Paloturvallisuutta yliopistoihin

Toisinajattelija: Pietarin Eurooppalainen yliopisto on kiinni. Syy siihen on vaalitarkkailuprojekti, jonka yliopisto organisoi ja Euroopan unioni kustansi. Pietarin Eurooppalaisen yliopiston professorin Artemy Magunin kolumni.

Palotarkastaja on sulkenut Pietarin Eurooppalaisen yliopiston. Paloratsia seurasi useita kuukausia kestäneiden oikeuskanteluiden sarjaa. Syynä kaikkeen on vaalitarkkailuprojekti, jonka yliopisto organisoi ja Euroopan unioni kustansi.

Tämä ei ole ennennäkemätöntä: temppu on tavallinen keino vallata omaisuutta Neuvostoliiton jälkeisessä järjestelmässä.

Tilanteemme on osa Putinin hallituksen lännenvastaista hyökkäystä, johon myös British Councilin sulkeminen kuului. Maamme nykyiset johtajat ovat vakuuttuneita siitä, että kaikki läntinen tuki tavoittelee omaa etua ja kaikki lännen palkkaa nauttivat ihmiset ovat lännen agentteja.

Maamme johto ei suinkaan lopeta yhteistyötään länsimaiden kanssa kaupan ja teknologian aloilla; he tietävät, että tämä merkitsisi heidän kapitalistisen harvainvaltansa itsetuhoa. He ovat kuitenkin valmiit käymään yhteiskuntatieteiden ja kulttuurin kimppuun.

Se on askel kohti älymystön marginalisointia ja valtiollisen korkeakoulutuksen (jonka piirissä kansainvälisen kirjallisuuden käyttö ja kansainvälisiin julkaisuihin osallistuminen on jo lähes olematonta) yhä syvempää eristäytymistä.

Oikeus on vahvistanut palotarkastajan sulkemispäätöksen, joten yliopiston ovet pysyvät kiinni, kunnes korjaamme useimmat “paloriskit”. Joidenkin väitettyjen rikkomusten korjaaminen olisi teknisesti täysin mahdotonta.

Tänään aloitamme julkisen kampanjan yliopiston suojelemiseksi.

Kaikenlainen tuki on tervetullutta, etenkin sellainen, joka tukee yliopistomme akateemista merkitystä ja sen merkitystä Venäjän korkeakoulutuksen edustajana ulkomailla.

On totta, että yliopisto on läntisten vaikutteiden pesä. Myös se pitää paikkansa, ettei länsimaiden rooli Venäjällä ole aina pyyteetöntä. Venäjä kuitenkin tarvitsee läntisiä vaikutteita, jos se haluaa menestyksekkäästi kilpailla lännen kanssa talouden ja kulttuurin aloilla.

Ulkomaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen tuki koulutuslaitokselle ei takaa niille suoraa valtaa; päinvastoin, se luo akateemista riippumattomuutta. Tällaisena enklaavina yliopistomme on ainutlaatuinen älyllisen luovuuden tila, joka yhdistää läntisiä ja venäläisiä näkökulmia.

Tämänhetkinen tilanne todistaa, miten riittämätön monien kollegoideni kritiikitön liberaali, tai jopa uusliberaali, ajattelutapa on. He pitävät yhteiskuntatieteitä “objektiivisina” ja pyrkivät keskittämään yliopiston ponnistukset liiketalouteen, koska se on heidän mielestään tärkein Venäjää uudistava tekijä. Jopa näin konformistinen yliopisto voidaan sulkea!

Eikö se tarkoita, että yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien tulisi ottaa vahvemmin kantaa demokratian puolesta? Eikö nyt ole aika luoda kriittistä teoriaa, joka tarkastelisi sekä länttä että Venäjää ja kouluttaisi poliittisesti aktiivisia, solidaarisuuteen pystyviä opiskelijoita?

Tiedämme, että muualla Euroopassa yliopistot kohtaavat paineita erilaisista syistä, muun muassa rahoituksesta käytävän kilpailun takia. Tulos on sama kuin Venäjällä: akateemisen autonomian menetys ja ajatuksen korvaaminen ideologialla.

Kirjoittaja on valtiotieteen ja sosiologian apulaisprofessori Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa. Suomentanut Hanna Nikkanen.

Päivä sen jälkeen, kun Artemy Magun kirjoitti tämän vetoomuksen, Venäjän hätätilaministeriö vaati oikeudessa Venäjän journalistiliiton keskustoimiston tyhjentämistä kolmeksi kuukaudeksi. Syyksi ministeriö esitti liiton eri toimipisteissä tehdyt paloturvallisuuslakien rikkomukset.

www.gopetition.com/petitions/european-university-in-st-petersburg.html

Artemy Magun

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu