Onko kehitysavusta hyötyä?

Sananvalta: Tavallisin syy skeptisyyteen lienee refleksinomainen epäluottamus sekä avun jakajiin että vastaanottajiin.

Moni epäilee, että kehitysavusta ei ole hyötyä. Tavallisin syy skeptisyyteen lienee refleksinomainen epäluottamus sekä avun jakajiin että vastaanottajiin. Ajatellaan, että välikädet ne rahat kuitenkin pöllii ja jos ei pölli, niin avunsaaja jää ruokomajaan lekottelemaan.

Jotkut tuumivat myös, että se vasta surkeaa olisikin, jos kehitysapu nostaisi Afrikan jaloilleen: liian monta uutta jääkaappia, henkilöautoa, tietsikkaa, ilmastointikonetta ja automarkettia pörähtäisi käyntiin ja ilmastonmuutos karkaisi käsistä.

Kehitysapua vastustetaan myös syyllisyyden kiistämiseksi. Eräässä seminaarissa muuan taloustieteilijä vaahtosi minulle: ”On törkeää syyttää entisiä siirtomaaisäntiä kehitysmaiden nykytilasta, sillä siirtomaa-ajasta on kauan, eikä Suomi ole koskaan sellainen edes ollut!”

Eero Paloheimo kävi vuosina 2002–2006 viidesti Afrikassa ihmettelemässä. Vuonna 2007 hän kirjoitti kirjan Tämä on Afrikka, jossa hän väitti, että kehitysapu pitäisi lopettaa, sillä se kuluu lähinnä byrokratiaan ja korruptioon. Kirja huomattiin, koska kehitysapukritiikki tuli hieman yllättävältä taholta. Paloheimo vaikutti pätevältä ja puolueettomalta: kokenut teknokraatti ja vihreä tiedeihminen, ei mikään valtiovarainministeriön nationalistinen säästöhaukka. Kirjan johtopäätös oli kuitenkin kaksiosainen: nykyinen kehitysapu pitää lopettaa, sen sijaan on annettava jonkin aikaa 10 kertaa suurempaa uudenlaista kehitysapua, jolla laitetaan kuntoon afrikkalaisten perus- ja yliopistokoulutus.

Kirjaa luettiin ja uutisoitiin kuin piru raamattua. Näkemys nykyisen kehitysavun hyödyttömyydestä noteerattiin innokkaasti, mutta vaatimus kymmenkertaisesta ja tehokkaammin organisoidusta ja kohdistetusta kehitysavusta ohitettiin epärealistisena haihatteluna.

Minusta kehitysapua on jatkettava ja lisättävä. Jos näen jonkun hukkuvan, on minun uitava häntä auttamaan tai heitettävä pelastusrengas – eikä jäätävä puntaroimaan kenen syytä veteen joutuminen oli tai että mitäs jos heitän renkaan vahingossa ohi ja se menee hukkaan.

Globaali rakennemuutos on meillekin välttämätön, sillä vain kehitysmaiden nostaminen köyhyydestä voi pysäyttää aavikoitumisen ja väestönkasvun. Ja vasta kun kehitysmaiden työläisillä on sosiaaliturva ja ay-liikkeen takaama mahdollisuus neuvotella reilut työsopimukset, päättyy suurpääoman ylivalta ja työpaikkojen joukkopako täältä.

Entäs sen jälkeen? Jos jokainen maailman ihminen kuluttaisi yhtä paljon luonnonvaroja kuin suomalainen keskimäärin, tarvittaisiin neljä ja puoli maapalloa, mutta ei mikään pakota kehitysmaita nälästä ja orjuudesta vapauduttuaan omaksumaan kulutustottumuksiamme. Kun kehitysmaiden luonnonvaroista ja työvoimasta aletaan maksaa reilua hintaa ja käytön ympäristövaikutuksista haittaveroa, emme mekään enää pysty jatkamaan saastuttamista ja luonnonvarojen lyhytnäköistä tuhlausta.

Maailman sotilasmenot ovat muuten 1 040 miljardia dollaria vuodessa. Siitä USA:n osuus on puolet. Se on 22 kertaa enemmän kuin kehitysavun kokonaismäärä. Mitä investoinnilla saadaan? Sillä on esimerkiksi saatu hengiltä yli miljoona irakilaista vuonna 2003 alkaneen toisen Irakin sodan ja sitä seuranneen miehityksen aikana.

Kehitysapu ei yksin pysty parantamaan sodan ja epäreilun kaupan aiheuttamia haavoja. Siksi kehitysapuakin tärkeämpää on sotabisneksen lopettaminen ja rikkaita suosivan niin sanotun vapaakaupan korvaaminen reilulla kaupalla. Koska sotien lopettaminen ja kaupan reiluttaminen ovat kuitenkin vielä kesken, on annettava myös kriisi- ja kehitysapua, joka pelastaa, kouluttaa ja voimauttaa ihmisiä auttamaan itseään.

ORB:n tutkimus julkaistiin tammikuussa 2008 (Opinion Research Business, London 2008) www.opinion.co.uk

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *