Kirjoittanut teppo eskelinen

Papukaijan bisnes

Lukuaika: < 1 minuutti

Papukaijan bisnes

Useat johtavat talouslehdet panivat elokuussa merkille eteläkorealaisen sijoituskilpailun.

Ddalgi-niminen lintu onnistui sijoittumaan kilpailussa kolmanneksi. Sijoittamisen asiantuntijoita kilpailuun osallistui Ddalgin lisäksi kymmenen.

Siinä missä ammattilaiset menettivät sijoitustensa arvosta keskimäärin 4,6 prosenttia, Ddalgin sijoitukset tuottivat 13,7 prosenttia.

Lopputulosta voi pitää hauskana, koska sen voi ajatella osoittavan, että täysin sattumanvarainen sijoittaminen tuottaa paremmin kuin asiantuntijoiden neuvot. Kiinnostavaa on kuitenkin, miksi näin tapahtui. Ellei kyse ole puhtaasta sattumasta, selittävä tekijä on pörssikaupan rytmi.

Ddalgi sai valita vain seitsemän osaketta, joihin se sijoitti rahoja. Lintu ei kuusiviikkoisen kilpailun kuluessa myöskään ostanut tai myynyt osakkeitaan. Asiantuntijat sen sijaan kävivät jatkuvasti kauppaa osakkeilla tehden keskimäärin yhteensä 109 osto- tai myyntitoimenpidettä.

Ammattilaisten taktiikkana oli siis myydä ja ostaa jatkuvasti, kun tietyn osakkeen arvo vaikutti nousevan tai laskevan. Tämä edellyttää nopeaa reagointia pörssitilanteen muutoksiin. Asiantuntija päätyy siis pörssissä elämään jatkuvien syklien mukana.

Papukaijan tekniikka, jossa ostetaan ja odotetaan, ei sen sijaan seuraa pörssin päivittäistä vaihtelua. Mikäli asiantuntijat olisivat kilpailleet samalla tekniikalla, heidän sijoituksensa olisivat luultavasti tuottaneet paremmin.

Älkäämme kuitenkaan unohtako, että jatkuvasti pörssin ajan hermoilla elävä, raivokkaasti edestakaisin ostava ja myyvä meklari on finanssikapitalismin dynaamisuuden ruumiillistuma.

Teppo Eskelinen