Myötätuntoinen Michael Moore

Kukaan ei kritisoi kapitalismia niin hyvin kuin amerikkalainen.

Michael Moore, mitä sinä ajattelet sosialismista?

”Entisten sosialistimaiden yhteistyökumppaneina meidän ei pitäisi heittää lasta pesuveden mukana. En minäkään torju kristinuskoa pelkästään sen takia, että hullut oikeistolaiskristityt ovat kaapanneet Jeesuksen. Vaikka ei ole kristitty, voi silti olla yhtä mieltä siitä, että Jeesus sanoi viisaita asioita.”

”Viime kädessä pelkkää vallanjanoaan tyydyttäneet ihmiset käyttivät ja väärinkäyttivät sosialismin aatetta Itä-Euroopan maissa, ja on pakko olla vähän vihainen Marxin puolesta, kun sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen nimeään käytetään vieläkin samoihin tarkoituksiin.”

”Eikö sinustakin olisi inhottavaa, jos joku tekisi pahoja asioita nimissäsi? Mitä väärää muka on siinä ajatuksessa, että kaikki saisivat yhtä suuren palan kakusta? Miten voi olla oikein, että minun pitää saada kakusta yhdeksän palaa ja muut saavat jakaa keskenään viimeisen palan? Kenen mielestä se on inhimillisesti oikea tapa toimia?

Kun miettii muutoksia, joita USA:ssa viime aikoina on tapahtunut, voisiko sosialistinen hallintojärjestelmä toteutua siellä?

”Samalla tavalla kuin se toteutui Itä-Euroopan maissa?”

Sillä tavalla kuin Barack Obama sen toteuttaisi.
”No, hän kyllä sanoi putkimies-Joelle, että vaurautta pitäisi jakaa ympäriinsä. Sen takia hänen kimppuunsa käytiin. Hän lähti liikkeelle sosialismin perusajatuksesta. Hän sanoi, että vauraus tulisi jakaa tasaisesti. Kapitalismi ei pysty hillitsemään ahneutta, se vain kasvattaa sitä ja kannustaa siihen. Mutta en minä yritä puhua sosialismin puolesta. Haluan demokraattisen talousjärjestelmän, jossa yhdellä prosentilla väestöstä ei voi olla yhtä paljon rahaa kuin 95 prosentilla. Se on aivan järjetöntä! Siihen on pakko tulla muutos.”

Onko mitään edistystä havaittavissa?

”Obama on ollut presidenttinä vasta kahdeksan kuukautta. Hän sai perintönä täydellisen katastrofin mielenvikaiselta presidentiltä, joka melkein tuhosi tämän maan. En tajua, miten Obama voisi korjata tilanteen kahdeksassa kuukaudessa tai edes kahdeksassa vuodessa. Totta puhuen en edes ymmärrä, miksi kukaan haluaisi hänen hommaansa. Ihailen häntä paljon ja uskon vakaasti siihen, että hän aikoo tehdä kaikkensa, kunhan vain hänen oma puolueensa ei ala jarrutella.”

Tiesitkö, että Oliver Stone on tekemässä dokumenttielokuvaa South of the Border, joka käsittelee samansuuntaisia asioita kuin oma elokuvasi?

”En tiennyt siitä mitään ennen eilistä, jolloin olin lounaalla hänen kanssaan.”

Onko dokumenttielokuvien tekeminen helpompaa vai vaikeampaa maineesi takia?

”Paljon vaikeampaa. Jotkut ihmiset eivät uskalla puhua minulle. Toisaalta ei ole mikään ihme että pelottaa, koska heidän mielipiteensä ovat kestämättömiä. Joidenkin mielestä sairaalla ihmisellä ei ole oikeutta käydä lääkärissä. Miten sellaista mielipidettä voi puolustella? Ei sitä voi puolustella. Sen sijaan on pakko hyökätä minun kimppuuni, on pakko mustamaalata minua ja sanoa minusta tai elokuvistani asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.”

Ajaako sinua eteenpäin viha vai myötätunto? Vai molemmat?

”Toivon mukaan myötätunto. Vihaa minä en pysty hallitsemaan. En voi tehdä sille muuta kuin yrittää tarkastella sitä huumorin avulla. Mielestäni kaikki koomikot, surulliset tai hassunkuriset, olivat todella vihaisia ihmisiä: Charlie Chaplin, Groucho Marx, Lenny Bruce – kaikki vihaisia ihmisiä. He käsittelevät huumorin ja komedian avulla vihaansa ja tarkastelevat ihmiskunnan tilaa. He kommentoivat sitä huumorin keinoin, mikä voi olla voimakas ase epäoikeudenmukaisuutta vastaan.”

”Myötätunto tulee mukaan kuvaan siinä, että olen ihminen, ja näkemäni asiat koskettavat minua syvästi. Amerikkalaisena ymmärrän, että maailma on täynnä tunnetta. Joskus jotkut saattavat hämmentyä nähdessään itkevän lapsen pöydässä, mutta se vaikuttaa meihin.”

Olet kehittänyt dokumenttielokuviisi omintakeisen kerrontatavan, eikä se ole muuttunut sitten ensimmäisen elokuvasi Roger ja minä. Onko jatkuvuus hyvä asia vai pitäisikö kerrontaa mielestäsi kehittää?

”Jokaisen elokuvan kohdalla olen yrittänyt tarttua uuteen haasteeseen. Käytän varmasti samoja kaavoja uudelleen samaan tapaan kuin Woody Allenin tekemän elokuvan tunnistaa aina. En silti halua toistaa itseäni tai tehdä koko ajan samoja asioita.”

”Elokuvan tekeminen kapitalismista on hullu ajatus, koska kuka haluaisi mennä perjantai-iltana katsomaan elokuvaa kapitalismista? Se kuulostaa ihan taloustieteen luennolta, eikä sellaista kukaan halua kuunnella perjantai-iltana. Elokuviin mennään rentoutumaan. Se oli suuri haaste. Yritin tehdä ennen kaikkea elokuvan, en mitään poliittista julistusta.”

”Toivoisin, että useammat dokumenttielokuvien tekijät tekisivät ennen muuta elokuvia eivätkä poliittisia julistuksia. Heidän tulisi kunnioittaa elokuvaa taidemuotona. Jos he tekevät sen ensin, viesti tulee läpi joka tapauksessa. Jos he taas keskittyvät pelkästään sanomaansa eivätkä välitä taiteellisista kysymyksistä, koko homma menee pilalle. Ketään ei kiinnosta. Minun elokuviani ei ole tarkoitettu katsottaviksi kotona DVD:ltä vaan elokuvateattereissa, joissa 200 ihmistä jakaa saman yhteisöllisen kokemuksen pimeässä.”

Oletko ikinä ajatellut, että voisit tehdä fiktiivisen elokuvan?

”Ehdottomasti, ja kerron sen selvin sanoin uusimman elokuvani lopussa. Jos ihmiset eivät liity mukaan taisteluun, minä lopetan. Alan tehdä fiktiota ja viihdyn sen parissa. Mutta heti kun ihmiset nousevat pystyyn ja ottavat aktiivisesti osaa omaan demokratiaansa, minä haluan olla siinä mukana.”

Fahrenheit 9/11 käsitteli politiikkaa, Sicko terveydenhuoltoa ja nyt on vuorossa kapitalismi. Mitä muita tärkeitä kysymyksiä asialistallasi on?

”Haluan tähän kohtaan vain sanoa, että jos ottaisimme kuukauden lomaa Irakin sodasta, joka maksaa maallemme 12–15 miljardia dollaria, voisimme sillä rahamäärällä kaivaa tarpeeksi kaivoja koko maailmaan niin, että kaikilla olisi riittävästi puhdasta juomavettä.”

Luuletko, että USA:n maine maailmalla paranee nyt kun Obama on presidenttinä?

”Etteköhän te kuitenkin tykkää amerikkalaisista ihmisinä, tarkoitan niistä amerikkalaisista, joita olette tavanneet… Vähän edes? Eikö meidän yksinkertaisuudessamme olekin jotain hurmaavaa? Amerikkalaiset ovat oikeasti ystävällisiä ihmisiä. He saattavat olla vähän tietämättömiä eivätkä välttämättä osaa sijoittaa maatanne kartalle, mutta se ei ole heidän syynsä.”

Onko uusin elokuvasi Capitalism: A Love Story radikaalein elokuvasi tähän mennessä?
”Ystäväni, Boratin ohjannut Larry Charles sanoi, että tämä on vaarallisin elokuvani.”

Luuletko, että ihmiset ryntäävät katsomaan elokuviasi samanlaisella innolla nyt kun Obama on presidenttinä?

”Kun Roosevelt valittiin presidentiksi, Frank Capra, Preston Sturges ja John Ford tekivät suuret elokuvansa. Silloin ilmapiiri heidän ympärillään alkoi suosia taidetta ja kulttuuria ja vapaata ajattelua. Kaikki muuttuu vielä niin paljon paremmaksi, on muuttunutkin jo. En ymmärrä, miksi ihmiset kyselevät, miten minun nyt käy kun Obama on presidenttinä. Ovatko he tosissaan? Minä saan tästä vain vettä myllyyn.”

”Nyt ei tarvitse elää enää pimeällä keskiajalla, jossa ihmisiä kannustetaan tyhmyyteen. Elän nyt maassa, jossa presidenttinä on fiksu ihminen. Hän tarvitsee vierelleen Frank Caproja, Preston Sturgeseja, John Fordeja ja John Steinbeckeja kirjoittamaan kirjoja ja tekemään elokuvia. Jos Steinbeck ei olisi kirjoittanut Vihan hedelmiä, jos nuo kaikki muut eivät olisi tehneet elokuviaan… Ne kaikki puhuttelivat ihmisiä.”

”Populaarikulttuuri auttoi luomaan pohjan sille työlle, jota Roosevelt teki. Sen ansiosta hän kykeni taivuttelemaan ihmiset puolelleen sosiaaliturvaan, työttömyysturvaan ja julkisiin urakoihin liittyvissä kysymyksissä. Heidän elokuvansa vangitsivat ajan hengen. Samaa yritän löytää nykypäivänkin elokuvista.”

Onko totta, että teit ensimmäisen elokuvasi Roger ja minä, koska olit jäänyt työttömäksi?

”On.”

Uhkailevatko ihmiset sinua, kun otat käsittelyyn arkoja aiheita? Joudutko ikinä pelkäämään, kun teet elokuviasi?

”Varmasti. Eikä kyse ole pelkästään sähköposteista, joissa minua pyydetään lopettamaan. Joskus mietin, miksi ylipäänsä teen näitä elokuvia, miksi panen itseni ja perheeni samaan myllyyn aina uudestaan. Tässä huoneessa on nytkin turvamies ja toinen odottaa ulkopuolella. Miksi? Teen elokuvia. Elän vapaassa maassa. Miksi minun pitäisi huolehtia sellaisista asioista? Tässä työssä on kyllä varjopuolensa.”

Sijoitatko ikinä osakkeisiin?

”En ole ikinä sijoittanut enkä ikinä sijoita. Panen rahani säästötilille. Joskus sijoitan ne valtion obligaatioihin, joiden korko ei ole kummoinen. Olemme voineet ostaa itsellemme pienen talon ja auttaa sukulaisia. Raha antaa minulle vapauden tehdä, mitä haluan.”

Miksi arvelet, että elokuvasi vetoavat ihmisiin USA:n ulkopuolella?

”Tarjoan sellaisen kurkistusikkunan usa:han, joka kiinnostaa muita maita ja jota ei saa CNN:ltä. Samalla oppii asioita, joita ei ilman tätä elokuvaa olisi tiennyt. Ne saattavat vaikuttaa niihin päätöksiin, joita teette omissa maissanne, ja kaikki voittavat.”

Michael Moore: Capitalism: A Love Story. Suomen ensi-ilta 7.11.
Haastattelun suomensi Taneli Nordberg.

_______________

Ameriikan Karpo on vihainen

Michael Moore vääntää elokuvassaan Capitalism: A Love Story rautalankamallia talouskriisistä, joka on osa korporaatioanarkististen yhteiskuntien loputonta romahdusten ja nousukausien sykliä. Poliitikkojen ja rahoitusalan edustajien elokuvassa esittämät kommentit talousmaailman lainalaisuuksista ja toimintatavoista eivät luo uskoa parempaan huomiseen. Siksi on ymmärrettävää, että Moore piiskaa itsensä jälleen kerran kansan syviä rivejä agitoivan kapinakenraalin rooliin.

Parhaan hannukarpoperinteen edustajana Moore marssittaa kameran eteen ihmispoloja, joiden kohtalot maailmantalouden myllerryksessä ovat sydäntä riipaisevaa katsottavaa. Tällä kertaa Moore on malttanut pysyä poissa kameran edestä, mitä nyt reflektoi lapsuutensa Amerikkaa isänsä kanssa käymässään keskustelussa. Ratkaisu on hyvä. Keskittymällä perinteisempään kerrontaan aihe nousee ohjaajan persoonaa merkittävämmäksi. Samalla elokuvan loppuun sijoitettu pätkä parasta mahdollista Moore-gonzoilua pysyy iskevänä. Mooren naama toimii parhaiten tehokeinona, ei sisältönä.

Mooren ja elokuvan kimppuun on hyökätty mediassa kiehtovalla tavalla. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen mielestä Mooren pyrkimys kannustaa kansalaiset kyseenalaistamaan johtajien päätökset ja tekemiset on merkityksetön. Se, että Moore on valmis pistämään itsensä likoon uskomansa aatteen puolesta näyttäytyy kyynikolle naurettavana.

Mykkänen kaivoi Hesarin juttuun kritiikkiä Moorea kohtaan päteväksi katsomaltaan auktoriteetilta. No shit Sherlock, ihanko bongasit kapitalismin virallisesta äänenkannattajasta Wall Street Journalista nihkeän arvostelun elokuvasta, joka hyökkää Wall Streetin mädännäisyyden kimppuun? Yhtä yllättävää olisi löytää Tiedonantajasta porvarihallituksen politiikkaa haukkuva juttu.

Ja nyt seuraa sokkipaljastus: konservatiivinen, sotarumpua uskollisesti paukuttanut WSJ ei myöskään hehkuttanut Mooren Yhdysvaltojen sotapolitiikkaa kritisoinutta Fahrenheit 9/11 -elokuvaa. ”Kehno sillisalaatti”, Mykkänen toteaa ja kiteyttää näkemyksensä Mooren pätkistä: ”Elokuvista ei ole ollut ohjaajan epämääräisesti muotoileman vallankumouksen lähtölaukaukseksi.”

Moore on julkaissut laajalti vaihtoehtomediassa levinneen 15-kohtaisen toimintasuunnitelman, joka antaa lisää työkaluja tyytymättömien käsiin.

Lopputekstien aikana soi ironinen hissimusiikkiversio Kansainvälisestä. Markkinaliberalismille pyllistäminen ei ole kumartamista stalinismille. Moore tavoittaa töillään poliittiselle dokumentille ennen näkemättömän suuren yleisön, muutkin kuin liberaali-vasemmistolaiset hörhöhipit. Ehkä tämä tekee miehestä vaarallisen.

Jari Tamminen

_______________

Sergio Ricardo / The Interview People

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu