Nuoret & rahattomat velkakierteessä

Pikavippibisnes on automatisoitua riistokapitalismia, jonka riskit kantaa köyhin.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa myönnetään lähes 4 000 pikavippiä päivässä. Viime vuoden loka-joulukuussa pikavippejä myönnettiin yhteensä lähes 90 miljoonaa euroa eli noin miljoona euroa päivässä. Samaan aikaan käräjäoikeudet ruuhkautuvat velkariidoista. Niiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2005, jolloin pikavippiyritykset tulivat Suomen markkinoille. Nyt käsiteltävinä on yli 300 000 velka-asiaa.

Maksuhäiriöiden määrä kasvoi viime vuonna selvästi. Suomen Asiakastiedon mukaan alle 30-vuotiaiden velkomustuomioiden määrä on kasvanut tänä vuonna 32 prosentilla. Sama ikäryhmä ottaa eniten pikavippejä.

Kaikki nuorten velkaantuminen ei johdu huonoista taloustaidoista. Nuorilla on pätkä- ja silpputöitä ja pienet tulot, joten pankit eivät anna heille lainaa. Kun tulotaso vaihtelee, vuokrasta ja muista laskuista ei ehkä selviä ilman vippejä. Mikäli tilanne ei paranekaan, voi syntyä kierre, jossa entisiä pikalainoja maksetaan ottamalla lisää vippejä muualta.

Seuraukset voivat olla pahat. Luottotietojen menettäminen estää vuokrasopimuksen tai pankkilainan saamisen ja voi lopulta johtaa syrjäytymiseen opinnoista ja työelämästä.

Pikavippibisnes tuottaa jopa 80–90 prosentin liikevoittoja. Firman perustaminen ei vaadi suurta pääomaa. Toiminta on postmodernia riistokapitalismia, joka hoituu automatisoidusti lähes ilman työntekijöitä, ja riistettävinä ovat heikoimmassa asemassa olevat. Lopulliset kulut koituvat veronmaksajille oikeudenkäyntien, toimeentulotukien ja syrjäytymisen aiheuttamien kustannusten muodossa.

Uusi ilmiö ovat vertaislainapalvelut, joita ei valvo mikään viranomainen. Suomessa toimii vasta kaksi vertaislainayritystä, Fixura ja Lainaaja.fi. Fixuran välittämistä lainoista 25 prosenttia eli joka neljäs on päätynyt perintään.

Myös lainojen perintä on tuottavaa bisnestä. Kuluttajaviraston mukaan firmat keräävät rahaa esimerkiksi antamalla velallisen siirtää eräpäivää maksullisella tekstiviestillä. Velallisen kulut kasvatetaan nopeasti perintälain sallimiin enimmäismääriin.

Kuluttaja-asiamies ilmoitti äskettäin vievänsä markkinaoikeuteen pikavippiyhtiöiden saatavia perivän WestStarin. Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään yhtiön toimintatavan ja tehostamaan kieltoa 50 000 euron uhkasakolla. Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa pikavipeille 36–50 prosentin korkokattoa, ja vippien tilaaminen lisämaksullisella tekstarilla halutaan kieltää kokonaan.

Aikaisemmat toimenpiteet pikavippibisneksen hillitsemiseksi ovat olleet riittämättömiä. Saa nähdä, kuinka käy nyt.

_______________

Jättiläispajatson anatomia

Pikavippi.fi, ostosraha.fi, everyday.fi sekä tuottoa.fi ovat kaikki osa OPR-Vakuus-nimistä vuonna 2005 perustettua yhtiötä, jonka alkuperäinen osakepääoma oli suuruudeltaan 15 000 euroa. Kauppalehden menestyjäyritys 2011 on ollut tuottava: vuonna 2011 se teki liikevoittoa 11,6 miljoonaa euroa, ja taseen loppusumma oli 22,8 miljoonaa euroa.

Yrityksellä on 16 työntekijää.

Yhtiön avainhenkilöiden tausta on mielenkiintoinen. Timo Jouhki, yksi yrityksen kolmesta perustajajäsenestä, tuomittiin sisäpiiritiedon väärinkäytöstä Suomen taloushistorian toistaiseksi suurimpiin sakkoihin vuonna 2006. Seuraavana vuonna eräs yhtiön osaomistajista tuomittiin törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

OPR-Vakuus mainostaa kumppanuusmarkkinointinsa ansiosta tehokkaasti: mukana ovat ainakin EuroAds, TradeDoubler ja Trade-Tracker.

Yhtiön uusin aluevaltaus on tuottoa.fi, jonka kautta yritys myy omia B-sarjan osakkeitaan suomalaisille yksityissijoittajille. Minimisijoitus on tuhat euroa, jolle luvataan sijoituksen kestosta riippuen 4–8 prosentin verovapaa tuotto ilman avaus- tai hallinnointikuluja.

Yritys on listautumaton, mikä tarkoittaa, että sijoituksen tuotto on lain mukaan verovapaata, mikäli sijoittajan kaikista listaamattomista yhtiöistä saama osinkotulo on enintään 90 000 euroa. Yksityishenkilöiden sijoituksilla OPR rahoittaa kuluttajaluottoliiketoimintaansa.

Sijoittajien houkuttelu on onnistunut: tähän mennessä rahaa on kertynyt yli neljä miljoonaa euroa. Keskimääräinen sijoitus on noin 17 000 euroa.

OPR-Vakuus pystyy lupaamaan ahneille piensijoittajille pankkeja ja epävarmaa pörssiä paremmat tuotot siksi, että tienaa toiminnallaan vielä paljon enemmän. Pelkät korot pikavipeistä ovat yli 20 prosenttia. Mikäli kuluttajalla on maksuvaikeuksia, pikavipin vuositason korot nousevat tähtitieteelliselle tasolle, jopa yli tuhanteen prosenttiin.

Eija Pohjansaari

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu