Omistukset piiloon go-go

Lukuaika: < 1 minuutti

Omistukset piiloon go-go

Valtiovarainministeriössä asetettiin vuonna 2009 työryhmä, jonka tehtävänä oli kehittää arvopaperikaupan sääntelyä. Työryhmän keskeisimpiä ehdotuksia oli laajentaa hallintarekisteröinti, eli pörssiyhtiöiden omistusten salaaminen koskemaan kotimaisia sijoittajia, jotka omistavat suomalaisia arvopapereita.

Valtiovarainministeriössä asetettiin vuonna 2009 työryhmä, jonka tehtävänä oli kehittää arvopaperikaupan sääntelyä. Työryhmän keskeisimpiä ehdotuksia oli laajentaa hallintarekisteröinti, eli pörssiyhtiöiden omistusten salaaminen koskemaan kotimaisia sijoittajia, jotka omistavat suomalaisia arvopapereita.

Hallitus päättää suuntalinjat hallintarekisteröinnin kehittämiseen. Hallitusohjelmassa painotetaan verottajan tiedonsaannin varmistamista hallintarekisteröinnin kehittämisessä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen tiedusteli 26. lokakuuta, miten istuva hallitus suhtautuu hallintarekisteröinnin laajentamiseen, kun ”poliisin ja verohallinnon tietojen mukaan hallintarekisteröintiin liittyvä omistusten salaaminen lisää harmaan talouden toimintamahdollisuuksia nostaen vastaavasti samalla sen torjunnan kustannuksia”.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) vastasi kysymykseen hallituksen puolesta. Häkämies oli opetellut hallitusohjelman ja VM:n tiedotteen sisällöt hyvin eikä lipsauttanut mitään uutta. ”Yhteisillä arvopaperimarkkinoilla on tärkeää, että sekä EU- että kansallinen lainsäädäntö turvaavat eri maissa toimiville mahdollisimman tasapuoliset kilpailuolosuhteet.”

Hallintarekisteröinnin laajentaminen on siis tapetilla edelleen.

Juvonen kysyi lisäksi, onko hallitus teettänyt laskelmia aiheutuvista verotulomenetyksistä – ei ole. Häkämiehelle vinkiksi, että tietoa menetyksistä löytyy VM:n verkkosivuilta: Verohallinnon arvion mukaan yksistään pörssiyhtiöiden omistuksen salaaminen on aiheuttanut vähintään 100 miljoonan euron vuosittaiset veromenetykset.

Hallintarekisteröintiä hyödynnetään veronkierrossa, koska sen avulla arvopaperin omistaja on voinut piilottaa tulonsa verottajalta. Hallintarekisteröinti itsessään ei mahdollista veronkiertoa. Päinvastoin, suunnittelemalla lainsäädännön yksityiskohdat huolella voitaisiin paikata porsaanreiät, jotka syntyivät, kun hallintarekisterit sallittiin ulkomaisille sijoittajille.

Onnistuiko työryhmä tukkimaan porsaanreiät? Ei – nimenomaan huoli veromenetyksistä nousi esiin, kun useat tahot antoivat lausuntonsa lakiehdotuksesta keväällä.

Lisäksi esimerkiksi Verohallinto moitti lausunnossaan työryhmän taustaselvityksiä ehdotuksen yhteiskunnallisista vaikutuksista yksipuolisiksi. Verottaja haluaa tietää, kuka saa ja keneltä otetaan.

Lakiehdotuksen puutteiden vuoksi VM tiedottikin lokakuussa, että hallintarekisteröinnin mahdollinen laajentaminen siirtyy myöhemmäksi ja verottaja otetaan mukaan valmistelutyöhön. Uutta ehdotusta on odotetaan ensi toukokuussa.

Voiman numerossa 3/2011 käsiteltiin arvopaperien hallintarekisteröintiä. Artikkeli löytyy Voiman juttuarkistosta otsikolla Veronkiertotemppu & kuinka se tehdään.

Lauri Finér

  • 12.12.2011