näin suomi-neito myytiin ulkomaille

Lukuaika: 3 minuuttia

näin suomi-neito myytiin ulkomaille

Onko Aalto-maljakko nyt sitten ruotsalainen? Ruvetaanko Teema-astiastoa tästä lähtien myymään Ikeassa?

Kun Hackman lokakuussa myytiin ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle Nordic Capitalille, nousi kaupasta ennennäkemätön haloo. Kaupan myötä myös Iittalan ja Arabian omistus siirtyi länsinaapuriin, mikä monen mielestä lähestyi maanpetturuutta. Kuinka kävisi suomalaisen designylpeyden, kysyttiin. Onko Aalto-maljakko nyt sitten ruotsalainen? Ruvetaanko Teema-astiastoa tästä lähtien myymään Ikeassa?

Kuitenkin esimerkiksi Artek Aallon jakkaroineen on ollut ruotsalaisen sijoitusyhtiö Proventuksen omistuksessa jo jonkin aikaa. Ja onhan jo kulunut kuusi vuotta siitä, kun Hackman myi perussuomalaisen Havin mäntysuovan saksalaiselle Henkel Groupille.

Hackman ei ollut syksyn ensimmäinen ulkomaille myyty suomi-ikoni. Elokuussa hollantilainen Accell Group osti turkulaisen Tunturin polkupyörätehtaan. Syyskuussa myytiin jo vähän isompaa kuljetuskalustoa, kun yhdysvaltalainen AGCO osti Koneelta Valtran traktoritoiminnan ja Sisun kuorma-autotehtaan.

Ruokapuolella suomalaiskeksintöjä on kaupattu jo kauemmin. Kun hollantilainen elintarvikejätti Unilever päätti siirtää Turun sinapin valmistuksen Ruotsiin, näitä suunnitelmia vastustamaan perustettiin miltei Pro Koskenkorvan veroinen kansanliike.

Kun hollantilainen elintarvikejätti Unilever päätti siirtää Turun Sinapin valmistuksen Ruotsiin, näitä suunnitelmia vastustamaan perustettiin miltei Pro Koskenkorvan veroinen kansanliike. Bona- ja Piltti-lastenruuat ovat pitkään olleet sveitsiläisen Nestlén omaisuutta. Jalostajan hernekeitto säilyi sentään Suomessa, kun turkulainen Lunden osti jo pitkään alihankkijana valmistamansa tuotteen omaan sortimenttiinsa.

Fazerin Sininen – kuten firman kaikki muukin makeistuotanto – on ollut ruotsalaisenemmistöisen Cloetta Fazerin omistuksessa jo vuodesta 1997. Fazerin keksinvalmistus myytiin vuonna 1994 ensin brittiläiselle United Biscuitsille, ja kaksi vuotta sitten Fazerin keksit osti ranskalainen Danone. Näin esimerkiksi klassisista Domino-kekseistä tuli LU:n keksejä.

Xylitol Jenkkiä, Tuplaa ja Sisu-pastilleja valmistetaan yhä Leafin Turun tehtailla, mutta tuotto menee Alankomaihin. Leaf on nimittäin osa hollantilaisen elintarvikealan pörssiyhtiön CSM:n makeisdivisioonaa.

Useimmat suomalaiset näkkileivät (Koulunäkki, Maitonäkki, Kunto) sekä esimerkiksi Vaasan Ruispalat ovat olleet ruotsalaisomistuksessa jo vuodesta 1998, jolloin entinen Vaasanmylly myytiin Gyllenbergin suvun sijoitusyhtiölle EQT:lle ja uudeksi nimeksi tuli Vaasan & Vaasan.

Myös suurimmat panimot Hartwall ja Sinebrychoff ovat ulkomaisomistuksessa. Hartwall on osa brittiläisylikansallista Scottish & Newcastle -konsernia, ja Sinebrychoffin enemmistö omistaja on tanskalainen Carlsberg. Suomen Sokeri myytiin vuonna 1999 tanskalaiselle Daniscolle – siitä hienosokeripussin skandinaaviset liput ja tekstit.

Myös monet Oy Suomi Ab:n perustukipilarit on myyty ulkomaille, vaikka julkisuudessa onkin usein puhuttu fuusiosta.

Tosi on, että Kansallis-Osake-Pankki, Yhdyspankki ja STS-Pankki ovat Merita-välivaiheen jälkeen nykyisin lähinnä ruotsalaisen Nordea-pankin itäisiä sivukonttoreita. Vakuutusyhtiö Sampo puolestaan siirtyi alkuvuodesta osaksi ruotsalaista If-konsernia.

Soneran ja Ruotsin Telian fuusion jälkeen TeliaSoneran omistuksesta vain reilu 20 prosenttia on jäänyt Suomeen.

Kun Enso yhdistyi Ruotsin Storaan, syntyi maailman suurin paperinvalmistaja StoraEnso. Sen omistuksesta 28 prosenttia on vielä Suomessa.

Naapuriin meni myös kustannusyhtiö Tammi, joka on nykyisin ruotsalaisen Bonnierin tytäryhtiö. Suomalaisten superjuorulehti 7 päivää on alusta pitäen ollut tanskalaisen Allerin perheen mediatalo Allersin omistuksessa.

Instrumentarium myi viime vuonna koko optikkotoimintansa hollantilaiselle Pearle Europelle, ja nyt lähinnä lääketieteellisiin laitteisiin keskittyvä firma on menossa yhdysvaltalaisen General Electricin omistukseen.

Lahden kodinkoneylpeys Upo myytiin italialaiselle Antonio Merloni -konsernille, ja yhtiön upouudeksi nimeksi tuli AM Kodinkoneet Oy. Strömbergin alaan kuuluva voimansiirtolaitteistojen ja automaatioteknologian tuotanto on ollut jo toistakymmentä vuotta osa ruotsalais-sveitsiläistä ABB:tä. Nokian tv-valmistus on ollut vuodesta 1996 osa kanadalaista Semi-Tech Corporationia.

Suomalaisista hotelleista kaikki Scandic-hotellit kuuluvat brittiläiselle Hiltonille. Isommista kotimaisista levy-yhtiöistä Spinefarm myytiin Universalille ja Poko Rekords EMI-Virginille.

Oma lukunsa ovat eräät suomalaiset pörssiyhtiöt, joiden omistus on siirtynyt globaaleille markkinavoimille. Uistinfirma Rapalasta 94 prosenttia on ulkomaalaisilla. Nokian päämaja on uhkauksista huolimatta toistaiseksi vielä Espoon Keilaniemessä, mutta omistuksesta ulkomaille on karannut jo yli 90 prosenttia. Lääketukku Tamron omistuksesta 80 prosenttia on ulkomailla, TietoEnatorista 67 prosenttia. UPM-Kymmenestä ulkomaalaiset omistavat 62 prosenttia ja Ameristakin 51 prosenttia.

Espoon Sähkö myytiin lopulta kokonaan saksalaiselle sähköalan konsernille E.Onille.

mainos

AlmaMediasta taas kolmasosa on ruotsalaisen Bonnierin omistuksessa. Pörssiin listattuun mediataloon kuuluvat monien suomalaisten arkimediat MTV3, Aamulehti, Iltalehti ja Radio Nova.

Hiihtosauvoja valmistavasta Exelistä kolmasosan omistaa ruotsalainen sijoitusyhtiö Nordstjernan.

Jos Silja Line liputtaa ulkomaille ja Fortumin öljynjalostustoimintaa ollaan myymässä, niin mitä sitten enää jää jäljelle? Onhan Postin osiakin jo kaupattu ulkomaille, ja paineet voivat kasvaa myös Finnairin fuusioimiseksi johonkin isompaan lentoliikennekonsortioon.

Kotimaisesta omistuksestaan ylpeitä suomalaisia yrityksiä kuitenkin löytyy. Ruuantuotannossa se on monelle kuluttajalle tae hyvästä laadusta ja puhtaudesta. Täysin kotimaisia ovat vielä esimerkiksi Valio, Ingman, Lunden, HK-Ruokatalo, Raisio, Atria, Saarioinen, Panda ja Olvi.

Median ja kustannustoiminnan puolella suomilippua heiluttavat SanomaWSOY sekä Otava, joka nykyään pitää sisällään myös Yhtyneet Kuvalehdet.

Lumenen kosmetiikkaa valmistava Noiro siirtyi vastikään kotimaisen sijoitusrahaston Cap-Manin omistukseen. Myös Cumulus-hotellit tarjoavat suomalaisen vaihtoehdon. Suomalaisia ovat edelleen myös Fiskars, Luhta, Terhi, Marimekko, Finlayson, Aarikka sekä Lundia.

Peik Johansson, Riku Luukkonen, Jari Tamminen

  • 9.9.2009