Olin velkaa tai en

Jupu eli Johanna Tolonen on aloitteleva sarjakuvan tekijä, jonka esikoisalbumi on syntynyt vuosien saatossa kypsytellen.

Jupu eli Johanna Tolonen on aloitteleva sarjakuvan tekijä, jonka esikoisalbumi Jupu – Baarien nainen on syntynyt vuosien saatossa kypsytellen. Alun perin sarjakuvablogissa vuodesta 2006 lähtien ilmestynyt ja suosiota kerännyt Jupu taittui viimein koviin kansiin viime kesänä

Päähenkilö Jupu elelee nuoren naisen elämää, nuoren naisen ongelmia ironisoiden. Joskus on liikaa läskiä ja toisinaan myös muut ovat sitä mieltä. Arki on tylyjä kommentteja, härskejä sukulaismummoja, kavereita ja tuntemattomia vastaantulijoita. Sarjiksen tähtihetkiä ovat tosielämästä kärjistettynä kansien väliin päätyneet iskuyritykset, joiden vaivaantuneen tunnelman Tolonen onnistuu kuvaamaan aivan nappiin. Tunnistin itsenikin jo muutamasta väärin ymmärretystä baarikosijasta (olinkohan se minä sivulla 63?).

Suomalainen sarjakuva on loistanut progressiivisilla lähestymistavoillaan ja vienyt taiteenlajia todella pitkälle jo Kalervo Palsasta lähtien Kuti Kuti -kollektiiviin. Uusia ilmaisutyylejä ei Baarien nainen kuitenkaan tarjoa. Tolonen piirtää 3–4 kuvan strippejä, jotka juontavat Jupun juurista internetissä, missä strippi on hallitseva sarjakuvamuoto.

Kerronta on maanläheistä ja ohutta, mutta naiivi ja rehellinen nolous herättää sympatiaa ja hauskuttaa harvinaisen paljon. Jupua kuten muitakin strippisarjakuvia tulisi lukea säästellen. Ei Simpsonejakaan jaksa katsoa kymmentä jaksoa putkeen.

Johanna Tolonen: Jupu – Baarien nainen. Sammakko 2009. 97 s. 3 tähteä.

Henri Salonen

Kommentoi Facebookissa
Lasten Festarit 2018
Helsinki liikkuu