PÄÄKIRJOITUS isä, poika & pyhä henki

Isät ja pojat sodassa ja sotaa vastaan.

Marssittiin Aleksanterinkatua vanhimman pojan ja kummipojan kanssa. Huudettiin muiden mukana, että ”George Bush, we know you, your daddy was a killer too.”

Isänä ja poikana oleminen on mietityttänyt minua viime aikoina. Yhdysvalloissa on ehdotettu paluuta Vietnamin sodan aikaiseen arvontamenettelyyn sotaan lähetettävistä päätettäessä. Viilenisi pahimpienkin haukkojen sotainto, kun omat lapset tulevat sinkkiarkussa kotiin.

Isoisä, pienen paikkakunnan osuusliikkeen johtaja, kehui kerran vanhoilla päivillään, kuinka hän oli ”lintsannut” sodasta, onnistunut viettämään sotavuodet kotirintamalla. Kun isoisä oli viiden vanha, hänen oma isänsä ”katosi” Tammisaaren vankileirillä. Metsätyömies August Valdemar Johanssonin kohtalosta ei löydy sen tarkempia tietoja. Isoisä ei koskaan puhunut näistä asioista. Mutta kun hän kuoli, löysimme hänen papereidensa joukosta novellin muotoon kirjoitetun kertomuksen kevään tapahtumista ja kevään tulosta Siuntiossa vuonna 1918. ”Johanin viimeinen ajatus ennen nukahtamista oli, kuinkahan isän tulee käymään.”

Minun keväisiin isä ja poika -ajatuksiini liittyy myös se yksi riparinuotioilla kulunut kappale, joka alkaa sanoilla ”tuli kirkkoon mies ja lapsi”. En ikinä itke elokuvissa enkä yleensä muutenkaan, mutta jollain irrationaalisella tavalla tuo laulu saa minut liikuttumaan. ”Minä tahtoisin, isä, jo kotiin, isä, minua väsyttää.” Joo, lähdetään kohta kotiin, saat nukahtaa vaikka vaunuun. Minusta se kertoo sellaisesta perusturvasta, jota iso ja vahva aikuinenkin tässä sekavassa maailmassa välillä jää kaipaamaan.

Tämän Voiman kannessa ja sivujen 23–26 kuvaliitteenä on Pekka Elomaan valokuvia kansalaissodan teloituspaikoilta, maisemakuvia keväisestä Suomesta. Minä jään tämän lehden ilmestymisen jälkeen koti-isäksi elokuun alkuun asti. Voiman päätoimittajan tehtäviä hoitaa tällä välin Jaana Airaksinen. Työn iloa ja hyvää pääsiäistä kaikille! Nautitaan keväästä ja lopetetaan sota!

Peik Johansson

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu