Nimi on valtaa

Miksi naiset eivät käytä heille myönnettyä oikeutta pitää oman sukunimensä?

Vuonna 2007 uusista aviopareista peräti 78,1 prosenttia valitsi miehen nimen, vaikka vuonna 1985 voimaan tullut laki antaisi naisille oikeuden pitää oman nimensä.

Nimi on yksilöllinen valinta. Miten on mahdollista, että 80 prosenttia naisista tekee vapaaehtoisesti saman yksilöllisen valinnan?

”Valinta ei ole aidosti vapaa”, aatehistorioitsija Minna Uimonen lausahtaa. ”Nykyään ihmiset eivät enää koe, että se olisi tasa-arvovalinta, koska laki ei enää rajoita heidän kansalaisoikeuksiaan.”

”Me elämme järjestelmän sisällä. Useimmat miehet ja naiset eivät kuitenkaan ole tietoisia siitä, mitä he ovat sisäistäneet”, toteaa taas kielentutkija Mila Engelberg.

Hän opettaa yliopistolla kielitiedettä ja naistutkimusta ja kohtaa toisinaan nuoria miehiä ja naisiakin, jotka julistavat että heillä ei ole seksistisiä ajatuksia.

”Maapallolla tuskin on montaakaan ihmistä joka ei ajattelisi seksistisesti. Ihmiset on sosiaalistettu mieheksi ja naiseksi, ihmiseksi ja naisihmiseksi”, Engelberg toteaa kuivasti.

Tässä vaiheessa monen niskakarvat nousevat pystyyn. Uimonen myöntää, että jos sukunimivalinnan nostaa esiin feministisenä tai tasa-arvoon liittyvänä kysymyksenä, se leimataan helposti vouhotukseksi.

20 vuoden aikana sukunimensä säilyttäneiden naisten määrä on noussut vain 15 prosenttia. Kymmenen viime vuoden aikana on syntynyt soppa, jossa on vähän uutta, vähän lainattua ja aika paljon tummansinisiä asenteita.

”Marginaalisemmat virtaukset, kuten seksuaalivähemmistöt, ovat saaneet enemmän näkyvyyttä ja kuvitellaan, että kaikki on nyt ookoo. Tosiasiassa uustraditionalismi on muotia”, Uimonen toteaa.

Häämessujen ja häätrendin kylkiäisenä sisään ui sukupuoli-ideologia.

”Mahtihäät tarjoavat kicksejä ja iloa, mutta niillä myös rakennetaan kiinnekohtia ja pysyviä ankkureita elämään. Yhteinen sukunimi kuuluu olennaisena osana tähän konseptiin. Sen voi nähdä reaktiona lamanjälkeiseen turvattomuuteen ja pysyvyyden puutteeseen.”

Uuskonservatiivisuudella on vahva yhteiskunnan tuki. Yksinhuoltajien aseman kurjistuminen ja päivähoitopaikkojen saamisen hankaluus ovat signaaleja päättäjien asenteista. Pätkätyöt sekä vuorottelu- ja hoitovapaat kannustavat naisia jäämään kotiin.

”Vastakysymys on, että eivätkö naiset saa jäädä kotiin jos he haluavat. Tätä voisi verrata sukunimipolitiikkaan. Naisilla on oikeus valita. Kummassakin kysymyksessä valinnan vapaus on näennäinen.”

Mila Engelberg muistelee huvittuneena reilut kaksikymmentä vuotta sitten käytyä debattia lakimuutoksesta.

”Muistan, että yhtenä argumenttina käytettiin sitä, että jos nainen rakastaa sitä miestä, niin miksi hän ei sitten ottaisi miehen sukunimeä. Tietenkin tämän kysymyksen voisi kääntää myös toisinpäin.”

Lehdistössä marssitettiin etulinjaan kirkonmiehiä, ja kauhistuneiden kolumnistien kynät suhisivat. Pelättiin, että lakimuutoksen seurauksena perheinstituutio romahtaa.

”On paljon ilmiöitä, joita perustellaan historialla. Tosiasiassa perinne ei oikeuta yhtään mitään. Samalla tavallahan joissakin kulttureissa perustellaan vaikkapa kunniamurhia”, Engelberg huomauttaa.

Monet miehet eivät tule edes ajatelleeksi, että yhteinen nimi olisi alun perin vaimon. Poikkeuksiakin on, sillä 1,5 prosenttia miehistä ottaa vaimonsa nimen. Määrä ei ole juuri muuttunut vuosituhannen vaihteen jälkeen.

”Miehellä sukunimi, sen tuoma minuus ja pysyvyys liittyvät arvokkuuteen ja nimestä luopuminen tossun alla olemiseen. Naista minuuden vaihdos ei halvenna. Naisella oman minän rajat eivät ole sosiaalisena identiteettinä tiukkoja, eikä heitä myöskään kannusteta pitämään niistä kiinni”, Uimonen pohtii.

Naimisiin.infon keskustelupalstalla hätääntynyt mies kysyy: ”Otan naisen nimen – olenko tossun alla?”

Useissa vastauksissa miestä kehutaan oikein miehekkääksi, mutta häntä varoitetaan, että ensimmäiset kaksi kuukautta kannattaa kovettaa nahkansa. On myös kertomuksia suunniltaan menneistä isäukoista ja perhesiteiden katkeamisista.

Traditio ei ole Suomessa satoja vuosia vanha. Vasta vuonna 1930 tuli voimaan laki, joka määräsi aviomiehen sukunimen vaimolle pakolliseksi. Suomessa oli käynnissä patrioottinen projekti, jolla haluttiin vahvistaa Suomen identiteettiä valtiona. Naiset siirrettiin tässä projektissa sivurooliin. Laki pysyi voimassa 55 vuotta.

Painostus ei välttämättä tule ylhäältä ja muserra ihmisiä, vaan se näkyy pienissä toiminnoissa. Minna Uimonen muistaa, kuinka lapsena kuuli mummoltaan, että suku jatkuu Minnan veljen kautta. ”Pidin sitä loukkavana, mutta mitä siihen voi sanoa?”

”Miesten hegemoniaa puolustavat naiset eivät ole nyrkin ja hellan välissä. Mikrotason toimijat voivat hyvinkin monin eri tavoin ylläpitää valtarakenteita.”

Miestä ei pidetä itsekkäänä, jos hän haluaa pitää oman sukunimensä tai jopa siirtää sen lapsilleen. Miehen nimen siirto yhteisille lapsille on hyväksyttyä sosiaalista merkkausta.

”Jos taas nainen alkaa herätellä parisuhteessaan keskustelua oman nimensä säilyttämisestä, ei ratkaisu määrity itsestään selvänä, vaan hän joutuu pohtimaan syitä siihen.”

Nainen joutuu pohtimaan, onko hän ehkä feministi, itsekäs tai turhamainen. Uimonen kuittaa perusteettomana viisasteluna usein sukunimikeskustelussa käytetyn vasta-argumentin, että onhan naisen ”omakin” sukunimi miehen eli isän nimi.

”Sulhasenkin sukunimi on yleensä hänen isänsä nimi. Sukunimikäytäntö voi muuttua ainoastaan, jos naiset säilyttävät oman nimensä avioituessaan. Onhan nykyäänkin aikuisia, joilla on eri syistä äitinsä sukunimi.”

Perusasetelman muuttamiseksi Uimonen ehdottaa, että asiasta voisi keskustella kouluissa, esimerkiksi yhteiskuntaopin tunnilla, ja käydä läpi erilaisia vaihtoehtoja.

Mila Engelberg kehottaa ajatuskokeisiin. Miltä kuulostaisi lause: ”eduskunnan puhenainen Sauli Niinistö paukutti nuijalla pöytään”?

Jotain kehitystä tapahtuu. Engelberg sai kollegansa Kaisa Karppisen kanssa läpi aloitteen, jonka seurauksena suomen kielen lautakunta päätti syksyllä 2007 suosittaa siirtymistä sukupuolen suhteen neutraaleihin virkanimikkeisiin ja tasapuolisiin ilmauksiin.

_______________

Sukunimivalinnat vuonna 2007

Puolisoilla yhteisenä miehen nimi 78,1 %

•puolisoilla pelkästään miehen nimi 70,9 %

•naisella kaksoisnimi 7,2 %

Puolisoilla yhteisenä naisen sukunimi 1,5 %

•puolisoilla pelkästään naisen nimi 1,3 %

•miehellä kaksoisnimi 0,1 %

Puolisot säilyttäneet sukunimensä 20,4 %

muut tapaukset 0,0 %

YHTEENSÄ 100 %

vihkimisilmoituksia yhteensä 33 696

Lähde: Väestörekisteri

Lue perheiden sukunimivalintoja: täältä!

Lue lehdestä myös Aiju Salmisen sarjakuva s. 17 ja Otto Bruunin kolumni s. 38.

Susanna Kuparinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu