splash_image.jpg

Ostakaa makkaraa

Elokuu-runokirjan jälkeen suuvesi- & tamponimainokset sytyttävät sielussasi värinää.

Runoilija Henriikka Tavi laski runoteosten keskimääräisten myyntimäärien ja -tulojen perusteella, että päästäkseen EU:n määrittelemän köyhyysrajan, 1 080 euroa kuukaudessa, yläpuolelle runoilijan pitäisi julkaista 24 runoteosta vuodessa.

Vaadittu teosmäärä putoaa puoleen, mikäli kirjoja ei julkaise kaupallinen kirjankustantamo, joka ottaa siivun tuotoista itselleen.

Laskelmiensa ja ajatusleikkinsä innoittamana Tavi päätti tuottaa vuoden sisällä 12 runokirjaa. Näistä kirjoista yksi, yhdessä Mikael Bryggerin kanssa tehty Elokuu, koostuu mainoksista.

Elokuu on osa taiteen kaupallisuutta ja kaupallista kulttuuria tutkivien teosten jatkumoa. Ehkä uskaltaisin sanoa, että se on ideatasolla muita teoksia asteen hävyttömämpi – se, että kirja koostuu myydyistä mainoksista, on kai jonkinlainen ennätys. Kirja muuttuu kaupalliseksi tilaksi.”

Runouden rinnalla Tavi puhuu Elokuun kohdalla käsitetaiteesta. Fyysisen kirjan ja tekstien lisäksi koko konsepti ja yleisön reaktiot – tämäkin artikkeli – ovat osa kokonaistaideteosta.

Yhden taidekäsityksen mukaan taiteilijan tarkoitusperät määrittelevät teoksen aseman taideteoksena. Elokuu haastaa kysymään mainosten ja taiteen luonteesta: voiko mainos olla taideteos, jos sen sellaiseksi määrittelee? Vastaus ei ole itsestään selvä.

”Taiteen tehtävä on juuri herättää tämänkaltaisia kysymyksiä”, Tavi sanoo.

Tavi näkee runoudessa ja mainonnassa paljon yhteistä.

”Molemmat ovat äärimmäisen täynnä retorisia keinoja. Mainosten retoriikka on retoriikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä: pyrkimyksenä on vakuuttaa ja myydä. Runoudessa retoriset keinot taas ovat jollain lailla totuuden ‘palveluksessa’”, Tavi lisää lainausmerkit itse eikä osaa ihan sanoa, kuinka tosissaan on runouden määrittelyn suhteen.

Joka tapauksessa Tavin mielestä runous on ensiluokkainen tapa tutkia mainonnan olemusta.

”Runous voi lainata minkä tahansa kielellisen kokonaisuuden muotoa, tehdä siitä uusia merkityksellisiä kokonaisuuksia ja teoksia.”

Kirjan hienoimmaksi provokaatioksi Tavi laskee sen, että tekijät tuotattivat sisällön ulkopuolisilla ja keräsivät heiltä mainosrahat.

”Nostamme vielä tekijäpalkkiot itse.”

Täysin vaivattomaksi hän ei kirjaprojektia ulkoistamisesta huolimatta kuvaile. Mainostila ei myynyt itse itseään ja kirjaan onkin päätynyt Tavin myyntipuheluja litteroituna.

Myyjän vaivaantuneisuus hohkaa rivien välistä, mutta kokemus ei ole ollut pelkästään kiusallinen. Kaikki mainospaikat silti täyttyivät, yhden paikan ostin omalle, kirjoitustaitojani esittelevälle mainokselle.

”Kun olin aikani mainoksia myynyt, aloin oppia hommassa paremmaksi. Tuntui hienolta päästä isojen yritysten viestintä- ja markkinointijohtajien juttusille – siis viedä ihmisten aikaa älyttömällä asialla ja tulla yllättävän vakavasti otetuksi. Kauhean ystävällisesti, asiallisesti ja myönteisesti minua suurimmaksi osaksi kuunneltiin.”

Henriikka Tavi & Mikael Brygger: Elokuu. Poesia 2012. 68 s.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu