Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Paljonko on hieman?

Lukuaika: < 1 minuutti

Paljonko on hieman?

Prosentin lisäys verotuksessa toisi vaalikauden aikana valtion kassaan neljä miljardia.

Kyselytutkimuksen mukaan enemmistö suomalaista on valmiita maksamaan palkastaan hieman enemmän veroja, jotta palvelut säilyisivät.

Mitä se hieman voisi olla?

Suomalaisten palkkatulot vuodessa ovat noin 100 miljardia euroa. Jos kaikkien palkansaajien veroja nostettaisiin keskimäärin yhdellä prosenttiyksiköllä, valtion kassaan kilahtaisi sadasosa tuosta 100 miljardista eli miljardi euroa lisää. Vaalikauden aikana se tarkoittaisi yhteensä neljää miljardia euroa.

Vaalien alla toimittajat kysyvät kuitenkin ehdokkailta, miksi nämä eivät puhu tulevista leikkauslistoista mitään.

Kysymys lähtee oletuksesta, että leikkaukset ovat vääjäämättömiä. Tämä on luonnollista. Juuri mikään puolue ei halua kiristää verotusta muilta kuin hyvätuloisilta ja pääomatulojen saajilta.

Esimerkiksi palkansaajakeskusjärjestö SAK:n teettämässä kyselyssä kansalaiset kannattavat suurituloisten verotuksen kiristämistä. Kyselyyn vastanneista 86 prosenttia oli ainakin jossain määrin sitä mieltä, että verotuksen pitää määräytyä nykyistä selvemmin veronmaksukyvyn mukaan.

Kaikki kuitenkin tietävät, että pelkästään rikkaita verottamalla ei veroja saada kerättyä tarpeeksi.

Siksi Voima teetti oman kyselynsä TNS Gallupilla. Siinä selvisi, että kiistaton enemmistö suomalaista on valmiita kantamaan vastuunsa ja maksamaan lisää veroja, jotta perusasiat toimisivat.

1990-luvun lamasta lähtien suomalaisia on kehotettu koko ajan säästämään ja tinkimään siitä, mikä luo elämälle vankan pohjan, hyvinvointipalveluista.
Psykologinen luottamus hyvinvointipalveluihin rapautuu, vaikka kaikissa kyselyissä kansalaiset sanovat edelleen kannattavansa niitä.

Milloinkohan tämä alkaa näkyä poliitikkojen työssä?

Kimmo Jylhämö