Pallohupia

Köyhinkin pystyy pallon puutteessa leipomaan jonkinlaisen vierivän möykyn ja pitämään hauskaa kaverien kesken. Siksi futis on maailman suosituin urheilulaji. Tämä ei kuitenkaan yksin selitä lajin ykkösasemaa.

Köyhinkin pystyy pallon puutteessa leipomaan jonkinlaisen vierivän möykyn ja pitämään hauskaa kaverien kesken. Siksi futis on maailman suosituin urheilulaji. Tämä ei kuitenkaan yksin selitä lajin ykkösasemaa.

Tärkeintä on, että futis on niin hallitsematonta, turhauttavaa ja tarjoilee onnen hetkiä niin kitsaasti. Hyvin valmennettu mestarijoukkue häviää siinä huonommalleen useammin kuin missään muussa pelissä.

Juuri siksi futis voi olla koskettavaa, elämänkaltaista, todentuntuista.

Futiksessa on vaikea saada mitään aikaan, pallo karkailee, pomppii kuin flipperissä ja parhaatkin maalipaikat menevät useimmiten nolosti hukkaan.

Yleensä jompikumpi joukkueista ei saa yhtään maalia, ja kenttäkin on kohtuuttoman suuri: kun peliä töllöttää katsomossa, näyttävät ruoholla vipeltävät ukkelit vuoroin hysteerisiltä kaneilta, vuoroin neuvottomilta ötököiltä.

Suurimman osan peliajasta jokainen pelaaja hosuu tai löntystää ilman palloa, keskittyy estämään vastapuolen peliä ja haaveilee omasta, joka ei koskaan oikein toteudu.

Futis täyttää kyllä kaikkien pelien ja kaiken urheilun regressiiviset kriteerit: pelin ajaksi elämä tiivistyy silkaksi eloonjäämiskamppailuksi, eikä elämän tarkoitusta tarvitse pariin tuntiin miettiä.

Sopivina annoksina tämä vapaaehtoinen henkinen köyhtyminen, moniulotteisuudesta, monimerkityksellisyydestä ja olemisen rikkaudesta luopuminen on elähdyttävää. Monissa muissa lajeissa regressio menee niin pitkälle, että ihmisen hauraus ja kuolevaisuus unohtuu.

Tilalle nousee lapsellinen omnipotenssifantasia, jota hallitsevat iskunkestävät voittajasoturit huipputeknologian ja neropattikenraalin johdolla.

Futiksessa on toisin. Pelaajat menevät tuuppauksesta helposti ruttuun kuin origamit, yhtäältä koska ihmiskroppa on oikeasti niin arkaa tavaraa ja toisaalta koska ihmismieli on niin vilunkinen.

Mitä strategiaan tulee, tekee futis etukäteissuunnitelmista ja tilastoja kyttäävästä laskelmoinnista karkeaa pilaa ainakin joka toinen kerta.

Futis ei ole sodan tai voitontavoittelun vertauskuva tai simulaatio, vaan tappion ja kuolevaisuuden märehtimistä jonkinlaiseksi huviksi – tämä pohdiskelu vain tehdään jo mainitun regression varjolla, monasti tiedostamatta.

Siinä siedetään ihmisen avuttomuutta ja olemassaolon tyhjyyttä. Samalla aletaan nähdä tässä heikkoudessa kiehtovia sävyjä ja opitaan arvostamaan niitä harvinaisia poikkeuksia, jolloin ihminen vahingossa onnistuu.

Herkullisinta futista, omalla synkällä tavallaan, tarjoilevat Catenaccion, salpapuolustuksen perilliset, ne pelityylit ja joukkueet, jotka keskittyvät vain puolustamaan ja karsivat pelistä spektaakkelin pois.

Jäljelle jää turhauttava uurastus, jossa maalia odotellaan avuttomasti kuin Godotia. Kakkosluokan pelaajista kyhätty Kreikka voitti näin Euroopan mestaruuden 2004.

Toivon, että myös 2010 MM-kisat voittaa joku säikähtänyt siili.

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *