splash_image.jpg

Peitetehtävissä

”Keinolla millä hyvänsä” oli Britannian poliisin salaisen soluttautumisyksikön motto. Oikeasti.

On helteinen päivä Italiassa heinäkuussa 2010. Nelikymppinen brittinainen etsii aurinkolasejaan pakettiauton hansikaslokerosta.

Lasien sijaan käteen osuu miesystävän passi, ja päähänpisto saa naisen vilkaisemaan sen nimisivua. Passikuvasta katsovat Mark Stonen tutut kasvot.

Nainen on ihastunut Stoneen viisi vuotta aiemmin, kun Skotlannin Gleneaglesissa osoitettiin mieltä G8-kokousta vastaan. Kokous ja protestit jäivät pannukakuksi, mutta mielenosoituksista alkunsa saanut rakkaus on kestänyt.

Kuva on tuttu, mutta nimi passissa on vieras. Mark John Kennedy.

Hän on poliisin soluttautuja.

Guardianin toimittajien Paul Lewisin ja Rob Evansin kirja Undercover jäljittää Britannian poliisin huippusalaisen soluttautujayksikön kummallisen historian vuoteen 1968 asti. Se on tutkivan journalismin taidonnäyte.

Poliisin mielenosoitusryhmä SDS, ”Special Demonstration Squad”, perustettiin valvomaan Vietnamin sodan vastustajia ja muita 1960-luvun lopun protestiliikkeitä, joiden pelättiin leviävän New Yorkista ja Pariisista Lontooseen.

Huippusalaiseen yksikköön värvättiin poliisikoulusta valmistuneiden nuorten konstaapelien parhaimmisto, enimmäkseen miehiä. Heille rakennettiin huolellinen peiteidentiteetti. Henkilöllisyys napattiin samoihin aikoihin syntyneeltä, lapsena kuolleelta etunimikaimalta. Se takasi uskottavan syntymätodistuksen siltä varalta, että joku joskus ryhtyisi penkomaan soluttautujan taustaa.

Tukka ja parta saivat kasvaa. Ranteeseen ilmestyi erikoisvalmisteinen Casio-kello, joka toimi nauhurina.

Alkoi noin viiden vuoden mittainen komennus. Sen aikana aktivismi oli soluttautujan päätyö. Perhettään poliisit saivat tavata yhtenä päivänä viikossa.

Koko nelikymmenvuotinen vyyhti alkoi purkautua vasta, kun ilmastoaktivisti Mark Stone paljastui poliisi-Kennedyksi. Siinä vaiheessa hänen viisivuotinen komennuksensa oli jo päättynyt.

”Kennedy poistui aktivistipiireistä, mutta hän ei pystynyt palaamaan vanhaan rooliinsa. Hän piti peite-elämästään enemmän kuin oikeasta elämästään”, Paul Lewis sanoo.

Sitä on tapahtunut usein. Lewisin mukaan eri puolilla saarivaltiota toimii tälläkin hetkellä uutteria maailmanparantajia, joiden poliittinen herääminen on tapahtunut kesken peitetehtävän.

”Heistä tuli uusia ihmisiä. Kun ihminen viettää viisi vuotta esittäen anarkistia, kommunistia tai rakastavaa kumppania, teeskentely voi muuttua todeksi. Kumpi identiteetti silloin on aito ja kumpi valetta?”

Kun Kennedy paljastui, soluttautujan seksisuhteet tuomittiin Britanniassa kovaan ääneen. Lewis ja Evans ovat tehneet uroteon penkoessaan tarinaa tarkemmin. Kennedy ei ollutkaan yksittäistapaus, ja seksi oli vain yksi soluttautujien työn monista epäilyttävistä aspekteista.

SDS:n ja sen seuraajaksi perustetun NPOIU:n pelisääntöjen mukaan seksin harrastaminen ja pieni rötöstely oli suotavaa, koska se lisäsi soluttautujan uskottavuutta. Yksikkö kehotti työntekijöitään ”uimaan syvällä”, antamaan kaikkensa tehtävälle soluttautumisvuosien aikana.

”Keinolla millä hyvänsä”, kuului yksikön motto.

Tärkein sääntö oli, että agentti ei saisi päästää itseään rakastumaan oikeasti. Se ei aina onnistunut.

Osa Kennedyn kollegoista hankki lapsia pahaa-aavistamattomien aktivistinaisten kanssa ja katosi komennuksen päättyessä heidän elämästään. Totuus kadonneesta isästä on paljastunut heille vasta Guardianin tutkimuksen myötä. Yhtä suuren yllätyksen ovat kohdanneet ne oikean elämän puolisot ja lapset, jotka eivät tienneet peitetehtäviin liittyneistä rinnakkaisperheistä.

Poliisien tekemät rikokset eivät näytä aina jääneen vähäpätöisen rötöstelyn tasolle. Lewis ja Evans uskovat SDS-agentin räjäyttäneen palopommin Debenhams-tavaratalossa Eläinten vapautusrintaman nimissä vuonna 1987. Sama mies sai komennuksensa aikana lapsen aktivistinaisen kanssa – ja eteni myöhemmin johtotehtäviin yksikössä.

Undercover tulee pelottavan lähelle myös suomalaisen kansalaisaktivismin lähihistoriaa. SDS-agentit olivat yllättävän suuressa roolissa 1990-luvun McLibel-oikeudenkäynnissä, jota seurattiin tiiviisti Suomessa. Aseistakieltäytyjäliitto on kuljettanut rauhanaktivisteja ydinaseiden vastaisiin tapahtumiin Englannin Aldermastoniin, missä NPOIU:n Lynn Watson on pitänyt leiriä. Moni suomalainen on tavannut Mark Kennedyn Berliinissä.

Rauhanleirit ja McDonalds-kampanjat tuntuvat olevan kaukana sellaisesta oikeasti vaarallisesta radikalismista, jota SDS väitti valvovansa.

”Yksikköä kritisoitiin jo varhain parlamentin sisäasiainvaliokunnassa siitä, että se näytti ottavan kohteekseen kenet tahansa, jonka mielipiteet eivät miellyttäneet hallitusta”, Lewis sanoo.

Soluttautujia riitti niin oikealle kuin vasemmallekin. Oman agenttinsa saivat esimerkiksi työväenpuolueesta erkautunut sosialistipuolue, kadunvaltausjuhlia järjestävä Reclaim the Streets -liike ja ilmastoleirit.

Eräs kirjan kiinnostavimmista hahmoista on Pete Black, joka soluttautui 1990-luvulla rasisminvastaisiin liikkeisiin. Poliisin rasistiset käytännöt olivat kovan arvostelun kohteena, ja SDS halusi vaientaa kritiikin. Blackia käskettiin kaivamaan murhatuista nuorista ja heidän vanhemmistaan tietoja, joita voitaisiin käyttää heitä vastaan julkisuudessa.

Black hoiti komennuksensa loppuun, mutta poti huonoa omaatuntoa. Rooli oli jäänyt päälle, eikä kenties aivan syyttä.

”Olin vihannut poliisia vuosien ajan ja yhtäkkiä minun oletettiin olevan yksi heistä”, Black kertoo kirjassa.

”Olin moneen kertaan nähnyt kuvottavaa poliisiväkivaltaa mielenosoituksissa. Minusta tuli aidosti poliisinvastainen.”

Mark Kennedy on haastanut poliisin oikeuteen henkisestä kärsimyksestä, jonka rakastuminen aktivistinaiseen aiheutti. Myös joukko Kennedyn kanssa seksiä harrastaneita aktivisteja on nostanut kanteita.

Soluttautujien toiminnasta on käynnissä laaja tutkinta. Lewis ei usko sen johtavan mihinkään.

”Soluttautujia käytetään yhä, mutta he ovat luopuneet kuolleiden lasten identiteettien varastamisesta”, Lewis sanoo. ”He ovat varovaisempia nykyään, ja heillä on luultavasti uusia sääntöjä seksisuhteista.”

”Siinä se. Kukaan ei ikinä joudu vastuuseen.”

Paul Lewis, Rob Evans: Undercover: The True Story of Britain’s Secret Police. Faber&Faber 2013. 346 s.
Lewis kävi huhtikuussa Helsingissä puhumassa Reading The Riots -hankkeesta. Se selvitti, miksi Britannian esikaupunkialueilla mellakoitiin ja ryösteltiin loppukesästä 2011. Guardian ja London School of Economics haastattelivat satoja mellakoitsijoita, poliiseja ja mellakka-alueiden asukkaita.

Hanna Nikkanen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu