Peggy oli eka bopo

Kulttuuripersoona Peggy Guggenheim ei pitänyt museosäätiötä luotsanneesta sedästään Solomonista.

Peggy Guggenheim (1898–1979) oli kahden eri teitä Yhdysvaltoihin päätyneen ja siellä rikastuneen juutalaissuvun perijä, joka tuli kuuluisaksi kulttuuripersoonaksi taiteen kerääjänä ja Venetsiaan perustamansa taidemuseon myötä.

Peggy Guggenheim oli oman aikansa boheemiporvari, joka uskoi abstrakteihin modernisteihin ja surrealisteihin jo silloin, kun nämä olivat vasta lyömässä itseään läpi.

Hän käynnisti ennakkoluulottoman galleriatoiminnan, kamppaili taidepoliiseinakin kunnostautuneita moralismin vartijoita vastaan ja pelasti Europasta sodan alta merkittäviä taideteoksia ja muutaman taiteilijankin. Taidehistoriassa hänet usein mainitaan erityisesti Jackson Pollockin löytäjänä ja mesenaattina.

Muistelmakirja on hauska, joskaan ei erityisen syvällinen eikä varmasti kovinkaan objektiivinen ihmis- ja ajankuvaus. Se välittää kuitenkin mainiosti kuvan itsetuntoisesta ja itsenäisestä, lähtökohtiinsa nähden vähemmän poroporvarillisesta naisesta, jolla oli rahaa ja aito innostus taiteeseen ja särmikkääseen taiteilijaelämään.

Peggy Guggenheim oli naimisissa dadaisti Laurence Viallin ja surrealisti Max Ernstin kanssa. Liitoistaan hän toteaa lakonisesti: ”Olen aina pitänyt aviomiehistäni paljon enemmän suhteiden päätyttyä kuin niiden kestäessä.”

Lukuisista heiloista tunnetuimmasta päästä lienee Samuel Beckett.

Alun perin jo vuonna 1960 julkaistun suppean muistelmateoksen kääntäminen suomeksi juuri nyt selittyy Helsinkiin suunnitteilla olevan Guggenheim-hankkeen ajankohtaisuudellla.

Yhteys on keinotekoinen, sillä Helsinkiin verkostonsa uutta yksikköä hamuaa Peggy Guggenheimin sedän – kirjassa tosin virheellisesti enoksi mainitun – Solomon R. Guggenheimin perustama säätiö. Peggy ja Solomon eivät muistelmien mukaan tulleet toimeen keskenään.

Erityisen säälittävää on, että kirjan esipuheessa Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén rinnastaa Guggenheim Helsinki -luonnostelman kirjassa kuvattuun ajassa elävään innovatiivisuuteen ja rohkeuteen.

Jo valmiiksi markkinoilla noteeratun nimitaiteen brändivetoinen vierailutaidehalli on kuitenkin tuoreiden taiteilijoiden työmaalla heiluvan epäsovinnaisen kokoelmakerääjän ja mesenaatin liki täydellinen antiteesi.

Peggy Guggenheim: Taiteenrakastajan tunnustuksia. Helsinki-kirjat 2011. 192 s. Neljä tähteä.

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu