splash_image.jpg

Paperittomien hauta

Välimeri on joukkohauta, jossa lepää yli 10 000 siirtolaista. Afrikkalais-eurooppalainen verkosto järjestäytyy venesiirtolaisten oikeuksien puolesta.

Viime vuoden helmikuussa 120 henkilöä lähti matkaan Zarzisista, Etelä-Tunisiasta. Vene oli uusi, ja sää oli hyvä, he olivat nuoria ja tiesivät mitä olivat tekemässä. He aikoivat matkustaa Italialle kuuluvalle Lampedusan saarelle, mutta Kerkennan saaren jälkeen Tunisian armeijan laiva Huria 302 käski heidän pysähtyä. Tämän jälkeen laiva ajoi heidän ylitseen. 98 jäi henkiin. Viiden ruumiit löydettiin. 17 julistettiin kadonneiksi, heidän joukossaan minun poikani ja velipuoleni. – Farouk Ben Lhiba

Välimeri on keskeinen reitti Eurooppaan paremman elämän toivossa hakeutuville siirtolaisille.
Vuodesta 1993 koottujen tilastojen mukaan Välimeri on myös joukkohauta, jossa lepää yli 
10 000 siirtolaista. Vuoden 2011 aikana merellä kuolleiden määrä nousi 1 500 henkeen – luku on historian korkein.

Luvut ovat vain minimiarvioita, joihin ei lasketa niitä, joiden ruumiita ei löydetä, eikä niitä, joiden merihätää ei missään vaiheessa ole havaittu. Kaikkia havaintoja ei myöskään kirjata.

Suuri osa merenkulusta selviävistä siirtolaisista joutuu Euroopan ja Pohjois-Afrikan valtioiden armeijoiden tai EU:n rajavartioinnista erillisvirastona vastaavan Frontexin pysäyttämäksi. Siirtolaisten alukset hinataan takaisin Afrikkaan ennen kuin matkustajilla on mahdollisuus anoa turvapaikkaa.

Yhteisoperaatiot valtiollisten alusten kanssa ovat Frontexin vuosisuunnitelmassa 2012 yksi sen kolmesta pääasiallisesta toimintamuodosta.

YK:n merioikeusyleissopimus velvoittaa kaikkia jäsenmaiden lippujen alla liikennöiviä aluksia ”antamaan apua jokaiselle henkilölle, joka tavataan merellä hukkumisvaarassa” ja ”rientämään mahdollisimman nopeasti pelastamaan hätään joutuneita henkilöitä”.

Ongelmana on, että paikallisviranomaisten ja äärioikeistolaisten ryhmien uhkailun takia monet pienten ja keskisuurten alusten kalastajat ovat lopettaneet meriavun antamisen elinkeinonsa menettämisen ja väkivallan pelossa.

Valtiollista lainsäädäntöä on viime vuosina muokattu uhkaavaksi myös siirtolaisia auttavia kohtaan. Ranska ja Espanja tekivät paperittomien siirtolaisten auttamisesta laitonta vuonna 2009.

Samana vuonna Italia asetti maahantulon auttamisen enimmäisrangaistukseksi kolme vuotta ehdotonta vankeutta ja laillisti siirtolaisia ilmiantavien ”kodinturvajoukkojen” muodostamisen.

Eurooppalaisten ja afrikkalaisten aktivistiryhmien muodostama Boats4People-verkosto pyrkii siirtolaisten ensikäden todistajanlausuntojen, ilmakuvien ja merenkävijöiden havaintojen avulla todistamaan, mitä seurauksia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden raja- ja siirtolaispolitiikalla on Välimerellä.

Kuolemantuottamuksien ja heitteillejättöjen lisäksi myös aktiivinen väkivalta venesiirtolaisia kohtaan on tavanomaista, kuten Boats4Peoplen käsittelemät tapaukset todistavat.

Tapauksissa, joissa todistusaineistoa on olemassa, Boats4People auttaa asianomaisia nostamaan kanteita valtiollisia toimijoita vastaan.

Välimeren ylittävästä yhteistyöstä on ollut huomattavaa apua tunisialaisen Farouk Ben Lhiban oikeusjutussa Tunisian puolustusministeriötä vastaan. Boats4People pyrkii saamaan Italian rajavartiostolta käyttöönsä videonauhoja, joilla on todistusaineistoa Tunisian armeijan rikkomuksista. Armeijan alus Huria 302 ajoi siirtolaisaluksen yli helmikuussa 2011.

Lisäksi meneillään on toinen oikeudenkäynti Ranskan armeijaa vastaan.

Reilun vuoden toiminut verkosto pyrkii myös muodostamaan laajoja yhteistyöverkostoja Välimeren alueen kalastajien ammattiliittojen kanssa ja elvyttämään merellä auttamisen kulttuuria.

Verkosto on yrittänyt myös saada käyttöönsä veneitä, joiden avulla tarkkailla Välimeren tilannetta. Laivastoa ei toistaiseksi ole saatu kokoon, mutta verkoston lippulaiva Oloferne kiersi heinäkuun ajan Välimerta pysähtyen siirtolaisuudelle keskeisissä paikoissa meren kummallakin puolen.

Mukana oli aktivisteja Euroopasta ja Afrikasta. Siirtolaispolitiikka kytkeytyi keskusteluissa laajempiin kysymyksiin talouspolitiikasta ja tuotannon järjestyksestä.

”Keskeinen kysymys on, miksi niin monet haluavat tulla etelästä Eurooppaan”, Borderline Sicily -verkostossa toimiva Felix toteaa.

”On aina muistettava, että Euroopan talouspolitiikka lisää köyhyyttä etelässä. Me puhumme liian vähän siirtolaisuuden syistä. Euroopalla ei ole oikeutta kieltäytyä ottamasta vastaan yhtäkään ihmistä, joka saapuu etelästä paremman elämän perässä niin kauan, kuin Euroopan epäoikeudenmukaiselle talouspolitiikalle ei tehdä loppua.”

Boats4People-verkoston aktivistit vaativat Euroopan unionia lopettamaan väkivaltaisen rajapolitiikan, afrikkalaisia hallituksia kieltäytymään allekirjoittamasta lisää ihmisoikeusloukkauksiin johtavia palautussopimuksia ja kaikkia hallituksia lopettamaan sanktiot merellä apua tarjoavia kohtaan.

”Eurooppa on kaksinaamainen. Se tarvitsee siirtolaisia, mutta tekee heidän elämästään niin kurjaa kuin mahdollista, jotta voisi käyttää heitä tehokkaammin hyväkseen matalasti palkatuilla aloilla, ennen kaikkea maataloudessa ja palvelualalla”, sanoo Sisilian Boats4People-tapaamiseen osallistunut aktivisti Hagen.

”Siirtolaispolitiikka täytyy ymmärtää laajemmassa, Euroopan valtioiden prekarisaation viitekehyksessä.”

Lisätietoa verkostosta boats4people.org. UNITED For Intercultural Action on kerännyt tietoja Euroopan rajapolitiikan aiheuttamista
kuolemista vuodesta 1993 alkaen. www.unitedagainstracism.org

–––––––––––––––

Rajoja kaikkialla

Eurooppalaista rajapolitiikkaa toteutetaan kahdella rintamalla. Yhtäältä kontrolleja tehdään Schengen-alueen sisällä, erityisesti suurten metropolien keskustoissa. Toisaalta Schengen-alueen maantieteellisten rajojen kontrollointi ulkoistetaan meren ja ympäröivien ”puskurimaiden” lisäksi kaukaisempiin lähtömaihin Afrikassa ja Aasiassa.

Vuodesta 2001 lähtien EU on vaatinut kaikkien jäsenmaidensa kirjaavan EU:n ulkopuolisten maiden kanssa solmittaviin yhteistyösopimuksiin kohdan siirtolaisvirtojen hallinnoinnista. Käytännössä tämä tarkoittaa nopeutettuja karkotuskäytäntöjä ja yhteisiä merioperaatioita Italian ja Libyan kaltaisten maiden välillä.

Ruotsalainen Brand-lehti kertoo Frontexin pääjohtaja Ilkka Laitisen, entisen Suomen armeijan prikaatinkenraalin, pitävän yhteistyötä Libyan, Ukrainan ja Mauritanian kaltaisten maiden kanssa ”huolestuttavana”, muttei Frontexin vastuulla olevana seikkana. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch ja Amnesty, pitävät ihmisoikeuksien toteutumista Ukrainassa ja Mauritaniassa heikkona. Libyassa Muammar Gaddafin syrjäyttänyttä kevään 2011 vallankumousta seurasi sisällissota.

Tilannetta kuvaa hyvin kongolaisen siirtolaisaktivisti Emmanuelin tiivistys: Euroopan unionin jäsenvaltioilla on useita asetuksia ja lakeja siirtolaisten oikeudesta pyytää turvapaikkaa. Ongelmana vain on, että koska näitä lakeja ei haluta todellisuudessa toteuttaa, rajavartiointia vahvistetaan Frontexin avulla. Turvapaikkaa voi nimittäin hakea vasta EU:n jäsenvaltioiden maarajalla tai maiden sisällä.

Frontexin toimenkuvaan kuuluvat riskianalyysi, siirtolaisten reittien määrittely, yhdessä valtiollisten toimijoiden kanssa toteutettavat yhteisoperaatiot, korkean teknologian rajakontrollimuodot ja karkotuslentojen järjestelyt. Sen budjettia kasvatettiin kuudessa vuodessa reilusta 6 miljoonasta eurosta lähes 120 miljoonaan euroon aikavälillä 2005–2011.

–––––––––––––––

Kuolleilla on 
nimet

Prahan juutalaisen hautausmaan yhteydessä on Pinkasin synagoga, jonka kahden kerroksen seiniä peittää pikkuruinen teksti. Vasta läheltä ymmärtää, että tiheä teksti koostuu nimistä ja vuosiluvuista. Sillä hetkellä kun tajuan, alan itkeä.

Kuolinvuodet ovat kaikilla samat: seiniin on listattu kaikki prahalaiset holokaustin uhrit, yli 80 000 ihmistä.

Seuraan, kun turistioppaiden kansien romanttisia, toistensa päälle kaatuilevia hautakiviä kuvaamaan saapuneet matkailijat astuvat sisään. Reaktio on kaikilla sama. Tekstin määrä kouraisee. Hetken ihmettelyn jälkeen turistien silmistä valuvat kyyneleet.

Tunne oli sama, kun joitakin vuosia sitten ensi kertaa näin eurooppalaisen rasisminvastaisen verkoston Unitedin kokoaman List of Deathsin, kuolemanlistan.

Sanomalehdissä on aina välillä pikku-uutisia Välimereen kuolleista siirtolaisista ja konteista löytyneistä ruumiista. Uutispätkistä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan koottu Eurooppaan pyrkineiden siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden kuolinlista täyttää 33-sivuisen excelin tiiviillä tekstillä. Listassa on nykyään 16 264 uhria, viimeisin toukokuulta.

Uhreista suurin osa on nimettömiä ja iättömiä, merestä tai konteista löytyneitä ruumiita. 12 naista, 2 miestä, yksi vauva. Somaliasta. Löydetty 15.1.2012 Libyan rannalta haaksirikon jälkeen, matkalla Italiaan. N.N. – No Name. Joistakin on listattu ikäarvio: 23, noin 20, 14, noin 25.

Taulukon vaikuttavuus on sen loputtomuudessa ja minimalistisen tekstin raakuudessa. Sen lukeminen sattuu. Mutta kun kuolinsyy on ainoa, joka ihmisestä varmuudella jää, yksilöt hukkuvat ruumislistoihin.

Juuri siksi Boats4People-verkoston toiminnassa on jotakin erityistä. Välimerellä kuolleiden tunisialaismiesten sukulaisen, Farouk Ben Lhiban ja eurooppalaisten aktivistien yhteinen oikeustaistelu muistuttaa, että meren pohjassa makaa ihmisiä, joita kaivataan. Nimettömilläkin kuolleilla on nimet.

Uhrit eivät ole toisesta maailmasta: monilla on merellä kännykät mukanaan ja he lähettävät matkalta viestejä sukulaisilleen. Esimerkiksi tunisialaisäiti Latifa Chouikh sai pojaltaan Sabrilta läheltä Italiaan kuuluvaa Lampedusan saarta lähetetyn tekstiviestin 29.3.2011. Sen jälkeen poika katosi.

Sukulaisetkaan eivät ole hahmottomia tai nimettömiä, vaan heihin on mahdollisuus olla yhteydessä. Ja sukulaisten joukossa on Farouk Ben Lhiban lisäksi muitakin, jotka ovat valmiita taistelemaan.

Kati Pietarinen

Lasse Poser & Lotta Tenhunen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu