splash_image.jpg

Ostettua vapautta

Mainokset täyttävät elämämme. Niitä syytää media, Voima-lehti mukaan lukien, ja ne värittävät ympäristömme.

Kansalaisilta harvemmin kysytään haluavatko he mainosten määrittelevän elinympäristönsä visuaalisen ilmeen. Mainosten levittäytymistä kaikkialle pidetään normaalina.

Tähän oletustilaan saattaa toisinaan kuitenkin syntyä häiriöitä. Mikäli häiriöt syntyvät luvattomasta tai laittomasta toiminnasta, ne poikkeuksetta tuomitaan. Jos ne taas syntyvät luvan kanssa, ne lähestulkoon syleillään kuoliaaksi.

TaiKissa opiskeleva Elissa Eriksson toteutti tammikuun lopussa Haluan nähdä muutakin -kampanjan. Hän keräsi lahjoituksia, joilla osti 21 raitiovaunupysäkin mainostilan viikoksi. Pysäkeille tuotiin julistetaidetta.

Erikssonin työ sai osakseen mittavasti medianäkyvyyttä Hesarista Kirkko & kaupunkiin. Kertooko tämä siitä, että useissa toimituksissakin kärsitään mainosövereistä?

Entä onko Erikssonin projekti pelkästään iloinen asia? Ei.

On perverssiä, että kansalaisten on kaivettava omista taskuistaan rahaa mainostiloja hallinnoivalle yhtiölle ottaakseen elinympäristönsä haltuun edes hetkeksi ja osittain.

Paljonko hetkellisestä vapaudesta pitää maksaa?

Eriksson sai 6118,23 eurolla vapautettua 21 mainostaulua. Kampanjan vaikutus visuaaliseen ympäristöömme ei ollut järin suuri, mutta ehkä sitäkin merkityksellisempi symbolisesti. Se osoitti kultaisen häkin kalterit. 

Kuinka kalliilla meidän nahkamme sitten myydään?

Viime vuonna HKL sai metroasemien ja metrojunien sekä raitiovaunujen mainostilan vuokraamisesta runsaat 2 miljoonaa euroa. Se oli noin 2,6 prosenttia HKL:n 130 miljoonan euron budjetista. Kun tiedetään, että metrolla ja raitiovaunuilla tehtiin viime vuonna noin 110 miljoonaa matkaa, voidaan laskea, että yhtä matkaa subventoitiin noin 0,018 eurolla.

Olisin valmis maksamaan tuon verran enemmän lipustani.

haluannahdamuutakin.wordpress.com

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Sellosalin syksy 2018