olisiko hetki aikaa?

Tekee mieli halata jokaista, joka kertoo miettineensä Amnestyn jäseneksi liittymistä jo kauan, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi.

Helsingin ydinkeskustassa heihin ei ole voinut välttyä törmäämästä. He ovat pukeutuneet eri järjestöjen merkeillä varustettuihin huppareihin, liiveihin tai t-paitoihin. ”Olisiko hetki aikaa?” he saattavat aloittaa. Älä suotta pelkää. Hyvällä asialla tässä ollaan.

Viime keväänä minulle tuli sellainen olo, että olisi mukavaa tehdä jotain konkreettista hyvää ja mielellään heti. Koska kuuluin jo Amnestyyn, näytti lehdessä näkemäni ”Kesäksi kadulle” -ilmoitus oivalta mahdollisuudelta pelastaa palanen maailmaa. Sovin työhaastattelusta, ja minut valittiin Suomen Amnestyn ihka ensimmäisen jäsenhankintaryhmän kuudenneksi osaksi.

Jäsenhankintaryhmää organisoiva Ritka Heino ei päästänyt haastattelussa helpolla vaan maalaili kauhukuvia työn raskaudesta: ”On tutkittu, että yksi ihminen jaksaa tätä työtä korkeintaan kuukauden.” Se kuukausi tulisi olemaan kesäkuu.

Koulutus työhön oli antoisa, ja huomasin siellä, etten tiennyt Amnestystä läheskään niin paljon kuin olin luullut. Ai, että ihan Amerikassa noin paljon ihmisoikeusaktivisteja. Ja että Teksasissakin. Vau. Tulevat työkaverit vaikuttivat tiedostavilta ja mukavilta, ja huomasi, että ryhmän kokoonpanoa oli mietitty tarkkaan. Miehiä ja naisia, eri ikäisiä ja tyylisiä. Rastapäiden sijasta Amnestylle kasvoja antamassa kemianopiskelijaa ja kolmen lapsen äitiä. Kaikkia yhdistämässä samat arvot.

”Amnesty toteuttaa lähes kaikissa osastoissaan maailmalla F2F-jäsenhankintaa (face-to-face) in-house, eli tekee koko homman alusta loppuun itse. Työ on sellaista, ettei siihen ihan valtavan suurta koulutusta tarvita, mutta pyrimme kasvattamaan jäsenhankkijoiden Amnesty-tietoutta sekä kouluttamaan itse työhön liittyvissä asioissa. Tarkoituksena on myös pitää noin kerran viikossa temaattisia lyhyitä briiffauksia Amnesty-aiheista”, kertoo Ritka Heino, Amnestyn markkinointivastaava.

Meidät laitetaan uusissa työasuissamme kadulle jo ensimmäisen koulutuspäivän päätteeksi. Mikonkadulla viilettää kiireisiä lounastajia, joista suurin osa puhuu otsa rypyssä kännykkään. Ihmisten lähestyminen tuntuu mahdottomalta, ja kansioni täyttyy hikisistä sormenjäljistä.

Tuntuu hämmentävältä vain olla kadulla, kun kaikilla muilla tuntuu olevan kiire jonnekin. Oletukseni väen kiireisyydestä vahvistuu, kun yritän lähestyä ryppyotsia. ”Mulla on just nyt kauhee kiire”, on yleisin kuulemani kommentti.

Suurin osa ihmisistä rynnii ohi katsekontaktia vältellen. Tämä ei vain tunnu mahdottomalta, vaan on sitä. Eikö ketään ilahduta Amnestyn näkeminen kadulla?

”Greenpeace aloitti F2F:n Tukholmassa, ja Suomessa sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 2001. Kokeilu onnistui, ja seuraavana vuonna teimme F2F:iä koko kesän. Tänä vuonna aloitimme helmikuussa ja homma pyörii edelleen. Kesällä F2F on isompi souvi ja väkeä on enemmän, noin kymmenen jäsenhankkijaa on kadulla keskimäärin. Työ on kokopäiväistä kesällä ja osa-aikaista talvella”, kertoo Greenpeacen varainhankkija Ninni Kähkönen.

Seuraava päivä on jo helpompi ja ihmisten lähestyminen sujuu melkein rutiinilla. Ihmisiä ne kuitenkin vain ovat. Vaikka enemmistöllä on ”ihan kauhee kiire”, löytyy aina joku, jota kiinnostaa. Kiinnostuneita on noin yksi tunnissa, parhaina enemmän. Tekee mieli halata jokaista, joka kertoo miettineensä Amnestyn jäseneksi liittymistä jo kauan, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi. ”No tässä on sinulle oiva tilaisuus!” hihkaisen.

Juuri näin tämän kuuluisi mennä. Itse asiassa on pienoinen ihme, etteivät ihmiset muodosta jonoja eteemme ja tärise innosta päästessään täyttämään liittymislomaketta.

”F2F on ollut Maailmanlapsilisä-lahjoittajien rekrytointimuotona viime vuoden kesästä lähtien. Idea F2F-tyyppiseen rekrytointiin lähti muiden pohjoismaiden myönteisistä kokemuksista. F2F-rekrytointi on saanut lämpöisen vastaanoton myös Suomessa. F2F ei ole jatkuva kampanjamuoto, mutta esimerkiksi tällä hetkellä meillä on F2F-kampanja”, Unicefin kampanjasuunnittelija Heidi Rummukainen kertoo.

Päivissä kadulla on eroja. Eikä vähiten siksi, että kokeilemme paikkoja Stockmannin edustasta Itäkeskukseen ja Vantaan Tikkurilasta Espoon Ison Omenan ostoskeskukseen. Ehdottomasti masentavimman päivän koen viimeksi mainitussa. Illalla itkettää. Edes Tapiolan Stockmannin edusta ei masenna yhtä paljoa, vaikka Tapiolassa asuva kummitätini ehti moista povatakin.

Ison Omenan pastellisävyisiltä ja pukuun pukeutuneilta ihmisiltä saan kesän ilkeimmät kommentit. Kiinalaisessa ravintolassa lounastavien pukumiesten huudahtamat ”Ei vitussa” -kommentit eivät tunnu miltään pikku kullannuppujaan rattaissa työntelevien kolmekymppisten avoimeen halveksuntaan ja parikymppisten menestyvänoloisten tyttöjen silmänpyörityksiin verrattuna. ”Ai mitä sulla oli siinä?” Ja kunen olekaan tarjoamassa ilmaisia Coca-Cola-maistiaisia tai L’Oréalin geelinäytteitä, saan vastaani ivallista naurua.

Kohteliaan välinpitämättömiä pastellisävyisiä kaikkialla. Ja miten ne näyttävät niin samalta kaikki. Rintaan koskee. En olisi halunnut uskoa, että se tosiaan menee näin. Että ne, joilla olisi resursseja, eivät jaksa nähdä omaa napaansa pidemmälle. Kun omat asiat ovat kivasti, niin mitäpä muista. Ajatukset alkavat kulkea surullisia ratojaan, kunnes joku pysähtyy kiinnostuneena. ”Ai ei se ollutkaan Animalia! Ei minua nuo ihmisten oikeudet kiinnosta, olen kissaihminen”, värikäs viisikymppinen espootar naureskelee ja jatkaa matkaansa isoja hiusdonitseja ja kullanvärisiä koruja myyvälle kojulle.

”Olemme hankkineet kuukausilahjoittajia viime vuoden marras-joulukuusta lähtien. Jatkuu nyt vielä tämän satsin loppuun, eli sovimme aina tietystä kappalemäärästä uusia lahjoittajia. Rekrytoinnin toteuttaa Fundraising- Gruppen -niminen yritys, jolta idea siis myös tuli. Sisarjärjestömme Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa olivat jo toteuttaneet tätä heidän kanssaan ja olleet erittäin tyytyväisiä tuloksiin”, kertoo Johanna Karjalainen, Kirkon ulkomaanavun varainhankinnan suunnittelija.

Varsin nopeasti käy ilmi, että minä olen ryhmämme häirikkömagneetti. Miten kaikki ruskeaa kuolaa valuttavat herskanistit ja juuri vankilasta vapautuneet pilvenhaikailijat aina onnistuvatkin löytämään juuri minut? Ei siinä mitään, juttelu on ihan mukavaa, paitsi silloin kun uhataan lyödä laukulla tai kävelykepillä tai käydään flirttailumielessä liian tuttavallisiksi.

Päivystävän sosiaalityöntekijän (”Missä lähin Kela”, ”Mitä mun pitäis tehdä kun…”) lisäksi uudeksi sivutoimekseni muodostuu kaupunkioppaan pesti. Etenkin venäläisturistit ovat usein karttoineen etsimässä Senaatintoria rautatieasemalta tai satamaa Stockan edustalta.

”Save the Children UK aloitti kadulla tehtävän F2F-rekrytoinnin jo vuosia sitten. Heidän hyvät tuloksensa saivat monet muut SC- järjestöt liikkeelle. Meillä toimintaa on ollut viime vuoden kesästä lähtien. Näiltä näkymin jatkamme tulevaisuudessakin”, Jouni Hemberg Pelastakaa lapsista ilmoittaa.

Ärsyttävintä ovat ihmisten väärät mutta totena pitämät tiedot Amnestyn toiminnasta ja ne hyvin menestyviltä näyttävät ihmiset, jotka eivät ”just nyt jaksa ajatella tuollaisia” tai joiden elämässä ”nuo asiat eivät ole ajankohtaisia”. Vaikea ymmärtää, etteivät ihmisoikeudet ole jonkun elämässä ajankohtaisia, mutta pakko kai se on uskoa, kun niin sanotaan.

Ja miksi niillä, joilla on puku päällä kiire töihin tai kädet täynnä vaatekauppojen kasseja, ei ole rahaa, mutta vasta työttömäksi jääneellä ja jo moneen järjestöön kuuluvalla tytöllä on? Pienin mahdollinen kuukausilahjoitus on tuopin hinta, joten rahasta se ei suurimman osan kohdalla voi olla kiinni.

Kadulla ei voi olla törmäämättä muiden järjestöjen edustajiin, ja olenkin innoissani oivasta mahdollisuudesta laajentaa tietouttani eri järjestöjen toiminnasta. Loppujen lopuksi niistä ei niin kauheasti tiedä kuitenkaan, kuten että milloin ja missä joku järjestö on perustettu ja miten jossain järjestössä voisi toimia itse?

Ikäväkseni huomaan, että vastauksia kysymyksiini eivät tunnu tietävän järjestöjen edustajatkaan. ”Kuulutko sinä edes edustamaasi järjestöön?” on pakko lopulta kysyä useammalta kuin vain yhdeltä kollegalta. Ja eiväthän he kuulu. Paljastuu, että vain Greenpeace ja Amnesty käyttävät jäsenhankinnassaan omia jäseniään, muut järjestöt ovat ulkoistaneet F2F:n, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että varainhankkijat ovat Fundraisin-Gruppenin palkkalistoilla. Minusta ajatus on hiukan pervo.

Kysellessämme työkavereitteni kanssa uutterasti fundraisinggruppenilaisiksi tietämiltämme värvääjiltä heidän edustamistaan järjestöistä ja värvääjien omista motiiveista, on pakko surukseen myöntää, että huteralta vaikuttaa. Moni kertoo, ettei vielä aamulla tiedä, minkä järjestön vetimiin sinä päivänä pukeutuu, onko tänään tarjolla ympäristöasiaa vai lasten oikeuksia.

Joillekin on ihan sama syntyykö tulosta vai ei, palkka juoksee kuitenkin. ”Kymmenen euroa tunti”, he ilmoittavat ylpeinä palkkansa ja naureskelevat meidän 7,61 euron tuntipalkkaamme. Palkka tuntuu olevan näille tyypeille hyvinkin tärkeä asia. Pääasia kai on, että tukijoita löytyy, ei tuenhaalijan moraalilla niin väliä. Mutta itsestäni tuntuisi oudolta värvätä ihmisiä tuntipalkalla vaikka kokoomusnuoriin tai turkistarhaajien keskusliittoon, mikäli jälkimmäistä edes on olemassa.

Pelastakaa lapset kertoo ulkoistaneensa F2F-tukijoiden hankinnan kustannussyistä. Se kertoo kouluttavansa hankkijoita ja seuraavansa heidän työtään jatkuvasti. Samoilla linjoilla tuntuvat olevan muutkin järjestöt.

”Feissausta tekevillä on sekä järjestökoulutusta että käytännön koulutusta harjoitteluineen. Lisäksi feissarit saavat säännöllistä koulutusta aina tarpeen mukaan. F2F on vain yksi Maailmanlapsilisän kampanjamuodoista. Suomen Unicefilla on noin 20 työntekijää, joten resurssimme eivät riitä feissaukseen”, kerrotaan Unicefilta.

”Emme ole päättäneet ulkoistaa jäsenhankintaamme. Hankimme uusia lahjoittajia ihan perinteisillä keinoilla edelleen myös itse. Olemme ulkoistaneet tämän yhden metodin osalta, jonka toteuttamiseen omat resurssimme eivät mitenkään riittäisi ja joka ilman ulkopuolista resurssia jäisi toteuttamatta ja kyseiset varat saamatta, mikä taas olisi pois maailman köyhiltä. Rekrytoijat ovat Fundraising-Gruppenin palveluksessa. Arvelisin, että he ovat pääasiassa opiskelijoita. Olemme toki antaneet heille lyhyen koulutuksen meidän työstämme, jotta he osaavat vastata ihmisten kysymyksiin kadulla”, Kirkon ulkomaanavusta kerrotaan.

Greenpeace kertoo ostaneensa palveluja Fundraising-Gruppenilta Ruotsissa ennen vuotta 2001, mutta Suomen jäsenhankinta on aina hoidettu omin voimin. ”Meillä on koettu, että näin voimme pitää jäsenhankkijamme joka päivä ajan tasalla. Päivä alkaa aina toimistolta, ja koulutus on melkeinpä jokapäiväistä. Näin voidaan helpommin puuttua kaikkeen ja jäsenhankkijoista tosiaan tuntuu siltä, että he ovat Greenpeacella töissä. Ne jäsenhankkijoistamme, jotka ovat aiemmin olleet ulkoistetuissa töissä, ovat kertoneet, että duuni on periaatteessa samaa, mutta fiilis ei”, Ninni Kähkönen kertoo.

Myös käytännön tasolla talon sisäinen toiminta on koettu Greenpeacellä hyödylliseksi, sillä kaikki työssä tarvittavat välineet ja vaatteet ovat kuitenkin toimistolla.

Amnestyssä ollaan samoilla linjoilla. ”Toivomme, että jäsenhankkijamme sisäistävät Amnestyn periaatteet ja todella voivat seistä niiden takana. Olisi vaikeaa kuvitella tähän työhön sellaista ihmistä, joka ei Amnestyn päämäärien takana olisi. Siksi toivomme myös jatkossa, että työhön hakevat ihmiset tuntevat Amnestyn periaatteita ja ovat mielellään jo jäseniäkin”, Amnestyltä kerrotaan.

Loppukesästä kaikki ihmisten esittämät epäluuloiset kysymykset alkavat vaikuttaa minuun ja huomaan lamaantuvani keskelle ihmisvilinää ihan niin kuin ensimmäisenä työpäivänänä.

Kuinka helppoa etevän myyntimiehen olisi loppujen lopuksi huijata viattomia kansalaisia, sillä aina löytyy niitä, jotka voisi vain puhua ympäri messiin mihin vaan.

Itse huomaan omaavani sen verran selkärankaa, että jos huomaan, ettei järjestö ole jollekin lainkaan entuudestaan tuttu, suosittelen ihan alkuun nettisivuihin tutustumista. Mitä järkeä olisi ottaa jäseneksi joku, joka ei edes välttämättä allekirjoita järjestön arvoja?

Heitäkin kuitenkin on, niin kuin se yksi vaalea nuori nainen, joka ilmoitti pitävänsä kuolemanrangaistusta arvossaan. Tai se vanha mies, jonka mielestä köyhät eivät tarvitse mitään oikeuksia. Jos köyhät saisivat valtaa, niin eihän siitä kuulemma mitään tulisi.

Eräs toinenkin lamaannuttava ajatus ei jätä minua rauhaan. Etenkin kun erästä toista järjestöä edustava poika kertoo minulle uskomattomankuuloisia paljastuksia siitä, miten eräs kolmas järjestö ohjailee rahavirtojaan. Pojan kertoman mukaan itse kohteeseen päätyy rahoista vain murto-osa järjestön hallintokulujen ollessa valtavia. Pahalta kuulostaa.

Päässäni pyörivä kysymys kuuluukin: Mitä jos se järjestö, jonka edustajana olen koko kesän kaduilla ollut, yhtäkkiä mokaisi jotenkin? Tapahtuuhan sitä paremmissakin piireissä. Mitä jos paljastuisi joku ihan hirveä kusetus? Ja täällä minä olen silmät kirkkaina mainostanut järjestön luotettavuutta ja saanut muutkin ihmiset luottamaan sen hyvyyteen. Miten voisin elää itseni kanssa muistellessani kaikkia niitä hyväntahtoisia työttömiä Itäkeskuksesta, jotka halusivat antaa vähästään hyvään tarkoitukseen?

Pysäytän villit ajatuskulkuni ja jatkan työtä. Seuraavana aamuna otan selvää siitä, mihin Amnestylle maksetut kuukausilahjoitukset tarkalleen ottaen menevät. Tutkimustyöhön ja kampanjointiin, sen jo tiesinkin, mutta kuinka paljon jää Suomen osaston käyttöön ja mitä kaikki maksaakaan?

”Amnestyn Suomen osasto ei tee tutkimustyötä vaan on kampanjoiva yksikkö. Suomen osasto maksaa kuitenkin kansainväliselle sihteeristölle jäsenmaksua, joka perustuu osaston kokoon ja jolla taataan kansainvälisen tutkimustyön jatkuminen. Rahat päätyvät näin ollen sekä Suomen osaston kampanjointitoiminnan pyörittämiseen, että kansainväliseen tutkimustyöhön. Amnestyn Suomen osaston tilinpäätös on luonnollisestikin vapaasti saatavilla oleva dokumentti”, Ritka Heino kertoo.

Miten on muiden järjestöjen laita?

”F2F-lahjoitukset menevät auttamistyöhön ja -ohjelmiin. Jäsenmaksujen tuotolla taas tuotetaan jäsenlehteä, järjestetään liittokokouksia ynnä muuta”, kertoo Jouni Hemberg Pelastakaa lapset -järjestöstä, joka hakee F2F-kampanjoilla nimenomaan tukijoita toiminnalleen. Jäseneksi liitytään toista kautta.

Kirkon ulkomaanavun Johanna Karjalainen luottaa siihen, että tukijat tietävät lahjoitustensa määränpään. ”Kadulla pyydetään ihmisiä liittymään säännölliseen tukemiseen, eli kuukausittain tapahtuvaan lahjoittamiseen suoraveloituksen kautta. Varat tulevat meille kohdistamattomina ja käytetään projekteihimme eri puolilla maailmaa, aina sen mukaan missä avun tarve on suurinta, ja tämän tukijat myös tietävät.”

Unicefin Maailmanlapsilisä taas kohdistuu Unicefin toiminnan pääalueisiin, joita ovat lasten terveys, suojelu, koulutus ja tasa-arvo. Suomen Unicefin tukemat pääkohteet ovat tällä hetkellä tyttöjen koulutus Nepalissa ja Vietnamissa, lastensuojelu Kaliningradissa, vesihuolto Eritreassa ja rokotukset Tsadissa.

Greenpeacelle maksetut jäsenmaksut päätyvät kampanjatoimintaan, Suomessa pohjoismaiseen kampanjatyöhön. ”Me ollaan pyritty budjetoimaan niin, että noin puolessa vuodessa alkaa mennä plussan puolelle. Toimimme jäsenmaksuvaroin ja yksityislahjoituksin. Yrityksistä tai julkisen sektorin toiminnasta riippumattomat tahot saavat tukea työtämme, muut eivät. Tilinpäätös löytyy netistä”, Ninni Kähkönen kertoo.

Jos siis on epävarma siitä, onko omista viisieuroisista mitään hyötyä, kannattaa ottaa rohkeasti selvää siitä, missä vaiheessa oma mukanaolo muuttuu järjestölle kannattavaksi.

Työ kadulla on välillä raskasta, etenkin sateisimpina tai kylmimpinä päivinä, kun ihmisiä ei niin kovasti ulkona liiku, mutta on se myös palkitsevaa. Saa olla mukana tekemässä hyvää. Amnestylle jokainen jäsen on tärkeä, sillä sitoutumattomuutensa säilyttämiseksi järjestö toimii vain jäsenmaksuvaroin ja yksityislahjoituksin.

Kadulla tapaa silloin tällöin myös mukavia ihmisiä, jotka ehkäisevät kyynistymistä ja antavat voimaa. Enemmän tässä on elossa kuin kotona näyttöpäätteen ääressä, ja ulkonakin tulee oltua. Plussaa ovat myös mukavat työkaverit, jotka pelkällä olemassaolollaan valavat uskoa paremmasta maailmasta. Myös järjestöstä kertominen on mukavaa, yllättävät harvat oikeastaan tietävät Amnestystä mitään nimeä enempää.

Kaikista niistä illoista huolimatta, jolloin sydän raskaana vannoin, että ”huomenna en mene sinne enää” ja kuitenkin menin, huomaan viimeisen työpäivän lähestyessä oloni olevan hyvin haikea. Niitä hyviä hetkiä oli kuitenkin paljon.

mihin kadulla kerätty raha menee?

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Sen toiminta perustuu YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Amnesty tutkii ja raportoi vakavista ihmisoikeusloukkauksista kaikissa maailman maissa ja kampanjoi näitä loukkauksia vastaan. Kaduilla hankitaan sekä jäseniä että lahjoittajia. Jäsenmaksut ja kuukausilahjoitukset menevät Suomen osaston kampanjointiin sekä järjestön kansainväliseen tutkimustyöhön. Suoraveloituksena maksettavan kuukausilahjoituksen minimisumma viisi euroa. www.amnesty.fi

Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö, jonka tavoitteena on ”varmistaa maapallon kyky varjella elämää kaikissa muodoissaan”. Greenpeace hankkii katukampanjoillaan sekä jäseniä että kuukausilahjoittajia. Rahat käytetään kampanjatoimintaan Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Suoraveloitettava minimisumma kolme euroa kuussa. www.greenpeace.fi

Kirkon ulkomaanapu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen avun kanava, joka toimii osana kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa. Kaduilla kerätään kuukausilahjoittajia. Varat menevät järjestön avustusprojekteihin eri puolille maailmaa kulloisenkin avuntarpeen mukaan. Suoraveloituslahjoituksissa ei kuukausittaista minimiä. www.evl.fi/kua

Pelastakaa lapset eli Pela on kansalaisjärjestö, joka pyrkii parantamaan koko lapsiväestön asemaa ja edistämään lapsen edun toteutumista YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Katukampanjoinnilla haetaan kuukausilahjoittajia, joiden lahjoitukset menevät järjestön lasten hätäapurahaston avustushankkeisiin kotimaassa ja ulkomailla. Ulkomaiset hankkeet ovat Save the Children -liikkeen avustushankkeita tällä hetkellä Irakissa, Etiopiassa, Malawissa ja Afganistanissa. Pela saa tukea myös Raha-automaattiyhdistykseltä sekä kuntien palvelutoiminnan tuotoista. www.pela.fi

Suomen Unicef on yksi YK:n lastenavun järjestön 37 kansallisesta komiteasta, jotka edustavat Unicefia teollisuusmaissa. Kansallisten yhdistysten varainhankinnasta 70 prosenttia tilitetään pääjärjestö Unicefille. Kaduilla värvätään Maailmanlapsilisä-kuukausilahjoittajia. Suoraveloituksena menevästä Maailmanlapsilisä- lahjoituksesta 80 prosenttia menee Unicefin pitkäkestoisempiin projekteihin ja 20 prosenttia hätäapuun. Avustuskohteita esimerkiksi tyttöjen koulutus Nepalissa ja Vietnamissa, lastensuojelu Kaliningradissa ja rokotukset Tsadissa. Minimisumma kuusi euroa kuussa. www.unicef.fi

Helsingin kaduilla varainhankintaa harjoittavien järjestöjen F2F-vastaaviin otettiin yhteyttä sähköpostitse. Meilitse vastasivat Amnesty, Kirkon ulkomaanapu, Pelastakaa lapset & Unicef. Greenpeacen edustajan kirjoittaja tapasi kasvotusten. WWF:ltä vastauksia ei kuulunut.

Laura Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu