollinen elämäntapa, johon kaikkien on pakottauduttava.

Artikkeli on julkaistu alun perin Kapinatyöläisessä nro 41. Kolmiosainen sarja vapaasta rakkaudesta päättyy tähän.

Artikkelin pitkä versio luettavissa Voiman verkkolehdessä Fifissä.

Antti Rautiainen