Kirjoittanut jukka vuorio

Palkintosade

Lukuaika: < 1 minuutti

Palkintosade

Suomen Sikayrittäjät luovuttivat 13. huhtikuuta vuoden 2009 Sikateko-palkinnon Satafood Kehittämisyhdistykselle.

Suomen Sikayrittäjät luovuttivat 13. huhtikuuta vuoden 2009 Sikateko-palkinnon Satafood Kehittämisyhdistykselle. Satakuntalainen kehittämisyhdistys on sikayrittäjien mukaan johtanut tuloksellisesti lihansyönnin menekinedistämisohjelman lippulaivaa Possupedia.fi-sivustoa. Tehomaatalouden lopputuotteesta sianlihasta ja sen syömisen iloista kertova sivusto avattiin vuoden 2009 lokakuussa.

”Palkinto on sika-aiheinen puuveistostaulu. Se myönnetään hienosta sikataloutta edistäneestä teosta. Huomionosoitukseen ei liity rahapalkintoa”, kertoi Suomen Sikayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Ari Berg.

Sikayrittäjät mainitsevat, että menekinedistämishankkeen onnistumisen takana oli hyvä yhteistyö lihateollisuuden, mainostoimiston ja Sikayrittäjien kanssa. Hanketta on vuosina 2009–2010 rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö yhteensä 387?000 eurolla. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan puoliso ja tytär ovat sikatilallisia.
Sama porsaanlihan menekinedistämishanke oli osaperuste eläinsuojelujärjestö Animalian myöntäessä Sirkka-Liisa Anttilalle Anti Animalia -palkinnon viime vuonna.

Possupedia-sivuston logossa on iloinen, piirretty ja tietysti elävä sika, jolla on päässään kokinhattu. Voiman toimituksessa on arvuuteltu, tulisiko kuvakieltä lukea kenties niin, että kokkisika on innoissaan päästessään keittämään lajitovereitaan.

Jukka Vuorio