Päivän terrorismimantra

Pääkirjoitus: Toiset naamioituvat salatakseen identiteettinsä, toiset naamioituvat huvitellakseen.

KATSOIN ILLALLA televisiosta yhdysvaltalaista muskettisoturi-elokuvaa, joka kertoo kahden veljeksen taistelusta kuninkaan kruunusta. Toinen kruununperijä oli pistänyt velipoikansa vankilaan rautanaamio päässään varmistaakseen valtansa ja peittääkseen tämän identiteetin. Veliparka kitui rautakypärä päässään samaan aikaan kun kuninkaan hovi juhli naamiaisia.

Toiset naamioituvat salatakseen identiteettinsä, toiset naamioituvat huvitellakseen. Jotkut taas naamioituvat, jotta heidät huomattaisiin. Lehden kannessa on tyylitelty kuva zapatistien subcomandante Marcosista, joka pohjustaa toista tietä kapitalismin rinnalle Meksikon malliin. Zapatistit ovat käyttäneet pääsääntöisesti kapinassaan symbolisia aseita, mutta omavaltainen toiminta voisi nykykriteerein näyttää terrorismiltakin.

NAAMIOITU SIVIILI kuvastaa tällä hetkellä suurinta uhkaa yhteiskunnalle samalla kun valtioterrorismi naamioidaan välttämättömiksi toimenpiteiksi sodassa terrorismia vastaan.

Turkki on hakemassa EU-jäsenyyttä ja Suomen poliittinen eliittikin puhisee päätöksestä. Presidentti Tarja Halonen peräänkuuluttaa Turkin velvollisuutta noudattaa ihmisoikeuksia kuten muutkin EU:n jäsenet.

Laajentumiskomissaari Olli Rehn puolestaan tekee kaikkensa, että neuvottelut Turkin jäsenyydestä etenisivät mahdollisimman mallikkaasti – onhan kyseessä hänen ja koko Suomen kunnia. Kurdeista ja muista ongelmallisista yksityiskohdista viis.

LÄNSIMAISEN OIKEUSAJATTELUN TRAGEDIA tapahtui Lontoossa, kun brasilialaisnuorukaista ammuttiin päähän terroristiepäilyjen vuoksi. Anteeksiantamatonta oli viranomaisten liukeneminen vastuusta. Kunpa nuorukainen olisi kulkenut rautanaamio päässään – oman turvallisuutensa vuoksi.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu