oikeutta, ei pommeja!

Sodanvastustaja Juhani Lohikoski ryhtyi yhteiskuntakriitikoksi saatuaan siivousfirmasta potkut lattialta löytyneen kananmunankuoren vuoksi.

Helsingin punainen nuorisopiiri löytyy pikkuporvarillisen kruununhakalaiskorttelin sisäpihan perältä. Pieni huomaamaton ovi ja betoniportaat johdattavat kellaritilaan, joka huokuu yhteiskuntakritiikkiä ja muutosvoimaa. Ensimmäiseksi katse osuu sodanvastaisiin plakaatteihin, joita on ovenpielessä valtava röykkiö. Muutakin mielenosoitusmateriaalia on esillä runsain määrin: lippuja, banderolleja ja flaijereita.

Tavarapaljouden keskellä nuhjuisella sohvalla istuu Juhani Lohikoski. Kolmikymppinen, palestiinahuiviin ja reisitaskuhousuihin sonnustautunut mies on ollut viime aikoina kiireinen. Hän on ravannut kokouksissa, antanut lausuntoja uutisvälineille ja huudattanut ihmisiä mielenosoituksissa.

Lohikosken kalenteria on täyttänyt sodanvastaisen toiminnan organisointi. Hän on ollut aktiivisesti mukana liikkeessä, joka on saanut Suomessa kymmenet tuhannet, maailmassa miljoonat ihmiset kaduille marssimaan Yhdysvaltojen Irakiin kohdistamaa hyökkäystä vastaan. Millainen mies rauhanbanderollin alta paljastuu?

Lohikosken yhteiskunnallinen vaikuttaminen heräsi kymppiluokalla, kun hän ryhtyi kavereidensa kanssa tekemään metalli- ja punkaiheista pienlehteä. ”Ensimmäinen poliittinen kirjoitukseni kertoi siitä, miten sain potkut siivousfirmasta lattialta löytyneen kananmunankuoren vuoksi.”

Punkmusiikin kautta nuorukaiselle tuli tutuksi myös anarkismi. ”Kai sitä tuli vanhemmaksi ja alkoi kelailemaan enemmän”, Lohikoski muistelee.

90-luvun puolivälissä Lohikoski löysi Antifan, joka nousi vastustamaan Suomessakin voimistunutta rasismia. ”Mukaan tuli paljon väkeä. Mitään tiettyä poliittista suuntaa ei ollut, mukana oli anarkisteja, vasemmistolaisia…”, Lohikoski luettelee. Järjestö kuitenkin kuihtui parissa vuodessa, kun toimintatavoista ei syntynyt yhteisymmärrystä, ja kasvava eläinoikeusliike imaisi monet aktiivit mukaansa.

Kellarihuoneessa vasemmistolaisuus on voimakkaasti esillä. Leniniä löytyy nurkasta pari hyllyllistä, ja julisteissa vastustetaan kapitalismia. Seiniltä löytyy kumouksellisuutta usealla kielellä. Socialist Worker -lehdet julistavat vallankumousta. ”F*ck imperialismen”, toitottaa länsinaapurista peräisin oleva tarra.

Lohikoski on jo vuosien ajan ollut Sosialistiliiton keulahahmo. Sosialistiliitto erkani 90-luvun puolivälin jälkeen Suomen demokraattisesta nuorisoliitosta. ”Nuorisoliitosta oltiin tekemässä vasemmistoliiton nuorisojärjestöä. Emme halunneet mennä mukaan – halusimme kritisoida vasemmistoliiton hallituspolitiikkaa”, Lohikoski kertaa.

”Päätimme suuntautua aktiiviseen toimintaan. Kokousten tarkoituksena on organisoida toimintaa – ei hehkuttaa miten vallankumouksellisia me olemme”, Lohikoski heittää moittien monia muita poliittisia järjestöjä ”keskustelupiireiksi”.

Aktiivisuus on Sosialistiliitossa periaatteena niin voimakas, että kaikilta jäseniltä edellytetään toimintaan osallistumista. ”Emme halua kannattajajäseniä”, Lohikoski kärjistää.

Jäseniä Sosialistiliitossa on noin 150. He levittävät aatetta esimerkiksi myymällä liiton kuukausittain julkaisemaa Murros-lehteä kouluissaan ja työpaikoillaan. ”Yritämme oikeasti muuttaa maailman ja uskomme, että muutos lähtee ruohonjuuritasolta. Siksi edellytämme, että kaikki toimivat.”

Poliittisten järjestöjen valtavirrasta poiketen Sosialistiliiton toiminta keskittyy ruohonjuuritasolle. Lobbaamisen ja seminaarien sijasta järjestön aktiivit julkaisevat lehteä ja järjestävät mielenosoituksia. ”Parlamentarismi ei ole koskaan kiinnostanut minua”, Lohikoski vahvistaa.

Ei puoluepolitiikka kansalaisaktiiville kuitenkaan aivan vierasta ole. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Lohikoski keräsi Suo-men kommunistisen puolueen sitoutumattomana ehdokkaana pääkaupungista runsaat 200 ääntä. ”Tavoitteena oli herättää keskustelua”, hän perustelee.

Ehdokkuus oli harkinnassa myös tänä keväänä, mutta sodanvastainen toiminta vei tällä kertaa voiton.

Sosialistiliiton ohella Lohikoski toimii myös Attacissa. Hän on tällä hetkellä yksi kansainvälistä valuuttakeinottelua kritisoivan järjestön Suomen osaston kolmesta puheenjohtajasta. Hallituspuolueiden poliitikkojakin riveihinsä houkuttanut järjestö poikkeaa melkoisesti Sosialistiliitosta.

”Jos ja kun halutaan kaataa kapitalismi, täytyy olla mukana siellä, missä ihmiset ovat”, Lohikoski perustelee osallistumistaan Attacin toimintaan. Lohikosken mukaan Attac on onnistunut aktivoimaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet kansalaistoimintaan.

”Attac on hyvä esimerkki joukkoliikkeestä, joka sanoo, että toisenlainen maailma on mahdollinen, vaikka poliitikot ovat Neuvostoliiton romahdettua julistaneet uusliberalismin ainoaksi tieksi.”

Ihmeitä Lohikoski ei Attacilta odota: ”Uutuudenviehätys on kadonnut, enkä näe Attacilla tulevaisuutta suurena järjestönä.” Hän uskoo kuitenkin, että järjestöllä on vaikutusvaltaa talouteen liittyvissä asioissa, kuten palvelujen yksityistämiseen tähtäävän Gats-sopimuksen vastustamisessa.

Aivan täysipäiväinen aktivisti Lohikoski ei ole. Haastattelupäivänäkin hän on mennyt seitsemäksi töihin rakennustyömaalle, vaikka edellisiltana banderollitalkoot venyivät pikkutunneille. Väsymys ei yhteiskuntakriitikkoa silti tunnu painavan – puhetta riittää niin paljon, ettei toimittajan kynä tahdo pysyä tahdissa mukana.

Lohikosken mukaan työ auttaa säilyttämään kosketuksen todellisuuteen. ”Työpaikalla keskustellessa katoaa romantiikka. Ei vallankumousta saada aikaan sormea napsauttamalla, vaan se edellyttää pitkää työtä. Pitää jaksaa selittää työkavereille, miksi äärioikeistolaisia ei pidä äänestää.” Irakin sodan suhteen yhteinen sävel on sentään löytynyt, mutta duunarit eivät usko sodanvastustuksen vaikutusmahdollisuuksiin, Lohikoski pahoittelee.

Työ on johdattanut Lohikosken sosialismin juurille, ammattiyhdistysliikkeeseen. Hän oli mukana perustamassa Jäsendemokratiaa Rakennusliittoon -ryhmää, joka vastustaa liiton hallituspaikkojen jyvittämistä sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliittolaisten kesken. Ryhmä sai ammattiliiton edellisissä vaaleissa 12 prosenttia äänistä – lähes yhtä paljon kuin demarit.

”Ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin se, että työläiset yhdessä kamppailevat oikeuksistaan”, Lohikoski julistaa. Ay-liikkeen radikalisointi on kuitenkin vasta alussa. ”Englannissa seitsemän ammattiliittoa tukee sodanvastaista liikettä ja vaatii hallitukselta suvaitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa. Siihen on Suomessa vielä pitkä matka.”

Toimintaa siis riittää, mutta mikä on tavoite? ”Haluan rakentaa maailmaa, jossa kaikki voivat päättää omasta elämästään ja elää ihmisarvoista elämää”, Lohikoski kiteyttää. Lohikoski paheksuu voimakkaasti voitontavoittelua, jonka hän näkee nyky-yhteiskunnan perustana.

Usko muutokseen on Lohikoskella luja. ”Yhteiskunnallinen tilanne voi muuttua. Kymmenen vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut, että 2000-luvun alussa miljoonat ihmiset osoittavat mieltä. On jopa väitetty, että nyt on vallankumouksellisempi tilanne, kuin Venäjällä vuonna 1917”, Lohikoski visioi.

Lohikosken puhelin pärähtää soimaan. ”Plakaattipohjia, niittejä, teippiä”, hän luettelee rautakaupassa banderollitarpeita ostavalle kaverilleen. Illalla maalataan taas rauhaa puolustavia kylttejä ja kankaita.

Lohikoski yhdistää sodan-vastaisen liikkeen Seattlesta vuonna 1999 nousseeseen globalisaatiokritiikkiin. ”Sota liittyy talouden globalisaatioon. Sodassa on kyse geopolitiikasta ja luonnonvarojen kontrolloinnista – se on äärimmäinen keino taloudellisessa kilpailussa.”

Suomen sodanvastainen liike sai Lohikosken mukaan alkunsa syyskuussa, jolloin päätettiin ryhtyä kokoamaan mahdollisimman laajapohjaista liikettä vastustamaan Yhdysvaltojen valmistelemaa sotaa. Aloitteentekijöinä olivat Sosialistiliiton ohella muiden muassa Vasemmistonuoret, Maan ystävät ja Suomen Rauhanpuolustajat. Nyt mukana on yli 50 järjestöä ja yhteisöä Greenpeacesta evankelis- luterilaiseen kirkkoon.

Liikkeen laajapohjaisuuden syy löytyy selkeästä teemasta. ”Olemme koko ajan keskittyneet nimenomaan sodan vastustamiseen. Mieluummin yhdistytään sotaa vastaan ja argumentoidaan sitten erikseen siitä, miten pitäisi toimia”, Lohikoski selvittää.

Lohikoski on iloinen sodanvastaisen mielipiteen voimistumisesta. ”Helmikuussa 20 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa osoitti mieltä. Emme ehkä voi kääntää Bushin päätä, mutta voimme painostaa oman maamme johtoa irtisanoutumaan sodasta ja kannustaa yhdysvaltalaisia vastustamaan presidenttinsä sotapolitiikkaa. Liike luo toivoa!”

Sodanvastustajien haasteena Lohikoski näkee siirtymisen mielenosoituksista suoraan toimintaan. ”Voisimme pysäyttää asekuljetukset, järjestää lakkoja, vallata katuja ja pysäyttää koko maailman protestiksi sodalle”, Lohikoski hehkuttaa. ”Sotaa ei voi pysäyttää kukaan muu kuin me!”

Sota alkaa haastattelua seuraavana yönä. Aamulla uutiset ja iltapäivälehtien lööpit ovat täynnä ohjusiskuja, ilmapommituksia ja merijalkaväen sotilaita. Illalla Helsingissä nähdään jo yli 7 000 ihmisen mielenilmaus, joka marssii keskustasta Kaivopuistoon.

Suurimman osan protestoijista poistuttua kotejaan kohti kaikuvat Yhdysvaltojen suurlähe-tystön tuntumasta vielä rytmikkäät iskulauseet. Sieltä löytyy myös Juhani Lohikoski. ”Helsinki”, hän huutaa mikrofoniin. ”Sotaa vastaan”, vastaa väkijoukko. Lohikoski kertoo, että Italiassa on järjestetty sodanvastainen yleislakko ja Britanniassa lapset ovat marssineet ulos kouluistaan vastalauseena kotimaansa osallistumisesta sotaan.

Pari päivää myöhemmin Lohikosken ääni kaikuu jälleen. Hänen iskulauseitaan toistaa koko Aleksanterinkadun täyttävä väkijoukko. Nyt mielenosoittajia on varmaan lähes 40 000. Se on yksi suurimmista mielenosoituksista koko Suomen historiassa.

Ajankohtaista asiaa sodanvastaisesta toiminnasta löytyy nettisivuilta www.eiiskuairakiin.org.

Sampsa Oinaala

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu