Kirjoittanut jukka vuorio

Nuorten miesten maailma

Lukuaika: 2 minuuttia

Nuorten miesten maailma

Poliittinen pentu: Kävimme pari kertaa yhdessä baarissa, isä ja poika, ja kummallakin silmä mustana tappelusta. Koimme jonkinlaista suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, varsinkin jos ei ole suomalainen mies joka on nuoruudessaan tapellut.

Viimeisimmän kerran olen ollut varsinaisessa nyrkkitappelussa 21-vuotiaana, jolloin ajauduin silloisen saman ikäisen kämppikseni kanssa aamuöiseen viinan kostuttamaan sanaharkkaan. Sanaharkan päätteeksi hän iski minua nyrkillä nenään. Siitä puhkesi sitten täysimittainen tappelu, johon tarvittiin useita kavereita väliin erottamaan meidät. Lähdin sen jälkeen viikon lomalle isäni luo, ja hänelläkin oli musta silmä, baaritappelusta hankittu. Kävimme pari kertaa yhdessä baarissa, isä ja poika, ja kummallakin silmä mustana tappelusta. Koimme jonkinlaista suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, varsinkin jos ei ole suomalainen mies joka on nuoruudessaan tapellut.

Meillä Salossa 1990-luvulla oli nuorison meininki kuumaa ja kyyti kylmää. En usko, että vanhemmilla oli mitään käsitystä siitä minkälaista teini-ikäisten poikiensa elämä silloin oli. 15–16-vuotiaina monet pojat ovat jo fyysisesti lähes aikuisia miehiä. Sen ikäiset pojat ainakin meillä vetivät toisiaan melko surutta turpiin. Harvoin ne yhteenotot olivat tasapuolisia, vaan useimmiten toista vietiin kuin litran mittaa. Harvinaista kuitenkin oli, että tapauksista olisi kerrottu vanhemmille tai opettajille saati poliisille, vaikka talkoot täyttivätkin helposti pahoinpitelyn kriteerit ja tekijät olivat jo rikosoikeudellisessa vastuussa ikänsä puolesta.

Kun aloitin yläasteen, minua kiusattiin homoepäilyn ja väärän musiikkimaun takia. Kiusaamista, johon kuului verbaalisen alistamisen lisäksi tönimistä ja satunnaista lyömistä, jatkui muutaman viikon. Kerran pompottelin yksinäni koripalloa, kun eräs kiusaajista tuli metrin päähän ilkkumaan. Heitin tyyppiä koripallolla naamatauluun niin lujaa kuin jaksoin ja siitä seurasi pitkähkö potkunyrkkeilyottelu, jossa olin enemmän ottavana kuin antavana osapuolena. Episodi kuitenkin lopetti kiusaamisen tyystin, joten kyllä kannatti.

Mielestäni mielenkiintoisin urheilulaji on aina ollut jääkiekko, suureksi osaksi sen takia, että lätkässä silloin tällöin heitetään hanskat jäähän ja aletaan takoa toista kupoliin. Usein tapana on, että tappelijat riisuvat itse kypäränsä ennen lyömisen aloittamista.

Jääkiekko on Suomen suosituin laji, ja ammatikseen lätkää pelaavat ovat 18–35-vuotiaita miehiä. Naisten jääkiekossa ei tapella.

Jääkiekon SM-liiga alkaa 11.9.

Jukka Vuorio