Paossa elääkseen

Lukuaika: 5 minuuttia

Paossa elääkseen

Hawar karkasi Syyrian armeijasta, koska ei halunnut tappaa siviilejä eikä tulla tapetuksi.

Juuri mikään miehen ulkonäössä ei viitaa siihen, että hän olisi vielä pari kuukautta aiemmin taistellut Syyrian armeijan riveissä. Ujonoloista, hentorakenteista, farkkuihin ja T-paitaan pukeutunutta poikaa on vaikea kuvitella sotilaan univormussa, vielä vähemmän kantamassa asetta. Hawar (nimi muutettu), on kuitenkin yksi niistä syyrialaisista sotilaista, joiden on onnistunut paeta Syyrian armeijasta ja joiden lukumäärästä ei toistaiseksi kellään ole tarkkaa tietoa.

Hawar piileskelee tällä haavaa Istanbulissa.

Tapaamme kahvilassa Istanbulin esikaupunkialueella. Koko haastattelun ajan Hawar puhuu hiljaisella äänellä heiluttaen hermostuneena jalkaansa.

Hawar, kääntää tulkkina toimiva ystäväni, on 22-vuotias ja kotoisin Kamishlin kaupungista, Pohjois-Syyriasta. Kuten valtaosa kaupungin asukkaista myös Hawar on etniseltä taustaltaan kurdi.

Politiikka kiinnosti perhettä, ja isä oli tämän vuoksi myös vankilassa. Tämä on melko tavallinen tarina Syyriassa.

Kun Hawar aloitti pakollisen asepalveluksensa kuluvan vuoden helmikuussa, oli kaikki vielä kuten ennenkin, vaikka naapurimaissa jo kuohuikin.

Tunisian presidentti Zine El Abidine Ben Ali oli luopunut vallasta ja paennut Saudi-Arabiaan muutamaa viikkoa aiemmin. Tammikuun lopulla egyptiläiset olivat osoittaneet ensi kerran mieltään Hosni Mubarakin hallintoa vastaan, ja helmikuun puolivälissä olivat mielenosoitukset levinneet Libyaan. Maaliskuun alussa nähtiin ensimmäiset mielenosoitukset myös Syyriassa, ja pian tämän jälkeen mielenosoituksista muodostui jokaperjantainen tapahtuma.

Neljän kuukauden pakollisen asepalveluksen jälkeen Hawar sai komennuksen Jisr Ash-Shugrhurin kaupunkiin Luoteis-Syyriaan. Siellä Hawarin joukko-osastolle annettiin tehtäväksi hajottaa ”terroristien” mielenosoitus.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Hawar näki armeijan hyökkäävän aseistautumattomien siviilien kimppuun. ”Kun saavuimme Jisr Ash-Shughuriin, järkytyin nähdessäni terroristien sijaan tavallisia ihmisiä osoittamassa mieltään”, Hawar kertoo.

”Meille sotilaille kuitenkin sanottiin, että mielenosoittajat ovat pettureita, että he ovat terroristeja, joita Israel ja USA tukevat.”

Muisto ahdistaa Hawaria silminnähden.

”He olivat aseistautumattomia ja he toistelivat iskulausetta hurriya, vapaus.”

”Meille annettiin keppejä ja käskettiin lyödä mielenosoittajia. Osa ihmisistä juoksi karkuun mutta toiset vain vähän kauemmaksi. He alkoivat heitellä meitä kivillä. Silloin näin järkytyksekseni, kuinka siviiliasuiset turvallisuusjoukkojen miehet kiipesivät läheisten rakennusten katoille ja alkoivat sieltä käsin ampua ihmisiä.”

Miltä tuntui olla osa sitä joukkoa, joka hyökkää aseistautumattomia mielenosoittajia vastaan?

”Kauhealta”, Hawar vastaa aikailematta.

”Minusta tuntui, kuin olisin lyönyt omaa isääni tai veljiäni. Juuri tämän vuoksi karkasinkin lopulta armeijasta.”

Sotilaana Hawar ei kuitenkaan voinut kieltäytyä lyömästä.

”Jos olisin uhmannut upseerien käskyjä, minut olisi ammuttu saman tien.”

On mahdotonta vahvistaa Hawarin kertomuksen todenperäisyyttä. Henkilöllisyytensä todistamiseksi hänellä on esittää ainoastaan nuhjuinen armeijan henkilöllisyyskortti. Syyrialaisten aktivistien kertomukset kuitenkin tukevat nuoren miehen tarinaa.

mainos

Aktivistilähteiltä saamieni vahvistamattomien tietojen mukaan Syyrian armeija ja turvallisuusjoukot surmasivat Jisr Ash-Shughurissa ainakin 170 ihmistä. Surmansa saaneiden joukossa oli paitsi siviilejä myös sotilaita ja turvallisuuspalvelun miehiä, jotka olivat kieltäytyneet ampumasta siviilejä.

Jisr Ash-Shughurin tapahtumien jälkeen yli 10 000 syyrialaista pakeni rajan yli Turkkiin. Noin 7600 syyrialaista odottaa edelleen Turkin pakolaisleireillä tilanteen rauhoittumista Syyriassa.

Kun kansainvälisen yleisön huomio kiinnittyi tapahtumiin Syyrian ja Turkin rajalla, Syyrian valtiojohto kiirehti esittämään oman versionsa tilanteesta. Sky Newsin haastattelussa 10.6. huolellisesti artikuloiva Syyrian kansallisen TV-aseman johtaja Reem Haddad väitti Jisr Ash-Shughurin asukkaiden itse pyytäneen Syyrian armeijaa paikalle turvakseen. Haastattelu löytyy YouTubesta. Turkkiin paenneet ihmiset olivat Haddadin mukaan mitä luultavimmin lähteneet karkuun ”aseistautuneita joukkoja”.

Toistaiseksi tällaisten joukkojen olemassaolosta ei ole luotettavaa näyttöä.

”Nämä kylät ovat rajakyliä!” huoliteltu, jakkupukuun pukeutunut Haddad puuskahtaa niin ikään YouTubeen ladatulla BBC:n haastattelussa.

”Monilla lähellä Turkin rajan tuntumassa asuvilla syyrialaisilla on sukulaisia Turkin puolella…Tilanne on vähän samanlainen, kuin… kuin jos kadulla, jolla asut, on ongelmia ja äitisi asuu seuraavalla kadulla ja pyörähtäisit hänen luonaan nopeasti.”

Syyrian hallinto ei ole toistaiseksi tarjonnut selitystä sille, miksi tuhansien syyrialaisten ”sukuloiminen” rajan toisella puolen on sittemmin venähtänyt kuukausien mittaiseksi.

Syyrian hallinto haluaa uskotella Hawarin kaltaisille tavallisille sotilaille heidän taistelevan terroristeja vastaan. Uskottelukeinot tuntuvat absurdeilta, mutta samaa tarinaa kuulee useammasta uskottavasta lähteestä. Hawar kertoo turvallisuuspalvelun miesten ampuneen Jisr Ash-Shughurissa paitsi mielenosoittajia, myös armeijan sotilaita kohden.

”Miksi ihmeessä he tekisivät niin?”, kysyn hämmentyneenä.
”Jotta me sotilaat luulisimme, että aseistautuneet terroristit tulittavat meitä.”

”Mukhabaratin miehet siis ampuivat sekä siviilejä että sotilaita?”, kysyn edelleen pyörällä päästäni. Hawar nyökkää.

”Öisin shabeha eli Syyrian hallinnon palkkalistoilla olevat, siviilipukuiset gangsterit saapuivat autoillaan paikkaan, jonne joukko-osastomme oli leiriytynyt. He ampuivat meitä kohden ja ajoivat sitten tiehensä. Meitä komennettiin olemaan ampumatta takaisin. Moni ystäväni sai surmansa heidän luodeistaan.”

Hawar vaikenee hetkeksi.

”Jos nuo miehet olivat terroristeja, niin kuin meille kerrottiin, miksi meitä olisi kielletty ampumasta heitä?”

Moniko sotilaista sitten uskoi tarinaa asistautuneista terroristeista?

”Muutama henkilö”, Hawar sanoo. ”Ehkä noin kymmenen prosenttia. Ja he olivat…”

Hawar juttelee hetken tulkin kanssa, oikean termin löytääkseen.

”He olivat kouluttamattomia, yksinkertaisia henkilöitä”, ystäväni kääntää sitten.

”Mutta emme tietenkään voineet kyseenalaistaa, mitä meille kerrottiin. Tai no, jotkut kyllä tekivät niin. Seuraavana päivänä saimme kuulla, että heidät oli ammuttu.”

Lopulta Hawarin onnistui lahjoa eräs upseereista pienellä summalla rahaa, ja hänet lähetettiin pois Jisr Ash-Shughurista, lähelle Aleppon kaupunkia, jossa oli vielä rauhallista.

Pian mielenosoitukset alkoivat myös Haman kaupungissa, joka oli siihen saakka pysynyt rauhallisena. Samaan aikaan alkoi liikkua yhä enemmän huhuja sotilaista, jotka olivat karanneet armeijasta. Huhut saivat Hawarin huolestumaan.

mainos

”Miksi niin monet sotilaat karkaisivat äkkiä? Ymmärsin, että jotain kauheaa täytyi olla tekeillä.”

Pian Hawar sai kuulla, että myös hänen joukko-osastonsa oltiin lähettämässä Hamaan. Hän päätti karata.

Eräänä iltapäivänä, yhden päivän suunnittelun jälkeen, siviiliasuinen Hawar nousi minibussiin ja poistui armeija-alueelta. Tämä ei vielä herättänyt epäluuloja leirissä, sillä sotilailla oli lupa poistua alueelta ostamaan ruokatarvikkeita.

Hawar ei jäänyt bussista kaupan kohdalla vaan jatkoi matkaa läheiseen kylään, jossa hän nousi toiseen bussiin.

”Otin etukäteen selvää, missä armeijan tarkastuspisteet olivat, ja aina kun lähestyimme sellaista, jäin pois ja jatkoin matkaani jalan.”

Hawar ei tiedä, koska hänen pakonsa havaittiin.

”Kolmen, neljän päivän kuluttua siitä kun karkasin, oli sotilaspukuinen henkilö käynyt kysymässä vanhemmiltani olinpaikastani, mutta he sanoivat, etteivät olleet kuulleet minusta mitään.”

Turkin ja Syyrian välisen rajan Hawar ylitti salakuljettajan avulla. Hänen vanhempansa maksoivat salakuljettajan palkkion.

Kysyn, oliko kukaan Hawarin joukko-osastosta yrittänyt pakoa aiemmin ja mitä heille oli tapahtunut.

Yksi sotilas yritti, mutta jäi kiinni.

”Sen jälkeen emme nähneet häntä enää.”

Turkissa Hawar matkusti suoraan Istanbuliin. Hän yritti rekisteröityä pakolaiseksi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimistossa. Häntä kehotettiin menemään pakolaisleiriin Antakyaan.

Hawar ei uskaltanut lähteä kaupunkiin, joka sijaitsee aivan Syyrian rajan tuntumassa. Turkissa olevien syyrialaisten keskuudessa liikkuu sitkeitä huhuja, joiden mukaan pakolaisleireille on soluttautunut Syyrian turvallisuuspalvelun agentteja.

Siksi Hawar oleskelee Istanbulissa ilman minkäänlaista virallista statusta tai tulonlähdettä.

Syyrialaiset pakolaiset, kuten Hawar, eivät voi anoa turvapaikkaa Turkista. Maa on hyväksynyt YK:n pakolaissopimuksen, mutta tehnyt siihen varauman, jonka mukaan Euroopan ulkopuolelta tulevat henkilöt eivät voi saada sieltä turvapaikkaa.

Vaikka Turkkia on kiitelty siitä, että se on vastaanottanut tuhansia syyrialaispakolaisia, on maata myös kritisoitu muun muassa siitä, ettei se ole päästänyt YK:n pakolaisjärjestöä leireille rekisteröimään syyrialaispakolaisia.

Turkin virallisen näkemyksen mukaan syyrialaiset ovat maassa ”vieraina”, jolloin kansainvälisen suojelun velvoitteet eivät heihin päde.

Muutama päivä haastattelun jälkeen otan yhteyttä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa työskennelleeseen ystävääni. Kerron hänelle lyhyesti Hawarin tarinan ja kuvailen hänen tilannettaan Turkissa.

”Voiko Turkki todella toimia näin?”, tiedustelen.

”Valitettavasti tarina kuulostaa tutulta”, kuuluu vastaus. ”Mutta haastattelemani henkilö karkasi Syyrian armeijasta, oman henkensä uhalla, jottei joutuisi surmaamaan siviilejä. Jos ei juuri Turkin valtiolla, niin eikö kansainvälisellä yhteisöllä ole velvollisuus suojella tällaista henkilöä?” jatkan itsepintaisesti.

mainos

Ystäväni on hetken hiljaa ja vastaa sitten: ”Periaatteessa kyllä… mutta kansainvälinen ihmisoikeuslainsäädäntö on täynnä lakeja, jotka, tuota…”

”…Jotka eivät käytännössä sido ketään?”

”Niin. Juuri niin”, ystäväni vastaa.

______________

Yhä piilossa

Syyrian hallinnon joukot ovat toistaiseksi surmanneet yli 2700 siviiliä. Useita tuhansia syyrialaisia on kadoksissa.

Syyrian armeijasta karanneiden sotilaiden määrästä ei ole olemassa virallista tietoa, mutta heinäkuun lopulla joukko korkea-arvoisia upseereita loikkasi Syyrian armeijasta perustaen Syyrian vapaan armeijan. Vapaan armeijan tehtäväksi he nimesivät siviilien suojelemisen Al Assadin hallinnon joukoilta.

Syyrialaisaktivistien mukaan Turkki luovutti hiljattaen Syyrian armeijasta karanneen everstiluutnantti Hussein Al Harmoushin Syyrian hallinnon käsiin. Al Harmoush katosi pakolaisleiriltä Turkista syyskuun alussa. Hänet pidätettiin kaksi viikkoa myöhemmin Syyriassa.

Hawar jatkaa piilotteluaan Istanbulissa.

_______________

Saana-Maria Jokinen

  • 3.10.2011