nappeja syysmasennukseen

Nykyisen diagnoosijärjestelmän mukaan ihminen on masentunut, jos hän on kahden viikon aikana ollut puolet ajasta depressiivinen.

Masennuslääkkeiden myynti Suomessa on kasvanut kahdessa vuodessa lähes kolmanneksella. Viime vuoden lääketilastossa kaksi kaikkein eniten ostettua lääkettä olivat kolesterolilääkkeitä, mutta kolmoseksi kiilasi masennuslääke Cipramil.

Onko masentuneisuus sitten lisääntynyt Suomessa? Oululainen apulaisylilääkäri Pekka Laine uskoo, ettei ole. ”Nyt masennusta osataan hoitaa lääkkeillä, ja se osataan tunnistaa.” Nykyisen diagnoosijärjestelmän mukaan ihminen on masentunut, jos hän on kahden viikon aikana ollut puolet ajasta depressiivinen.

Aiemmin masennuslääkkeillä oli niin paljon sivuvaikutuksia, ettei masennuksen hoitaminen niillä ollut helppoa eikä turvallista. Masennuksen kaltaisia psyykkisiä häiriöitä hoidettiin usein riippuvuutta aiheuttavilla bentsodiatsepiineilla eli ”pameilla”.

Nykyiset masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. ”Parhaimmillaan ne ovat itsenäinen tapa käydä läpi omaa psykoterapiaa laitoshoidon ulkopuolella. Masennuslääkkeet tehoavat noin 60 prosentilla niiden käyttäjistä”, sanoo Pekka Laine.

”Mutta pahimmillaan lääkkeet vain pitkittävät ongelmia, kuten esimerkiksi alkoholistien kohdalla, joiden krapulamorkkiksia ne helpottavat, ja juominen jatkuu.”

Lääketeollisuus on myös suurta bisnestä, jolla on vaikutuksensa sekä potilaan että valtion kukkarolle. Masennuslääkkeitä myytiin viime vuonna noin sadan miljoonan euron edestä, ja niistä maksettiin Kela-korvauksia vajaalle 300 000 suomalaiselle yhteensä yli 40 miljoonaa euroa. Tässä Suomen myydyimpien masennuslääkkeiden top ten -lista.

Cipramil Yleisin masennukseen määrättävä peruspilleri, jota käyttää säännöllisesti noin sata tuhatta suomalaista. Sen vaikuttava aine on sitalopraami, jonka vaikutus perustuu yhden aivojen välittäjäaineen, serotoniinin, tason kohottamiseen. Cipramil auttaa paniikkihäiriöissä ja julkisten paikkojen pelkotiloissa. Sitä käytetään myös estämään masennuksen palautumista tai uusiutumista. Tanskalaisen lääkeyhtiön Lundbeckin valmistama Cipramil on selvästi kallein tämän listan lääkkeistä, ja sitä myytiin viime vuonna 22 miljoonan euron edestä. Lundbeck onkin yksi nopeimmin kasvavista lääkefirmoista Suomessa.

Remeron Keskimääräistä tehokkaampi masennuslääke, jota määrätään usein esimerkiksi pitkällisen alkoholinkäytön aiheuttamaan unettomuuteen. Sillä on väsyttävä vaikutus, ja se saattaa myös lihottaa. Remeron on Cipramilin ohella kalleimpia tämän listan lääkkeistä. Sitä myytiin viime vuonna noin kymmenen miljoonan euron edestä, käyttäjiä on Suomessa noin 35 000. Remeronin vaikuttava aine on mirtatsapiini, joka nostaa kahden eri välittäjäaineen, noradrenaliinin ja serotoniinin, tasoa. Valmistaja hollantilaisen monialayrityksen Akzo Nobelin omistama Organon.

Zoloft Muuten samantyyppinen kuin Cipramil, mutta Zoloftilla on enemmän piristäviä vaikutuksia, sillä se vaikuttaa lievästi myös välittäjäaine dopamiinin tasoon. Vaikuttava aine sertraliini. Käyttäjiä Suomessa noin 20 000. Zoloftia valmistaa yhdysvaltalainen Pfizer, joka oli Bushin vaalikampanjan suurimpia tukijoita.

Triptyl Suomalaisen Orionin valmistama vanha ja halpa lääke. Sen vaikuttava aine amitriptyliini vaikuttaa sekä serotoniiniin että noradrenaliiniin. Triptyliä ei enää juuri käytetä masennuslääkkeenä, vaan pieninä annoksina hermostoperäisen kivun lievitykseen tai pehmytkudossairauteen, fibromyalgiaan. Isoina annoksina voi olla myrkyllinen. Vaikuttaa myös asetyylikoliiniin, josta seuraa paljon sivuvaikutuksia, kuten näköhäiriöitä, ummetusta ja suun kuivumista. Väsyttävämpi kuin muut, joten käytetään myös unilääkkeenä.

Efexor Yhdysvaltalaisen Wyethin valmistama kolmikanavainen lääke, jonka vaikuttava aine on venlafaksiini. Pienellä annoksella se vaikuttaa serotoniiniin, keskikokoisella noradrenaliiniin, suurella dopamiiniin. Tehokkain ja nopein tämän listan lääkkeistä, määrätään usein silloin kun mikään muu lääke ei ole auttanut masennuksen oireisiin.

Seroxat Peruslääke perusmasennukseen tai paniikkihäiriön lievittämiseen. Sen vaikuttava aine on paroksetiini, joka kohottaa serotoniini- sekä hieman myös noradrenaliinitasoa. Sivuvaikutuksena suun kuivuminen. Valmistaja brittiläis-yhdysvaltalainen GlaxoSmithKline, joka Pfi zerin ohella kuului Bushin tukikampanjan kymmenen kärkeen. Doxal Samankaltainen kuin Triptyl. Käytetään vaikean masennuksen hoitoon, erityisesti kun siihen liittyy tuskaisuutta, pelkoja ja jännitystä. Käytetään myös unilääkkeenä, jos univaikeudet liittyvät masentuneisuuteen. Vaikuttava aine doksepiini. Suurina annoksina myös myrkyllinen. Valmistaja Orion.

Sepram Suomalaisen Tamron uudempi versio Cipramilista, sama vaikuttava aine.

Seronil Orionin valmistama onnellisuuspilleri Prozacin kopio. Käytetään usein masennukseen liittyvän sairaalloisen ylensyömisen ja erilaisten pakkomielteiden hoitoon. Vaikuttava aine fluoksetiini.

Lito Maanisdepressiivisyyden hoitoon käytettävä vanha lääke, jonka vaikuttava aine on alkuaine litium. Ei kuulu puhtaasti masennuslääkkeiden joukkoon, mutta auttaa depressiivisyyteen. Valmistaja Orion.

”Mulla todettiin vakava depressio kolme vuotta sitten. Elämänhalu ja elämänhallinta oli aivan hukassa. Olin pari kuukautta

sairaalassa, ja siellä mulle kokeiltiin erilaisia masennuslääkkeitä.

Mulla testattiin kolmea tai neljää lääkettä ennen kuin löydettiin sopiva. Jonkun lääkkeen kanssa ei nukkunut, jonkun kanssa halusi vaan syödä, koko ajan heikotti, hikoilutti ja vapisutti. Sairaalahoidon jälkeen söin lääkkeitä reilun vuoden ajan ja kävin terapiassa. Onneksi jaksoin itse sen verran taistella, että pääsin terapiaan ja sain sen jatkumaan pidempään.”

”Nyt syön taas lääkkeitä, koska mun masennuksella on taipumusta uusiutua. Ensin sain Citalopramia, joka kuuluu näihin halvempiin lääkkeisiin. Sen kanssa en pystynyt nukkumaan ollenkaan, ja terapeutti totesi, ettei sekään ole hyvä, että ajaudun unettomuuden myötä psykoosiin. Sitten sain Cipramilia, josta mulle ei oo tullu sivuvaikutuksia.”

”Mä oon joutunu hyväksymään sen, että tarvitsen ajoittain masennuslääkkeitä. Oon kuitenkin sitä mieltä, että masennusta ei saa hoitaa pelkästään lääkkeillä. Monen kohdalla masennusta voisi helpottaa vaikka fysioterapialla ja sillä, että on ihmisten ympäröimänä ja saa tukea itselleen. Tää yhteiskunta ei tue ihmistä tässä kohtaa ollenkaan.”

”Välillä myös mietityttää, että kun on vielä nuori nainen ja joskus ehkä tulee raskaaksi, niin mitä nää lääkkeet on voinu aiheuttaa mun elimistöön. Onko kaikkea pystytty sittenkään tutkimaan niin tarkkaan?

Nainen, 30 vuotta

”Opiskeluaikana mä masennuin. Opinnot ei edistyny, ja oli hemmetin paha olo kaikesta. Otin yhteyttä opiskelijoiden terveydenhuoltoon, koska ajattelin, että jonkintyyppisestä terapiasta olis voinu olla mulle apua. Terveydenhoitajatäti kuunteli mun vuodatusta ja totesi: ’Kuule, on olemassa sellasia tosi kivoja uusia masennuslääkkeitä, ne vois olla sun juttu!’ Terapiaa en saanut, enkä halunnut lääkkeitä. Ei auttanut muu kuin tarpoa tuskan suo yksin läpi ja viivästyttää opintojen valmistumista joillakin vuosilla.”

Nainen, 29 vuotta

Masennuslääkkeiden top ten -lista perustuu IMS Health Oy:ltä saatuihin tietoihin. Voiman & Q-teatterin ilta mielenterveydelle, ajatuksia mielen eheydestä & epäjärjestyksestä 11.10. kello 22 Helsingin Q-teatterissa, Tunturikatu 16. Mukana Hanna Hauru, Arno Kotro, Esa Kirkkopelto & Yrjänä Sauros & Melodica-kuoro. Q-teatterissa kello 19 Vetoapua & läheltäpititilanteita.

www.q-teatteri.fi

Maisa Kuikka

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu