Nälänhätä yläluokan silmin

Lukuaika: < 1 minuutti

Nälänhätä yläluokan silmin

Yli 40 vuotta sitten käydystä sodasta kertova elokuva on vangitsevan ajankohtainen

Puolikas keltaista aurinkoa -romaanista tehty samanniminen elokuva kuvaa Nigerian nuorten vallankumouksellisten intellektuellien elämää 1960-luvun lopulla. Uudenlaiset aatteet törmäävät perinteisiin uskomuksiin ja vanhoillisuuteen, eivätkä sukupolvet ymmärrä toisiaan. Jokaisen elämä kuitenkin muuttuu, kun Biafran valtio perustetaan, ja sota ja nälänhätä alkaa.

Chimamanda Ngozi Adichien romaanin valokankaalle on tuonut nigerialainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Biyi Bandele. Vielä suomentamaton elokuva kulkee nimellä Half of the Yellow Sun.

Tarinan päähenkilöiden rikas ja länttä ihannoiva elämäntyyli taantuu elokuvassa sydäntä särkevästi ja asteittain, ja lopulta jokainen on sodan jaloissa tasavertainen. Varallisuudella tai ihonvärillä ei enää olekaan merkitystä.

Vaikka Biafran sodasta on jo yli neljäkymmentä vuotta, on elokuva silti valitettavan ajankohtainen. Nigeriassa elokuva ei ole saanut esittämislupaa ja sodasta keskusteleminen on edelleen suuri tabu esimerkiksi koulussa.

Half of the Yellow Sun esitetään Helsinki African Film Festivalilla, tapahtuma 10.–18.5.2014.

Noora Isomäki

  • 5.5.2014