Onnen ainekset

Onnellisuuden kaava on monimutkainen.

Aamulla keitin mutteripannulla espressoa ja avasin ikkunan. Koti oli täynnä seisonutta, lämmintä ja hämärää ilmaa. Ulkona oli huurteista, tempoilevan tuulista ja aurinkoista.

Väristelin sieraimiani kuin nauta, vetelin syvään keuhkoon vuorotellen tunkkaista sisäilmaa ja kirpeää pakkashappea. Sitten laitoin kahvimukin ikkunalaudalle ja astuin seisomaan kämmenteni päälle.

Nukkuessa kangistunut kroppa alkoi venyä hereille. Aika lailla sattui takareisiin ja ristiselkään, ja lapaluiden välissä nikamat naksuivat. Parin minuutin päästä nousin, kulauttelin kahvia ja katselin taas kaupunkia. Olin täydellisen onnellinen.

Onneni ainekset olivat helpot, ja sillä kertaa osasin niitä käyttää. Onnellisuus syntyy vastakohdista, kontrasteista.

Ei aamukahvi aina mikään orkun paikka ole. Ja silläkin kertaa jo puolessa tunnissa sisä- ja ulkoilma olivat sekoittuneet, silmät tottuneet ja kahvikiksit sekä venyttelyn huuma nautittu. Olo oli ontto. Piti ruveta työstämään jotain muuta kiehtovaksi.

Mistä juontui tämä kykyni olla naurettavan onnellinen jostain hohhoijaa-tyyppisestä pikkukivasta?

Olenko vain niin hyväosainen, että minulla on aikaa ja voimia nautiskella arjen yksityiskohdista? Minulla on rakkautta, minulla ei tietääkseni ole tappavia tauteja, ja työnikin on niin mieluisaa, että teen sitä samalla innolla, saan siitä palkkaa tai en. Siksikö höpisen tässä jotain positiivisen ajattelun diibadaabaa?

Vai onko asia päinvastoin? Siksikö, että olen välillä ollut niin ahdistunut, pulassa, sairas, väsynyt tai itseinhoinen, tuntuu nykyinen arki usein ihmeeltä ja elämä rakastettavalta?

Luullakseni sekä että. Kovat kolhut saattavat opettaa nauttimaan kolhuttomuudesta. Ja hyväosaisuus – liittyi se rahaan, turvallisuuteen, koulutukseen tai ihmissuhteisiin – saattaa auttaa ihmistä oppimaan nautintotaitoja ja kykyä merkityksellisyyden kokemuksiin.

Silti ilman kontrasteja ja epätasapainoa ei mitään onnea ole. On vain puutumusta ja kyynisyyttä.

Usein sanotaan, ettei onnea voi tavoitella. Se tulee jos on tullakseen jonkin konkreettisen asian tekemisestä, kuten työn tai muiden velvollisuuksien hoitamisesta.

Onhan se joskus niinkin, mutta mitä todellisia velvollisuuksia meillä on? Pysäyttää ekokatastrofi, auttaa muita, ei orjuuttaa ja tappaa heitä? Aika pieni osa ihmislajin ponnisteluista tähtää noihin päämääriin.

Tällä onnen oikullisuudella ei tietenkään pidä yrittää oikeuttaa riistoa eikä vähätellä huono-osaisten kurjuutta, mutta silti ainakin minun on hyvä uudestaan ja uudestaan muistuttaa itseäni siitä, että onnen avaimia ei ole kenelläkään, mutta onnen ainekset on jokaisella.

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *