Pakkeloi luonnollisesti

Suomen kosmetiikankulutus on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Nyt on saatu ohjeistus luonnonkosmetiikan aitouden takeeksi.

CITYHENKISET kansalaiset puunaavat ja plankkaavat kuosiaan siloiseksi. Biokosmetiikan kysyntä on kasvanut, ja valistunut kuluttaja melkein hukkuu hyvää lupaavaan tuoteviidakkoon.

Miten erottaa oikea luonnonkosmetiikka tavanomaisista synteettisistä tuotteista? Purkin kylkeä tutkittaessa vaaditaan melkein kemistin kykyjä, jotta erottaisi synteettiset ja biologiset raaka-aineet toisistaan.

SELKEYTTÄ TILANTEESEEN tuo viime syksynä perustetun Pro luonnonkosmetiikka ry:n laatima ohjeistus siitä, miten luonnonkosmetiikka on määriteltävä.

Yhdistys kaipaa varsinkin luonnonkosmetiikan markkinointiin selkeitä pelisääntöjä, joiden avulla aito luonnonkosmetiikka erotetaan luonnollisuuden mielikuvilla leikkivistä synteettisistä tuotteista.

”Emme kaipaa vastakkainasettelua luonto vastaan synteettiset tai isot vastaan pienet. Haluamme selkeät säädökset siitä, mikä on luonnonmukainen ja mikä ei”, yhdistyksen puheenjohtaja Merja Ekholm painottaa.

Yhdistyksen mukaan tuotteet, jotka sisältävät synteettisiä säilöntäaineita, eivät täytä yhdistyksen hyväksymiä ohjeita.

”Kosmetiikkavalmistajat vetoavat usein siihen, että tuote ei säily ilman synteettisiä aineita. Kyllä se on kuitenkin mahdollista. Luonnonmukainen säilyvyys ei ehkä ole halvinta eikä tehokkainta, mutta mahdollista se on”, Ekholm tietää.

PRO LUONNONKOSMETIIKAN mukaan luonnonkosmetiikkana voidaan pitää vain niitä tuotteita, joiden raaka-aineet ovat luonnosta. Kasvit ovat luonnosta kerättyjä tai luonnonmukaisesti viljeltyjä. Myös eläinperäiset raaka- aineet kuten villarasva tai mehiläisvaha sallitaan. Elämille ei saa tuottaa tuskaa, eikä eläimiä saa raaka-aineen vuoksi teurastaa.

Luonnollisuudella markkinoitu tuote ei saa sisältää synteettisiä raaka- aineita, vaan ainesosien on oltava peräisin kivi-, kasvi- tai eläinkunnasta. Kivi- ja mineraalikunnan raaka-aineita ovat esimerkiksi suola, savi ja maavärit.

Ekholmin mukaan luonnonmukaisuuden kriteerit eivät täyty vaikka raaka-aineet olisivatkin luontoperäisiä, jos ne on jalostettu liian pitkälle. Luonnonmukaisuuden määritelmä koskee koko tuotantoprosessia alkaen raaka-aineen keruusta aina kierrätettäviin tai luontoon hajoaviin pakkausmateriaaleihin asti.

SUURIN OSA Suomessa myytävistä luonnonmukaisista tuotteista on ulkomaista tuontitavaraa, joten niiden aitous on yleensä sertifioitu jo tuotantomaassa.

Suomessa valmistetut tuotteet voivat anoa ulkomaista sertifikaattia luonnonmukaisuuden aitouden takeeksi tai Suomeen tulee järjestää tarkkailu, jotta kosmetiikan luonnonmukaisuus voidaan taata.

”Puolueettoman tahon kuten teknokemianyhdistyksen pitäisi järjestää valvonta ”, Ekholm ehdottaa.

Pro luonnonkosmetiikka haki mallia ohjeistukseensa Saksasta, Ranskasta ja Englannista, joissa luonnonmukaisen kosmetiikan aitous taataan omalla kansallisella sertifikaatilla. Yhdistys ei ole aikeissa ajaa suomalaista vastinetta näille sertifi kaateille, vaan yhdistys toivoo EU:lta yhtenäistä sertifikaattia.

”Yhtenäinen sertifikaatti voi toteutua jo 5–10 vuoden kuluttua”, Ekholm visioi.

www.sininetsivut.fi/innet/pro_luonnonkosmetiikka

ELISABETH UNGER

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu